Vaellus halki korpimaan
04.05.2017 Loviisan Sanomat




Viiden päivän vaellus itä-suomalaisilla korpipoluilla laukaisi mielen luukut. Kankeille liikkeille alkoi löytyä sulavan lumen ja auringon pälvittämiltä poluilta jalan mentäviä kohtia. Askel keveni. Kevään poljento vaihtoi talven kohmetuksen keveään lentoon.

Joka kerran mielessä pyörähtää sama tuttu juttu. Miksi en useammin saa itseäni ladulle tai polulle? Miksi urbaani elämä niin helposti kaappaa kainaloonsa? ”Urpanisoituu, sano lehmä kun kevytmaitoa lypsi.”

Mittasin Suomea satavuotiaan silmämäärällä. Metsäsuomalaiset, pikkupeltojen ojittajat ja omistajat ovat piikoineen ja renkeineen vaihtuneet asfalttiin, autojen, markettien ja nettien taivaisiin. Nyt nämä entiset metsä-suomalaiset saavat maistaa kaupunkiensa suuruutta ja ahdistuneisuutta.

Myös politiikka on muuttunut. Onko virsut vedetty väärään jalkaan? Vai miksi vihreät keräävät voittojaan eniten kaupungeissa eivätkä suinkaan vihreässä metsä-Suomessa. Miksi siellä enemmän halutaan luottaa persumaisiin valheisiin, katteettomuuksiin? Yhä useamman äänestyslippu on vaihtunut matkalippuun. Eihän sitä koskaan voi tietää mikä edessä odottaa, jos liike katoaa.

Suomi kaupungistuu ja metsittyy.

Romantiikkako loi luonnonsuojelun?

Korpiteillä vaeltajan oli helppo havaita ettei siellä monta ihmisjälkeä näy. Karhun, hirven. suden ja ilveksen jälkiä ihmettelimme. Lintujen lauluja jäljittelimme. Mykkien talojen menneisyyttä arvuuttelimme. Riihessä ei enää puida, pelloilla ei seivästetä heinää. Moottorisaha, leikkuupuimuri ja asfaltti oli nielaissut maiseman kitaansa. Hylätyt risukarhit, aurat ja puimakoneet todistivat miten kylät ja entiset koulut alkavat olla yhtä ulkoilmamuseota.

Näin käy, kun maa kaupungistuu ja elämä metsittyy. Historian liike nopeutuu. Levottomassa maailmassa ei ole kyllin aikaa ihmetellä. Ihmiset liikkuvat aina etujensa suuntaan. Mutta korvaako kännykkä tai netti naapurin?

Jo 1800-luvulla ymmärrettiin että sivistys on kansan turva ja tulevaisuus. Ministerivalinnat vihjaavat miten kaukana jo olemme kulttuurista ja luonnon ainutlaatuisuuden ymmärtämisestä. Mutta mistä löytäisimme Snellmanin tapaisen valtio- ja talousmiehen? Mistä Runebergin kaltaisen papin ja kulttuuripersoonan? Mistä Lönnrotin oloisen perinnetutkijan? Tai topeliusmaisen historioitsijan? Mistä naisen ja miehen joka ymmärtäisi luonnon ainutlaatuisuuden?

Ihmisten, tavaroiden ja tiedon virta kiihtyy, mobiiliteknologia valloittaa mielet ja maailmat. Liike maalta kaupunkiin tai maasta toiseen on seurausta halustamme selviytyä, tulla toimeen. Latinan sana ”mobilis” tarkoittaa liikkuvaa, herkkää ja vaihtelevaa elämää. Parempi on siis olla mobiili kuin stabiili; edistyminen ja kehittyminen edellyttää liikettä.

Liike ei ole kadotetun tilan haikailua tai etsintää vaan ”Kytkin ylös”-asennetta kohti uutta todellisuutta. Liikkuminen polulla tai maailmalla avaa väylät vapaudelle ja juurtumiselle. Minulle vaeltelu pyhillä poluilla vahvistaa paikan merkitystä. Jokaisella hetkellä ja jokaisella paikalla on oma henkensä. Kun etäisyydet pienenevät ja viestintävälineet kehittyvät, myös matka omaan minuuteen virkistyy ja avartuu.

Korpipolulla vahvistui minussa uteliaisuuden tunne ja vimma. Virkosi kysymys, voisiko elämä parhaimmillaan olla enemmän liikettä paikan ja paikattomuuden välillä? Tai ajan ja ajattomuuden välillä? Väistyisikö liikettä lisäämällä paikallaan polkeva tyrannia?

Veli-Matti Hynninen

veli-matti@hynninen.info .