Kiitos Irja - Tervetuloa Teemu
02.11.2017 Loviisan Sanomat




Rovasti Oskari Huuskonen edustaa Arto Paasilinnan romaaneissa hauskaa ja värikästä pappismiestä. Huuskoselle sattuu aina yhtä ja toista. Huuskonen oli antanut miespalvelijan virkaa hoitaneelle karhulle nimeksi Perkele. No, tämä ei piispasta ollut hyväksyttävää. Hän puuttui peliin.

Piispan mielestä karhun pitäminen papin palvelijana oli liian originellia, sillä papin tuli piispan mielestä olla enemmän keskinkertainen, mieluummin vielä hieman keskivertoa tavallisempi. Jumalansanan julistus luonnistuu paremmin jos pappi on kuulijoidensa kanssa samalla tasolla. Näin opasti piispa pappiaan.

Hän perusteli kantaansa televisiolla: mitä tyhmempää ohjelmaa siellä, sitä enemmän niillä on katsojia. Kirkon pitää siis seurata aikaansa ja laskea sananjulistuksen tasoa reippaasti, vaati piispa. Pappi ei saa olla kansaa ylempänä.

Lempeällä satiirillaan kirjailija kannusta pappeja ilmaisemaan asiansa kansaomaisesti ja ymmärrettävästi. Ensinnäkin pitää puhua niin, että kaikki kuulevat. Ja toiseksi pitää saarnata niin että lapsikin ymmärtää.

Satiiri on taitolaji. Mutta suurinta taitoa kysyy kirkon virka. Elämän perimmäiset kysymykset jos mitä haastavat suurimpaan valppauteen.

Kirjailijan tarina nousi mieleeni kun olin mukana kirkkoherra Teemu Laajasalon lähtömessussa Kallion kirkossa ja pari päivää myöhemmin kuuntelin piispa Irja Askolan lähtösaarnan Helsingin tuomiokirkossa. Nämä kaksi osaavat asettaa sanansa. Loistavia sanankäyttäjiä - virkansa jättävä ja kohta piispaksi vihittävä.

Puhetaitoa joutuu jokainen puhuja opettelemaan läpi elämän. Vaikka olen ehtinyt saarnata jo puoli vuosisataa, yhä on opiskeltava retoriikan ja ilmaisun salaisuutta. Niin tekivät jo alkuajoista arvostettujen virkojen haltijat, papit ja piispat, joille uskottiin pyhien kirjoitusten ja pyhän tradition kuuluttaminen kaikille, koko maailmalle.

TIedättekö, että seurakuntalaisen etuoikeuksiin kuuluu joka päivä rukous oman kirkkoherransa ja piispansa puolesta. Minun aamurukouksessani Teemu ja Irja ovat olleet jo vuosikaudet. Havaitsin äkkiä hauskasti, että kun omasta kirkkoherrastani tuli nyt piispa niin oikein kahden piispan rukousvoimalla tässä on saanut aamunsa avata. Kiitos Jumala heistä!

Piispanvirka on pysyvä niin kauan kuin maailma seisoo. Siksi piispaksi tullaan ja lähdetään saarnaten. Pappi aloittaa virkansa tulosaarnalla ja päättää lähtösaarnalla. Saarna jos mikä on luova tila, jossa sulaudutaan elämän ja taiteen suureen salaisuuteen. Se tie joka vie lähemmäksi totuutta, on oikeinta ja rakastettavinta tietä.

Ymmärrettäkö, että pappina ei voi olla innostumatta ja inspiroitumatta tehtäväänsä ja tehtäväksi antajaansa. Ihailen näissä kahdessa, Irja-piispassa ja Teemu-piispassa, heidän hengen lahjaansa, hengellistä antaumustaan (kleerustaan). Jolla on hengen lahja, on oikeus puhua seurakunnassa. Viran karisma kantaa.

Ei Barabbas lopulta voittanut Jeesusta, vaikka kirkollisessa keskustelussa onkin liian usein juututtu epäoleellisuuksiin. Miten turhaa onkaan mitata piispuuden tai pappeuden arvoa mieheydellä tai naiseudella. Irja-piispa muistuttaa runoilijan herkkyydellään miten usko on syvästi sisäinen, salainen. Uskoon mahtuu myös epäily. Parempi olla epäuskossaan rehellinen kuin uskonvarmuudessaan valheellinen.

Teemu Laajasalon kolme teesiä ”sanassa, ajassa ja kasassa” ohjaavat pysymään tinkimättä kirkon olemuksessa eli Kristuksessa. Ajassa oleminen vaatii valppautta vastata ihmisen ja maailman hätätilaan. Kasassa oleminen puolestaan kutsuu vahvistamaan ykseyttä ja luomaan yhteyttä yli rajojen.

Teemun lähellä on aina toivoa. Kuten lähtöjuhlassa lausuttiin: ”Olet ollut Kalliossa kuin Jeesus, sinä olet.”

Veli-Matti Hynninen

veli-matti@hynninen.info