Jalkamatkalla satavuotiaan seurassa
04.06.2017 Loviisan Sanomat




Vuonna 1828 Elis Lönnrot muisteli jalkamatkaansa Hämeeseen, Savoon ja Karjalaan. Vanhimmat merkinnät Suomesta lienee kirjattu jo 800-luvulla, tuhat vuotta ennen Lönnrotia. Suomi syntyi ja kehittyi vuosisatojen aikana. Nyt vietämme kansallisen itsenäisyytemme 100-vuotisjuhlaa.

Suomi 100-innostus on yltynyt ja yltänyt ”joka niemeen, notkohon saarelmaan...” Juhlainto on ylennyt suorastaan keskinäisen kilpailun asteelle. Kenellä erikoisin, kenellä kekseliäin, kenellä komein Suomen juhlavuosi?

Mekin keksimme. Olen tämän viikon SUOMI 100-juhlavaelluksella Parikkalan Oronmyllyltä Enonkosken museosillalle. Elias Lönnrotin lailla olemme ´havainnoineet ja ihmetelleet Suomen olemusta. Sata kilometriä suomalaista mäntymetsää, järven rantaa, nyppylää ja mäkeä. Ah, miten onkaan maamme kaunis, polkumme suloinen ja yhdessäolomme riemuinen.

Vaelluksen (5.-9.6.) pappina valitsin yleisteemaksi metsän. Metsän lisäksi olemme miettineet maamme historiaa ja ihmisluonteita.

Esi-isämme elivät ikänsä metsässä, Suomi oli niin kokonaan metsän peittämää, että koko maan nähtiin pukeutuneen metsäturkkiinsa. Epäimemättä metsä vaikuttaa yhä tapaamme ajatella, tarkastella historiaamme ja luontoamme. Metsäläisyys ohjaa ajatusta ja käyttäytymistämme. Kirjailija Joel Lehtonen kutsuu meitä kaupungistuneita metsäläisiä ”salon siirrokkaiksi”.

Suomi on länsimaa. Yhdessä muiden kanssa elämme epävarmassa maailmassa. Päivän politiikka todistaa miten vaikea meidän on oppia luottamaan toisiin kansoihin, oppia elämään toisten kanssa sovinnossa. Karkeita vaatimuksia rajojen sulkemisesta, pakolaisten palauttamisesta ja Euroopan yhtenäisyyden pilkkaamisesta pitää Suomessa kuunnella korvat punaisena.

Moni suomalainen on puolueita ja ministereitä myöten luiskahtanut harmaalle alueelle pilkkakirves kourassa. Päätöntä harhailua, löysiä puheita, kireää kieroilua. Euroopan unioni on joillekin suorastaan tappoase ja kirosana.

Suomi 100-vaelluksemme Parikkalasta Enonkoskelle seuraa Karjalan ja Savon rajaa. Huumori ja huolettomuus näyttävät parhaat puoleensa täällä iloisessa Itä-Suomessa. Jo Lönnrot pani merkille miten itäisen Suomen taloissa ja torpissa oli kahvipannu ahkerassa käytössä. Joissakin taloissa oli kehitys viritetty tuulimyllyasteelle kertomaan miten vieraanvaraisuus ja hyvä tuuli ovat aina olleet savo-karjalaisten tunnuksia.

Sutjakkuus ja sukkeluus seuraavat aina savolaista Savolainen on luonteeltaan seurallinen erakko, joka ”omalta mäiltään halua haistella ommoo ilimoo ja kahella ommoo taivasta.”

Savolainen talo törröttä uusein järven rannalla tai mäen nyppylällä. Kivikkoiset pellot oppettivat siteyttä ja kärsivällisyyttä. Jo Lönnrot havaitsi tämän, savolaisten ja karjalaisten ystävällisen ja vieraanvaraisen ominaislaadun.

Lönnrot mutoili: ”Savon rahvaan luonne esiintyy suuresti edukseen: itsenäisyyttä ilman julkeutta, kohteliaisuutta ilman matelemista, oman arvon tuntoa ja tyytyväisyyttä säätyynsä, harkintaa ja tervettä arvostelua joka tilaisuudessa.”

Kielimies Lönnrotin korva erotti kielen aitouden ja rikkauden. Savo on kauniskaikuista korvalle, rikassanaista, lauseparsiltaan voimakasta ja puhdasta vieraista sekoituksista (kahtoo, kehtoo, mehtä, tarvihtoo).

Vaeltelu metsäpoluilla sujuu sutjakkaammin jos rohkenee antautua keskusteluun puiden kanssa. Rantakaisla kertoi minulle selvinneensä vahvaa petäjää paremmin kevätmyrskystä. Mänty napsahti hetkessä poikki, minä huojuin ja taivuin, mutta selvisin.

Veli-Matti Hynninen

veli-matti@hynninen.info