Radiopakina 040101

Lopettaako loppiainen joulun?

Loppiaisiloa

Talonpoikaiseen tapaan moni kantaa joulukuusensa pihalle Nuutin päivänä, joulukuun kolmantenatoista. Tietysti joulua ja sen jälkiviettoa voi vielä tästäkin venyttää, onhan joulu juhlista jaloin, eikä viettotavoiltaan tai kestoltaankaan mitenkään vähäisimmästä päästä.

Sanotaan että loppiainen on joulun loppu. Mutta eikö se tapahtumiltaan ole paremminkin joulun alku, itämaan viisaat tietäjät, maagit, astrologit, kuninkaat katselevat taivaalle, jonne ilmestynyt tähti johtaa heidät Messiaan seimelle. Loppiaisen evankeliumi kertoo näistä idän tietäjistä, jotka tulivat kumartamaan juuri syntynyttä juutalaisten kuningasta. Loppiaisen perinteinen nimi on epifania eli Herran ilmestyminen (dies epiphaniae Domini).

Betlehemin tilanne nyt ja silloin on kyllä kovin erilainen. 2000 vuotta taahtui käänne maailmanhistoriassa. Nyt samassa maisemassa soditaan. Rauhallinen ei ollut aika silloin, eikä nytkään: levottomuus näyttää kuuluvan ihmisluontoon ja kaikkeen elämään juhlasta juhlaan ja vuosisadasta toiseen.

Kiviä heittävät palestiinilaispojat tv:n uutislähetyksessä eivät enää hätkähdytä. Israel iskee jälleen, sota jatkuu Palestiinan alueella, jonne israelilaissiirtokunnat ovat rauhansopimuksen vastaisesti yhä enemmän ujuttautuneet. Syitä ei analysoida, taustoja ei selvitetä, lähi-idän tilanne on muuttumassa turruttavaksi tv-sarjaksi.

Sitäkään ei kerrota, että palestiinalaisten kansannousussa on kyse miehityksen vastustamisesta. Sekin unohtuu sanoa, että palestiinalaiset ovat maailman suurin diasporassa elävä pakolaiskansa. Ihmisoikeuksista ei liioin muistuteta. Miten mahduttaa Israelin ja Palestiinan alueelle kaksi kansallisvaltiota, jos tilaa on hädintuskin yhdelle? Rauhantutkija Johan Galtung muistutti Suomessa käydessään, että rauhan rakentamisessa tarvitaan järkeä ja sydäntä. Kummankin osapuolen toiveet on kuultava, rauhanvälityksessä tarvitaan aseiden sijasta luovuutta. Jasser Arafatin käynti Bill Clintonin luona on kukon askel tähän suuntaan. Kahden osapuolen välille ei rakennu rauha, jos osapuolet ovat jäässä kuin leijona talvella eivätkä kunnioittavasti kuuntele toisiaan.

Itämaan viisaat kuninkaat tulevat tähteä seuraten Betlehemiin kumartamaan maailman pelastajaa. Mitä se tarkoittaa, että tähti syttyy tänäiselle sotatantereelle kaksi tuhatta vuotta sitten? Näiden kolmen kuninkaan kumarrusta on tulkittu eri tavoin. Kuninkaat ovat eri ikäisiä, edustavat eri maanosia ja tuovat vastasyntyneelle erilaisia lahjoja. Jokaisella on nykypäivään yltävä tarkoituksensa.

Eurooppalainen Kaspar on joukon vanhin. Hänen tuomisensa oli suitsuke, joka muistuttaa että ilman Jumalaa yksikään hanke ei onnistu. Eurooppa on ollutkin kauan kristinuskon ydinaluetta vasta nyt painopiste on enemmän siirtymässä muihin maanosiin. Aasiasta tuleva keski-ikäinen Melkior vahvistaa kullallaan kuninkuutta. Afrikkalainen, tummahipiäinen Balthasar tuo joukon nuorimpana mirhaa, jolla on uhriin ja kärsimykseen viittaava viestinsä. Nämä pakanakuninkaat muistuttavat kristinuskon universaalisuudesta: pelastus on tullut kaikkeen maailmaan.

Kuten kirjallisuudessa on tehty, roolit voi jakaa kokonaan toisin. T.S. Elliot panee tunnetussa runossaan "Tietäjien matka" yhden kuninkaista muistelemaan Betlehemin käynnin rasituksiaan. Nykyhetkeen viitaten hän pohtii, kävinkö sittenkin enemmän kumartamassa Kuolemaa kuin Syntymää? Tai W.H. Audenin jouluoratoriossa tietäjät on pantu eri tieteenalojen edustajina kysymään miten tulla enemmän totuudellisiksi, eläviksi ja rakastaviksi? Elliotilla ja Audneilla varjot ovat pitkät, matkan rasitukset löytämisen iloa suuremmat, kuten elämässä usein on. Pääasia, että olemme matkalla tähden opastamaan suuntaan.

Joskus tähdelle on annettu maalisempia tehtäviä ja alhaisempia päämääriä kuten ruotsalaisen Harry Martinsonin Aniara-runoelmassa. Siinä Betlehemin yllä loistava tähti tietää siunausta enemmän kirousta aivan kuin aavistaen nykypalestiinalaisten ahdingon. Martinsonin tähteä uhkaa radaltaan suistunut avaruusalus, joka väkisinkin tuo mieleen MIR-avaruusaseman, johon yhteys juuri viime päivinä pääsi katkeilemaan.

Joku yllyttää hauskasti feministiseen tyyliin pohtimaan itämaan viisaita naisfiguureina. Jos tietätäjät olisivat olleet naisia he olisivat heti seimelle saavuttuaan panneet töpinäksi, siivonnet, laittaneet paikat kuntoon ja somistaneet puitteet viihtyisiksi. Oivallus ei ole uusi. Betlehemiin tulleilla viisailla naisilla, kolmella kuningattarella oli lohduttajan loputon tehtävä. He olivat aavistaneet miten tässä lopulta tulee käymään ja olivat jo ennakoivasti tulleet kunnioittamaan kuollutta.

Miehiä tai naisia, kuninkaita tai kuningattaria, tietäjiä tai astrologeja, miten vain tahdotaankin ajatella, seimelle tulijoilla on ihmettelijän tehtävä. Elämä on ja pysyy salaisuutena. Tulevaisuus ei avaudu järkeilemällä vaan kumartamalla seimenlasta. Tätä ihmettä on hyvä jälleen ihmetellä.

Veli-Matti Hynninen