Saarnasta elämän voimaa
09.03.2017 Loviisan Sanomat


papin puntari 09032017

Saarnasta elämänvoimaa

Tunnettu teatterimies Eino Kalima pani kirjansa nimeksi. ”Aioin papiksi, jouduin teatteriin.” Käviköhän minulle päin vastoin?

Ainakin olen innostunut etsimään saarnoihin innoitusta näyttelijöiltä. Ei tämän aivan uusi harrastus ole. Jo vuosia sitten tälläydyin lauantai-iltaisin kuuntelemaan stand up- koomikkojen puheita teatterilavoille. En tiedä paranivatko saarnani niistä hitusen vertaa, mutta spontaanin puhe-ilmaisun seuraamisen koin jo sinänsä virkistävänä. Tätä lavaviihteen iloa jaksoin seurata aikani, en enää.

Sen sijaan venäläisestä näyttelijöiden kouluttajasta, teatteripedagogista Konstantin Stanislavskista en ole päässyt eroon. Hänen kirjaansa Näyttelijä työ tartun aina kun ryhdyn valmistelemaan saarnaa. Kirkko ja teatteri, papin ja näyttelijän työ sisältävät yllättävän paljon yhteistä ajatusta. Ei ole kaukaa haettua, että saarnaaja inspiroituu näyttelijän työstä.

Jos papin elämä on elämää Jumalan ja kirkon lumoavassa työssä, Stanislavskin elämä on puhtaasti elämää taiteen palveluksessa. Stanislavskin yksi perusajatus on, ettei näyttelijästä voi tulla Hamletia, Othelloa tai muuta jota hän roolissaan näyttelee, vaan liikkeelle on aina lähdettävä ”omasta itsestään”, eli omasta elämästään. On ponnistettava omasta henkisestä ja psyykkisestä kokemuksestaan. Jokaisella on oma tunnemuisti, emotionaalinen muisti, jonka voi sitten rinnastaa sen henkilön kokemukseen jota näyttelee tai jolle saarnaa.
Tämä toimii myös saarnassa. Siinä on poissaolevaa käsiteltävä läsnä olevana. Ei pidä puhua Aabrahamista tuhansien vuosien takaisena vaan patriarkkana joka tässä ja nyt vaikuttaa keskellämme ja puhuu meille. Jos saarna harhaillee muissa maailmoissa eivätkä sen henkilöt asetu puhuvina ja elävinä keskellemme, saarnaaja ei ole ymmärtänyt saarnan perusluonnetta olla Jumalan äänenä tässä ja nyt.

Saarnassa ilmestyy aina todellisesti läsnä oleva Jumala itse. Saarna ei siis ole puhetta Jumalasta vaan Jumala itse puhuu. Harhaileva saarnaa esittää erilaisia mielipiteitä, ajatuksia, analyyseja elämästä. Elävä saarna välittää Jumalan äänen. Saarna ei siis ole diagnoosi, resepti vaan lääke. joka parantaa ja tuottaa jumalallista voimaa ja iloa kuulijalle.

Koska saarna on jumalansanan tapahtuma, se on enemmän kuin opettamista tai informaation jakamista. Se ei ole puhetta lääkkeestä vaan lääke.

Saarnassa on kysymys siitä mitä Jumala yksin tekee, miten minun nyt käy ja mitä minun pitäisi tehdä, jotta Jumala sisäistyisi minussa. Saarna on tapahtuma, jossa odotus ja kokemus ottavat oman paikkansa. Saarnaaminen on puhetta jumalansanassa, Jumalan toiminnan sisällä (Preaching from Within).

Saarnat ja teatteriesitykset voivat olla mykkiä tai paljon puhuvia tai molempia. Mutta joskus ne jättävät kylmiksi, mikään ei kosketa. Useimmiten syy ei liene esityksessä vaan itsessä, en ole vastaanottavaisella mielellä.

Näinä viran jälkeisinä vuosina toimitan kyllä viikkomessun rippisaarnoineen joka perjantai, mutta sunnuntaisin pääsen saarnaamaan harvemmin. Tunnustan kyllä, että tunnen joskus huolta kuunnellessani kollegojen saarnoja. Ne ovat herättäneet minussa uutta halua retoriikan opiskeluun.

Vaikka takana on pitkät vuosikymmenet saarnaajana, joka kertaa kun nousen saarnatuoliin, siinä on jotakin uutta. Saarna on jumalanpalveluksen dramaturgiaa, sanomisen taitoa, raamatuntekstin tulkintaa. Koskaan ei kai pitäisi ajatella, että jokin on saatettu loppuun.

Loppua ei ole. Veli-Matti Hynninen