Loviisan kirkon taide-elämyksiä
03.01.2018 Loviisan Sanomat




Tiekirkkojen äitinä tunnettu Loviisan uusgoottilainen kirkko muistuttaa myös taidekirkkona olemassaolostaan.

Presidentti Jasser Arafat lahjoitti aikoinaan Lähi-idän rauhanprosessissa silloiselle Suomen ulkomisterille Tarja Haloselle Seimi-teoksen. Loviisan rauhanfoorumin suojelijana presidentti Halonen puolestaan lahjoitti jouluseimen Loviisan kirkkoon kaiken kansan ihailtavaksi.

Kansa risti tämän arvokkaan teoksen ”Arafatin seimeksi”. Kun tieto levisi, myös kansainvälinen mediakynnys ylittyi ja Loviisan kirkon seimestä tuli matkailunähtävyys. Seimi-teos otettiin hyvin vastaan, vaikka joku taisi hieman ihmetellä miksi muslimi Arafat nyt keksi lahjoittaa kristillisen seimen. Siinä raamatullisesti kuvattu pyhä perhe on vastasyntyneen äärellä paimenten ja lampaiden ympäröimänä.

Loviisan rauhanfoorumissa on kolmen vuosikymmenen aikana ehtinyt olla esillä satojen kuvataiteilijoiden teoksia. Kerran kaupungin halkaisevaa esplanadia reunustivat kirkosta linja-autoasemalle asti koristaneet kookkaat tilateokset. Osa teoksista kiersi Suolatorin pappilan puistoa, kuvataide täytti kaupungin. Taiteen tekeminen Loviisaan innosti myös nuoria Heljä Wallensköldin nimeämiä taiteilijoita: tunnetut tilataiteen tekijät Paavo Paunu, Ilpo Pynnä ja Wiggo Wallensköld ovat nousseet arvostetuiksi kuvataiteilijoiksi. He ovat tehneet seuraa loviisalaislähtöiselle Christer Åbergille, jonka herkästi muotoilema rauhanfoorumin kyyhkys- tunnus, Loviisan rauhankyyhky, on yksi Loviisan kuvataiteen klassikko.

Yksi rauhanfoorumisarjan vaikuttavimmista teoksista on Kuutti Lavosen kuuluisa ”Lunastus” jossa haavoitetun kyyhkysen siivistä valuu verta kärsivän maailman ylle. Tämä mittava teos kuului osana rauhanfoorumin taidenäyttelyyn sinä vuonna. Korkeasta kuoripylväästä se aikanaan lensi maailmalle kuuluttamaan rauhaa.

Loviisan toinen kirkko Valkossa puolestaan koki suuren taide-elämyksen riemuvuonna 2000, jolloin eri puolilla Suomea kiertänyt suuri juhlanäyttely oli pystytetty sinne. Loviisan kirkkorakennukset ovat tottuneet ottamaan vastaan kirkkoon sopivaa sakraalitaidetta.

Kirkkotaide on kautta aikain ja maailmain näyttänyt tietä kunnioittavalle taiteelle. Taide on vahvasti itseensä viittavaa, joka metataiteellisesti tutkii taiteen syvää olemusta itsessään.

Silloin kun taideteos tuodaan kirkkorakennukseen, se ei kuitenkaan osoita vain itseensä tai katsojaansa vaan viittaa väistämättä pyhitettyyn, jumalalliseen, sakraaliin suuntaan. Jokainen voi vaistonvaraisesti ymmärtää ettei mikä tahansa sovi pyhyyden viittamerkiksi.

En tiedä miten tarkkaan papit ovat nyt harkinneet kirkkoonsa pystytetyn taiteen olemusta hyväksyessään kiistanalaiset teokset pyhyyteen opastajaksi. Taide on ja sen tulee olla monenlaista, herättävää, rajoja rikkovaa, mutta kirkkoon tuodun taiteen vaatimukset poikkeavat muusta taiteesta. Pyhyys asettaa sille aina omat ehtonsa.

Hämmästyttää, että Loviisan kirkkoon tuotettua provokatiivista taidetta perustellaan tekijänsä perhetaustoilla ikään kuin ymmärtämättömyys olisi puolusteltavaa.

Taiteen kirkkokelpoisuutta ei ratkaise taiteilijan mielenlaatu tai mielihalu. Kirkkoherralla on päävastuu kirkon käytöstä, mutta myös luottamushenkilöt kantavat osaltaan sitä.

Kysytään vastuullista ymmärrystä. Lopullinen ratkaisija on kuitenkin taiteen itsensä sisältö (subtanssi), joka määrää missä se sopii esiteltäväksi katsojalle.

Esteettiset taidekokeilut voivat olla huomiota herättäviä, mutta ilman eettistä harkintakykyä taide helposti kääntyy itseään vastaan ja alkaa ohjata ihmisten mielenkiintoa olennaisesta epäolennaiseen.

Veli-Matti Hynninen

veli-matti@hynninen.info