Radiopakina Radio Deille 110401

Kaksi ruhtinasta -Söderman ja Gagarin

metropoliittaleo

Metropoliitta Leo ja Patriarkka Petrus VII, OCM-ritarikunta, Helsingissä 1998

Euroopan unionin oikeusasiamies Jacob Söderman oli pyöräretkellään kokenut ahaa-elämyksen töllistellessään keskiaikaista ranskalaista linnaa Alsacessa. Linna alkoi hänelle elää. Hän mietti, minkälainen linnan pitäisi olla, jos se pantaisiin kuvaamaan Euroopan komissiota.

Linnathan ovat vanhastaan kaupungistumisen, politiikan ja erityisesti itsehallinnon kiintopisteitä. Niiden ympärille rakentuu ihmisille turvapaikka, josta säteilee ympäristöönsä kaikkinaista hyvää. Linnan läheisyydessä on turvallista elää. Kun nuoruusvuoteni vietin historiastaan ja oopperastaan tunnetun Olavinlinnan liepeillä, sain usein aiheen pohtia tätä linnan turvallisuusvaikutusta. Vaikka turvallisuuspoliittinen merkitys on siirtynyt linnoista kokonaan muualle, linnan tarjoama eksotiikka ja kauneus monine kulttuurivaikutuksineen koetaan yhä merkittävänä.

Ei siis ihme, että Jacob Söderman polkupyörään nojaillessaan alkoi siinä sommitella näkemänsä linnan sovellusta Euroopan tulevaisuuteen. Hänen mielestään komissio on liikaa keskittynyt linnan sisustamiseen, on huolehdittu sisätöistä ja sisällä viihtymisestä, mutta onko portit ulkomaailmaan pidetty liikaa kiinni? Nyt pitää ovet panna lonksumaan ja kutsua eurooppalaiset tutustumaan linnaansa. Vasta avoimen vuorovaikutuksen tietä nykyeurooppalaisille, siis meille, syntyy turvallisempi ja valoisampi luottamus huomiseen.

Näin siis aprikoi korkea EU-virkamiehemme Jacob Söderman, joka muuten kuuluu ensi kesän Herättäjäjuhlien puhujiin heinäkuun alussa Järvenpäässä. Lisäksi Söderman polveutuu vanhasta pohjalaisesta herännäissuvusta eikä hänen suhteensa uskonkysymyksiin muutenkaan ole kaukainen. Kerran haastattelin häntä lehteen uskonelämän kysymyksistä. Muistan myös hyvin miten Mäntsälän Herättäjäjuhlien (1987) vesisateessa sen aikainen maaherra Söderman liikkui kuin kala vedessä.

Linna on ikivanha raamatullinen kuva. Vanhan Testamentin ajatus "Herra on minun linnani, hän on turvani ja pelastajani" (Ps.144:2) toistuu monessa raamatunkohdassa. Siitä Luther nosti sen jyhkeään Jumala ompi linnamme virteen kaiken turvallisuuden tunnukseksi. Usko on ihmiselle kuin vahva muuri ja korkea torni, joka suojaa pahalta. Ei siis ihme, että myös taivaallinen Jerusalem, matkamme päämäärä, on väliin kuvattu linnoituksena.

Portista käydään sisään ja ulos. Tornista katsellaan näkymiä. Elämän portista astutaan sisälle ikuiseen iloon. Tornista nähdään kauas, elämä saa kokonaan toisenlaisen perspektiivin, kun sitä tarkastelee riittävän ylhäältä. Ahdasmielisyys ja turhantärkeys karisevat sitä enemmän mitä paremmin elämän koko kuva alkaa hahmottua. Linna on siis vahvan valmiuden ja spontaanin reagoinnin tunnus. Toimeen on heti tartuttava, kun vaara uhkaa.

Unkarilaisessa ystävyysseurakunnassamme Csömörissä kirkon pääoven yläpuolelle on kirjoitettu Jumala on linnamme-lause. Ja sillä pappi ja seurakuntalaiset tervehtivät toisiaan jumalanpalveluksen alkaessa. Vähemmistönä eläminen on tehnyt turvallisuutta huokuvan linnateeman sukukansamme luterilaisille läheistäkin läheisemmäksi.

Paavo Haavikko kertoo eräässä nuoruutensa tekstissä pietarilaisesta ruhtinas Gagarinista, joka 1800-luvun alussa tekee pitkän matkaan Suomeen ja vierailee samalla myös Loviisassa. Ruhtinaalla on muuten - ehkä sattumalta - sama nimi Gagarin, kuin tietämällämme ensimmäisellä kosmonautilla.

Haavikko siis kertoo vanhan ruhtinas Gagarinin yksinäisestä pääsiäisenvietosta ja valottaa miten tärkeää on osata viettää juhlaa, jotta jaksaisi. Pääsiäisen voi ohittaa ja kuitata vain pitkänä vapaa-aikana, mutta riittääkö se? Rohkenen kysyä, eikö olisi parempi syventyä juhlien salaisuuteen? Kysymys lienee alati aiheellinen. Juhlaperinne kantaa yllättävästi elämässä, eikä juhla ikinä ole turha. Helluntaihin asti yltävä pääsiäisaika haastaa meidät nyt juhlimaan täysillä ja iloisesti.

Veli-Matti Hynninen