Radiopakina 210201

Saturnaliaa ja dopingia

Saturnaliaa

Kurt Knorr kokeilee taitojaan

Jari Isometsän dopinguutinen herätti suomalaiset talviunestaan. Ei aikoihin ole käyty niin kuumaa keskustelua urheilun olemuksesta kuin näinä kuumeisina MM-päivinä. Onko urheilun leikkiluonne katoamassa? Onko se enää lainkaan vapauttavaa ja virkistävää leikkiä, jos ammattilaisiksi muuttuneet urheilijat yrittävät keinoja kaihtamatta virittyä muita paremmiksi? Onko urheilustakin tullut bisnestä, teollisuudenlaji, josta leikki on jo liian kaukana?

Ajallisesti Isometsän nostama dopinghäly loksahtaa osuvasti alkavaan karnevaali-aikaan. Laskiaisenahan muutkin suomalaiset laskeutuvat pahvinpalan tai pulkan päälle ja antavat takapuolelleen kyytiä. Laskiaiseen kuuluu myös hernerokka ja kermavaahdolla täytetty laskiaispulla. Mäenlasku meidän karnevaalimme, emme Rio De Janeiron katukarnevaalin lailla riehaannu emmekä heilu kaduilla. Mutta Etelä-Euroopassa tämä kyllä osataan, Kölnistä Venetsiaan ihmiset vellovat kaduilla ja pelit soivat. Suomi on kuitenkin mäenlaskun luvattu maa. Jos emme ehdi itse mäkeä laskemaan, niin katsomme ainakin telkkarista kun muut laskevat.

Laskiainen ja karnevaali ovat kumpikin alun alkaen roomalaisen Saturnalia-juhlan perua. Siihen kuului hulluttelu. Yksi kansalaisista korotettiin narrikuninkaaksi ja muiden oli tinkimättä toteltava häntä. Mitä hullumpia määräyksiä kuningas keksi, sitä parempi, kaikkien oli vain toteltava. Roolit vaihtoivat omistajaa. Orjista tuli isäntiä ja isännät palvelivat orjiaan. Istuttiin pitkissä pöydissä, syötiin, juotiin ja mellastettiin. Ja laulettiin. Kaikki arvot heittivät kuperkeikkaa. Pimeästä tuli valoisaa ja valoisasta pimeää. Juhlahumua kesti laskiaistiistaihin asti.

Sitten arvot palautettiin omille paikoilleen. Saturnalian päättyessä narrikuningas syöstiin sitten vallasta ja elämä palasi entisiin uomiinsa. Tätä perua on siis kristillinen karnevaalimme, joka tarkoittaa kirjaimellisesti jäähyväisten heittämistä lihalle (carne-vale). Ennen tuhkakeskiviikkoa irrotellaan sen minkä sielu sietää, ja sitten alkaa paasto.

Ei meillä Suomessa Saturnaliaa voitaisi muutenkaan viettää. Eivät suomalaiset näet sietäisi sitä että heidän Sauli Niinistöstään ja Tanja Karpelastaan tai muista idoleistaan laskettaisiin hevosenleikkiä. Ovathan julkkikset meille miltei pyhimyksiä, ei heitä saa edes pilanpäiten loukata, eikä heidän arvoaan tilapäisestikään alentaa. Päinvastoin. Juorunsietokykyisinä heidän saatava mittauttaa arvonsa iltapäivä- ja naistenlehdissä kaikessa rauhassa. Näitä diagnooseja lkansa uskoo niitä ahmii.

Alkanut paasto haastaa meidät ummistamaan silmät roskalta ja poimimaan elämäämme kultahippuja paremmista maisemista. Roskalehdet pannaan paastonajaksi pannaan, telkkarista katsotaan vain uutiset ja ajankohtaista. Kirkossa käydään tavallista ahkerammin. Hiljennytään ja rukoillaan ainakin tuplasti. Ja kaiken kukkuraksi ulkoillaan, syödään terveellisemmin ja iloitaan ystävien seurasta.

Paasto ei ole määräys vaan tarjous. Se on matka, jonka aikana tyhjennytään turhasta, tutustutaan omaan sielunmaisemaan ja annetaan sijaa hyvälle tuulelle ja punaiselle poskelle. Jo kirkkoisä Augustinus aikanaan ihmetteli miksi "ihmiset kulkevat ihailemassa korkeita vuoria, meren aaltoja, vuolaita virtoja ja avaria ulapoita. He tutkivat tähtien ratoja mutta jättävät itsensä tutkimatta ja ihmettelemättä."

Augustinuksella itsellään oli kanttia tähän, sillä hän oli tehnyt kaiken mahdollisen ratkaistakseen ihmisyyden arvoituksen. Hän oli tutkinut taivaat ja maat, mutta rauhan hän löysi vasta kääntäessään katseensa omaan itseensä ja Jumalaan. Uskaltamalla kohdata itsensä hän löysi myös Jumalan ja oivalsi, ettei Jumalaa voi oppia tuntemaan tuntematta itseään. Ja päinvastoin: ei itseään voi oppia tuntemaan tuntematta Jumalaa.

Paasto on siis itsensä tutkistelemista Jumalan edessä, Jumalaan päin kääntymistä. Se on läpivalaisua, vuosihuoltoa, jotakin hyvin hyvää. Paasto ei ole dieetti, joistakin ruoista kieltäytymistä, vaan se on koko elämäntavan uudistamista. Punaposki kuuluu paastoon siinä missä kalaruoka ja vihannes. Ja jos onnistuu hillitsemään kielensä ja puhuu toisista vain hyvää, on paasto jo aika hyvällä mallilla.

Veli-Matti Hynninen