Hyvässä seurassa - hautajaisissa
22.09.2017 Loviisan Sanomat




Oletko huomannut, miten toiset asiat alkavat toistua elämässä merkillisellä tavalla?

Ne muistuttavat aina uudestaan ja uudestaan olemassaolostaan, eikä niistä näytä millään pääsevän eroon.

Ja sitten on niitä, ihmisiä ja asioita, joista ei millään haluakaan luopua. Tekee mieli lähteä, heitä on ilo tavata ja halu varata aikaa.

Hautajaisia valmistellessa, omaiskeskustelussa kuulen jatkuvasti toisten hienoja kertomuksia vainajasta. Mikä oli hänelle luonteenomaista, mitä hän teki ja mistä hän piti. Jokaisen ihmisen elämäntarina on ainutlaatuinen, erilainen, vaikuttava. Näistä elämäntarinoista voi kuuntelija ottaa opikseen.

Siunasin pari päivää sitten filologin, kielitieteilijä-professorin, joka romaanisten kielten osaajana halusi solmia suhteita moniin maihin. Oltiin sitten Pariisissa, Budapestissa, Yhdysvalloissa tai vaikka Tukholmassa aina hän löysi sopivan luentokielen. Hän pelasi shakkia, hiihti, sienesti, teki mökkiaskareita, kertoi tarinoita ja avasi kielitaitoisena monia maailmoja.

Professori luki paljon. Hän tunsi kirjallisuuden lajit. Hänen väitöskirjansa käsitteli kuuluisan ranskalaisen kirjailijan Honoré de Balzacin (k.1850) tuotantoa. Balzackin teoksia ovat Ukko Goriot, Saiturin tytär ja Bette-serkku. Hänet lasketaan kirjallisuudessa maagisen realismin kantaisiin.

Balzackin sanotaan kirjoittaneen mustan kahvin voimalla 15 tuntia päivässä. Kertyi yli 90 romaania ja novellia, joissa hän paljasti minkälaista ranskalaisen porvariston elämä oli. Koska hän ihannoi aatelistoa, hän otti omin päin nimensä yhteyteen de-sanan. Hän oli kirjeenvaihdossa puolalaisen naisen kanssa 15 vuotta, mutta ehti kirjoittamiseltaan naimisiin tämän kanssa vasta kolme kuukautta ennen kuolemaansa 51 vuotiaana.

Hänessä näytti olevan samaa voimaa kuin siunaamassani filologissa. Professorini lapset saivat nauttia isänsä huumorista, viisaudesta, luontorakkaudesta ja leikkisyydestä. Perherakkauden onni kosketti myös hautajaisvieraita. Ja vaikken ollut tuntenut professoria henkilökohtaisesti tunsin merkillistä hengenheimolaisuutta professorin ja hänen Balzacinsa kanssa. Se, että tekee kaiken huolellisesti ja hyvin, ei vielä riitä, koska sen voi tehdä vielä kivemmin ja hauskemmin. Tämä oli professorin yksi mielilause.
Muistopuheessani ihmettelin miten professoreilla näyttää olevan kyky opettaa vielä rajan takaa. Kaikki mitä olemme toisillemme elämän aikana, jää pysyvästi vaikuttamaan. Jokainen katse, hymy, kosketus, sana, toiselle omistamme tunne jää pysyvästi voimaan. Kulttuurin pohja rakentuu juuri sille, mitä olemme toisillemme. Siksi hetkeä ei pidä hukata, siinä on salaista voimaa ja inspiroivaa iloa.

Ryhmy ja Romppais-kirjoista tunnettu kirjailija Armas Josef Pulla haki luultavasti myös inspiraatiota ranskalaiselta Balzacilta. Hautajaisvieraat tuntuivat tuntevan hyvin Pullansa. Olen ollut huomaavinani, että monet elämän ymmärtäjät ovat tuttuja ranskalaisen taipuisuuden ja leikkisyyden kanssa. Ranskalaisen hurmaavan sulavuuden voi tunnistaa vaikkapa istahtamalla saksalaisen auton sijasta ranskalaiseen.

Balzac ja Pulla kelpaavat minulle malliksi tarkasti rajatusta, oivaltavasta elämäntavasta. Siinä on jotain samaa mitä venäläinen teatteriteoreetikko Konstantin Stanislavski on opettanut suomalaisille näyttelijöille ja myös meille papeille. Työtapoja on uudistettava. On kyseltävä ja kokeiltava. On uskallettava senkin uhalla että välillä epäonnistuu.

Stanislavskin kehittämä fyysisten tekojen metodi voi avata samaa tarkkuutta mitä koin filologiprofessorini hautajaisissa.

Veli-Matti Hynninen

veli-matti@hynninen.info