Mitä Juha Hurmeen repusta löytyy
19.10.2017 Loviisan Sanomat




Sinä aamuna pari vuotta sitten asteli radiostudioon vieraakseni reppuselkäinen, pitkä ja levollinen mies. Hän sanoi olleensa yötä Nuuksion erämaassa ja kertoi metsässä asumisen kuuluneen pienestä pitäen hänen elämäntapoihinsa.

Teatteriohjaajaja, kirjailija Juha Hurme nostetaan suomalaisten ajattelijoiden ylhäiseen aatelistoon. Hurmemainen historiantulkinta poikkeaa totutusta. Se vaatii avaamaan ajatukset arvaamattomille aaltopituuksille.

Reformaation juhlavuonna Juha Hurme ei yhtynyt uskonpuhdistuksen hymistelijöihin vaan hän repäisi Lutherin ja Agricolan aarrearkun kannen pelottomasti auki, riuhtaisi muinaisuuden esiripun syrjään ja avasi temperamenttisen suunsa arvoitukselliseen asentoon.

Kristillinen kotikasvatus oli antanut pojalle pohjan ponnistaa pienestä pitäen teologisiin ja filosofisiin pohdintoihin. Uskonoppi ja kirkonkäynti oli jo varhain tullut tutuksi.

Hurme ihmettelee, onko reformaation suojassa lupa paistatella kysymättä mitä se todella merkitsee? Katosiko sen mukana jotakin alkuperäistä kansalle arvokasta? Mitä hyvää tarkoittava kirkko uudistuksellaan sai aikaan? Maallistiko tai suorastaan tuhosiko?

Juha Hurme sanoo rakastavansa eniten niitä ihmisiä jotka eivät vielä ole syntyneet. Hän tuntee olevansa Jeesuksen sielunveli ja tunnustaa rakastavansa enemmän sitä Jeesusta jota kirkko ei näytä suosivan.

Kunnallisvaaleissakin hän äänestäisi Jeesusta, koska hänen kanssaan hän tuntee olevansa kaikessa samaa mieltä. Mutta epätoivon julistajia hän ei arvosta. Juha Hurmeen Jeesus ei opettanut keräämään omaisuutta vaan yllytti antamaan itsensä elämälle ja panemaan kaikki peliin. Köyhyys, osattomuus, ja hylätyksi tuleminen sai uuden sisällön.

Elämä ei avaudu voitoista vaan tappioista. Tappion kärsineet ovat voittajia kiinnostavampia, koska heissä sykkii ymmärrys ja täyttyy elämä.

Juha Hurme valmistelee Suomi 100 000-iltamakiertuetta teatterikoululaisten kanssa. Se on jatkoa hänen kirjoilleen ja näytelmilleen, joissa hän kaataa vanhat historiankirjat ja pinoaa maailmankirjat uuteen pinoon.

Juha Hurme näkee, että ruohonkorrella ja ihmisellä on samat atomit. Ne ovat neljätoista miljardia vuotta vanhat, yhtä vanhat kuin ihmisellä itsellään. Juha Hurme ei käsittele historiaa tätä lyhyemmässä valossa. Elämän ihmeet ovat kaukana totutusta, siksi ei pidä tyytyä latteuksiin ja helppoihin tulkintoihin.

Juha Hurmeen repusta löytyy lääkettä oikeistopopulismin sokaisemalle itsekeskeiselle maailmalle. Kun omalle ajallemme tämä maailma näyttää olevan paras kaikista mahdollisista maailmoista, Hurmeella riittää rohkeutta tuoda tähän kuoleman ja toivottomuuden maailmaan toivo ja elämä.

Hurmeen rakastama Jeesus opetti, paransi ja teki ihmeitä. Hurme ei tyydy yhtään vähempään. Maailman tila ei parane, jos emme onnistu säästämään maailmaa tuleville sukupolville. Reppuselkäisen Juha Hurmeen ajatus luontopolulla on yhtä aikaa kevyt ja raskas - mutta se yltää pitkälle.

Juha Hurme on ohjannut kymmeniä näytelmiä, kirjoittanut viisi romaania, Tuorein romaani Niemi (Teos), ilmestyi äsken.

Veli-Matti Hynninen

veli-matti@hynninen.info