Tartto on Viron sydän
07.09.2017 Loviisan Sanomat




Taas kerran Viro nosti syyn riemuun ja aiheen juhlaan. Tarttolaiset enkelten ja pirujen sillat, kadut ja puistot, kahvilat ja runot saavat aina kasvot loistamaan.

Lumoavan Tarton turuilla kirjailijat keskustelevat, ylioppilaat ilakoivat, kahviloissa viipyilevät matkailijat yhtyvät runoon ja lauluun. En tälläkään matkallani vielä kuullut Emajoen kuuluisan satakielen laulua, mutta sielu viihtyi ja sydän värähteli.

Vaikka opettajaäitini aikanaan halusi kasvattaa minut tärkätyksi ja täsmälliseksi, huomasin iälleen nauttivani enemmän virolaisesta väljyydestä ja sulavasta suurpiirteisyydestä, leveästä hymystä ja viisaasta vapaudesta.

Viron katse kertoo palautetusta kunniasta ja koetellusta historiasta.

Suomalaiset kirjailijat, Eino Leinot, Aino Kallakset, monet muut löysivät Tarton jo muinoin. On häkellyttävää huomata miten heidän viromaailmansa tuntuu yhä tutulta, kuin itsekoetulta. Ehkä onkin niin että oivallus ei ikänään vanhene vaan antaa toistaa itseään.

Tarton mielimuistomerkkini on Wilde-kahvilan edessä kahden penkillä istuvan kirjailijan Eduard Vilden ja Oscar Wilden monumentti, jossa nämä kuuluisat nimikaimat spekuloivat kirjallisuuden historiaa. Kansa on ristinyt teoksen ”Kahden Wilden patsaaksi”. Teos nojaa suomalaisen T.Kirsipuun hauskaan oivallukseen samuudesta.

Huomiota herättää myös Tarton Küüni-kadun veistos Isa ja poeg (Isä ja poika), jonka kuvanveistäjä Inara Õuna sanoo esittävän häntä itseään ja häntä itseään isompaa puolitoistavuotiasta poikaansa. Kaikessa alastomuudessaan nämä viestivät (ainakin minulle) kasvavien sukupolvien voimasta, jonka vuoro on ottaa maailma hallintaansa.

Sanotaan, että Viron sydän on Tartto ja Tarton sydän on yliopisto. Uutuuttaan hohtava lentokoneen kiitorataa muistuttava Viron Kansallismuseo tarjoaa kaupungille toisen sydämen. Se on jokaiselle suomalaisugrilaiselle muistinpalautuksen, kielisukulaisuuden ja vähemmistökulttuurin opiskelupaikka. Kulttuurikaupunki Tartto on myös museoiden, teatterin ja musiikin kaupunki.

Raatihuoneen edustalla Suutelevien opiskelijoiden patsas muistuttaa läheisyyden voimasta. Iltakävelyllään nämä rakastavaiset avasivat sateenvarjonsa ja pysähtyivät Raatihuoneen edustalle suutelemaan niin pitkään että heidän rakkautensa ulottui taivaankaareen asti. Äkkiä taivaalta lentänyt sininen nuoli muutti pariskunnan patsaaksi. Aina kun sataa, sateenvarjosta tipahtaa pieni punainen sydän.

Tällä Tarton matkallani pohdimme oikein porukalla miten luoda sosiaalisesti oikeudenmukaista ja turvallista yhteiskuntaa. Viroa ja Suomea taas kerran vahvistettiin, mutta mihin unohtui muu maailma, maahanmuuttajat ja pakolaisvirrat? Viro osaa myös vaieta, vaikka virolainen kyllä tietää ettei silmiään ummistamalla pääse vastuustaan eroon.

Maailma on keskinäisriippuvainen myös virolaiselle.

Veli-Matti Hynninen

veli-matti@hynninen.info