Rauha syntyy uudesta todellisuudesta
03.08.2017 Loviisan Sanomat




”Olen solminut rauhan oman rauhattomuuteni kanssa.”

Näin kirjailija Torsti Lehtinen aloitti puheensa Loviisan rauhanfoorumin pääjuhlassa (1988).

Kirjailija taisi huomaamattaan osua rauhantyön ytimeen. Me emme voita rauhaa varustautumalla, aseistautumalla vaan luomalla uutta todellisuutta mikä auttaa rauhattoman maailman sovintoon ja tasapainoon. Maailma on rauhaton, mutta rauhatekijän tehtävä on rakentaa rauhaa läheisyyden ja rakkauden asein.

Yksi suomalaisia yhdistävä tekijä on saunan löyly. Meillä on saunoja enemmän kuin autoja. Rauhantyö rakentuu usein arjen tai juhlan löylyhetkistä, joissa kohtaamme toisen ja pääsemme yllättämään hänet kannustavalla sanalla ja arvostavalla asenteella.

Uskontojen, taiteen, koko kulttuurin voima voi olla parasta rauhanrakentamista, koska se ohjaa elämän syvimmän olemuksen oivaltamiseen. Löylyä ei lyödä, ei heitetä, ei panna vaan luodaan. Runo ja sävel, taide ja kulttuuri ovat vahvimpia rauhanluojia.

Loviisan rauhanfoorumia on kolmekymmentä vuotta sanottu kansojen ja kulttuureiden kohtauspaikaksi. Tai sitten sitä on kutsuttu pilke silmäkulmassa hymykuopaksi Kesä-Suomen poskella. Kumpikin iskulause osuu ytimeen. Kohtaamalla erilaiset ajatukset, elämäntavat, uskonnot ja maailmat kasvamme suvaitsevaan moninaisuuteen, oppimaan erilaisuutta, arvostamaan toiseutta, Vieraudesta tuleekin iloon opastaja, rakkauteen innoittaja.

Näitä tarinoita Loviisan rauhanfoorumissa riittää.

Vuonna 1994 rauhanfoorumin turvallisuuspoliittiseen seminaariin oli kutsuttu suomalaisten asiantuntijoiden lisäksi edustajia Venäjältä, Unkarista, Latviasta, Virosta, eri maista. Romanian Kolozsvárin yliopistosta tullut ihmisoikeuksiin perehtynyt professori Lászlo Podhradsky asui puolisonsa kanssa pappilassamme ja pääsi tutustumaan Pietarin yliopiston rauhanaktivisteihin ja muihin delegaatteihin, joilla oli aikaa viipyä muutamia kesäpäiviä Loviisassa varsinaisen ohjelman jälkeen. Vieraat vietiin merelle ja he leiriytyivät Svartholman saarelle koko päiväksi. Siellä miehittäjävaltaa edustaneet venäläiset Pietarista ja Podhradskyt puivat rauhan ja elämän olemusta. Illalla kun professori sitten palasi pappilaan, hän heti ovella levitti kätensä ja innoissaan lausui kuin suuren voiton saavuttanut sankari: ”Tiedättekö rovasti, mikä ihme, nuo venäläisethän ovatkin ihmisiä!”

Siihen saakka venäläiset olivat näyttäytyneet romanianunkarilaiselle tutkijalle enemmän sanelijoina, miehitysvallan edustajina, vapauden viejinä. Kohtaaminen Loviisassa ja Svartholmassa, vanhalla Turun rauhan (1743) rajalla, muutti ihmisoikeusprofessorin käsityksen elämästä.

Rauhanfoorumi on täynnä tarinoita, jotka ovat muuttaneet maailmankuvaa ja asenteita. Virolaiset ystävämme, jotka neuvostovallan aikana pitivät salaisia keittiösessioitaan, ovat jälkeenpäin tunnustaneet, että Loviisa oli ensimmäinen paikka, jossa hje uskalsivat puhua vapauden haaveistaan julkisesti. Heidän ajatuksiaan ei ammuttu alas vaan heitä rohkaistiin rakentamaan rauhan ja sovinnon tietä.

Loviisan mallin mukaan samana vuonna (1992) kun Lennart Merestä tuli Viron presidentti ja Mart Laarista pääministeri, nämä osallistuivat loviisalaisten kanssa Haapsalussa Kool ja Kirik- Rahukonverentsiin, pappinsa Tiit Salumäen johdolla. Siellä käsiteltiin suomalaisugrilaisten kansojen kamppailua rauhan ja vapauden puolesta. Suomella ja Loviisan rauhanfoorumilla on myös tällä sektorilla profeetallinen tehtävä.

Veli-Matti Hynninen

veli-matti@hynninen.info