Tiede taide ja uskonto yhteistyössä
17.01.2018 Loviisan Sanomat




Kerran venäläinen maalaispappi kohtasi mahtailevan ydinfyysikon, joka suurileisesti vyörytti pappi paralle kaikki syynsä olla ateisti ja lopetti ylimielisesti:

”Siksi en usko Jumalaan.”

Mutta pappi ei häkeltynyt eikä ollut millänsäkään, vaan vastasi rauhoittavasti:

”Ei se mitään, Jumala uskoon sinuun.”

Teatterikorkeakoululla Helsingissä uskonto, tiede ja taide kohtasivat korkealentoisessa keskusteluillassa. Alustusten jälkeen salintäyteinen yleisö räjähti keskustelemaan.

Kirjailija, näyttelijä, teatteriohjaaja Lea Klemola uskoi paikalla olleen ylioppilasteatterin lailla että ”ihmissuvun toivo lepää siinä ettei toivoa ole”. Hänen näytelmissään ihmiset ja eläimet, koko luomakunta etsii kykyä unohtaa, valita ja hylätä sen mikä voisi vielä estää elämän pelastamisen kun ihminen käy loputonta vuoropuhelua ympäristönsä ja menneisyytensä kanssa.

Lööppiviidakosta paikalle ponnahtanut Helsingin piispa Teemu Laajasalo tarjoili rauhoittavasti kuulijoille kristillisen uskon perussanomaa pelastaa ihmiskunta. Kristinusko korostaa että luomakunta, koko luotu todellisuus tulee pelastaa varmalta näyttävältä tuholta turvaan ja toivoon. Kirkon tehtävä on lohduttaa ja vahvistaa jokaista luotua.

Jumalakaipuuta voidaan kutsua eri nimillä, mutta yhteistä on se ettei kukaan voi päästä eroon Jumalasta. Luomakunta huokaa Luojansa puoleen ja jokainen ihminen kaipaa yhteyttä Jumalaansa joka luottaa luotuihinsa.

Tieteen edustaja, kosmologi Syksy Räsänen piirsi kuulijoille kuvan komeasta linnasta jossa yltäkylläiset ihmiset syövät ja juovat hyvin, nauttivat elämästä. Heidän onneaan uhkaa vain linnan ympärillä vellova köyhä ja kärsivä ihmismassa, joka katastrofinsa keskeltä pyrkii murtamaan linnan asejärjestelmät saadakseen edes pienen osan yhteisestä hyvästä. Tarkka tilannekuva maailmastamme.

Kaunis ja lumoava luomakunta täyttyy repivästä kakofoniasta: ”piikkilankaa...piikkilankaa. poliisi...poliisii...armeija....armeija, aseita....aseita”. Ihmissuvun utopia näyttää uppoavan epätoivottavaan oloonsa, antiutopiaansa (dystopiaansa), harmonia epäsointuunsa (disharmoniaansa).

Illan anti oli kuitenkin kaukana lohduttomuudesta. Tieteen, taiteen ja uskonnon edustajat kuuntelivat toisiaan, etsivät yhdessä tietä, kysyivät kiihkottomasti ja vastasivat toisiaan kunnioittavasti.

Teatterikorkeakoululla oli tilaa muutokselle, kasvoja ja kohtaloita, yllä taivaan valo, kutsu taisteluun ja rakkaus yhteyteen.

Maailma on yllättävä, kaikkiin suuntiinsa odottamaton. Aina se toistaa itseään, kun se toimii odotusten vastaisesti. Tiede-, taide- ja uskonto-keskustelu valaa uskoa tähän hetkeen. Vaikka maailman perustila on alusta lähtien ollut kaaos,tähän katastrofien maailmaan saapuu Teemu-piispan kuuluttama kirkkaus ja toivo.

Maailma ei etene suoraviivaisesti ja ennakoitavasti eteenpäin. Mutta aika ja avaruus pakkautuvat yhdeksi, sitä tiiviimmin mitä lähemmäksi kaiken loppua käymme.

Veli-Matti Hynninen