Papin puntari 15.3.2000<\/p>\n\n\n\n
Lehden toimittaja teki minulle hauskan kysymyksen: Milloin viimeksi olet oivaltanut jonkin t\u00e4ysin uuden asian! Mik\u00e4 se oli?<\/p>\n\n\n\n
Piti ihan mietti\u00e4, ett\u00e4 mit\u00e4 se oivaltaminen olemukseltaan on? Tuleeko oivallus yll\u00e4tt\u00e4en? Vai onko sen hyv\u00e4ksi n\u00e4ht\u00e4v\u00e4 vaivaa, ponnisteltava, valmistettava sen tulolle tiet\u00e4? Mietin mik\u00e4 erottaa oivalluksen intuitiosta tai inspiraatiosta? Joskus n\u00e4it\u00e4 kolmea on pidetty sisaruksina, miltei samaa tarkoittavina, mutta onhan niill\u00e4 eroa.<\/p>\n\n\n\n
Oivaltaminenhan on pulman tai muun sellaisen \u00e4killist\u00e4 selkenemist\u00e4. Inspiraatio puolestaan tarkoittaa j\u00e4nnitteen (tension) kohenemista ja luovuuden puhkeamista tai hyv\u00e4n ty\u00f6vireen l\u00f6yt\u00e4mist\u00e4. Intuitio taas merkitsee sis\u00e4ist\u00e4 n\u00e4kemyksellisyytt\u00e4, sit\u00e4 ett\u00e4 k\u00e4sitt\u00e4\u00e4 asian v\u00e4litt\u00f6m\u00e4sti ilman sen kummempia kommervenkkeja. Asia vain poksahtaa tajuntaan ilman sanoja, ilman suurta pinnistyst\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
No, mit\u00e4 olen oivaltanut? Yritin mietti\u00e4. Vastasin ett\u00e4 vuosituhatluvun taitteessa j\u00e4lleen havaitsen miten t\u00e4rke\u00e4\u00e4 on astua tulevaisuuteen selk\u00e4 edell\u00e4. Kaikki nykyinenh\u00e4n on sidoksissa menneisyyteens\u00e4 ja liikkuu takaperin tulevaisuuteen. Ainut tapa ennustaa tulevaisuutta on siis luoda sit\u00e4 itse ja samalla – katsella taakseen.<\/p>\n\n\n\n
Mieliajattelijoihini kuuluva ranskalainen Jean Baudrillard kirjoitti vuonna 1985 ettei vuotta 2000 tule. Tuo monimielinen lause ei uskoakseni tarkoittanut sit\u00e4 etteik\u00f6 vuosi 2000 koittaisi vaan sit\u00e4, ett\u00e4 ihmisten ylikuumenneet lataukset milleniumista eiv\u00e4t toteudu. Ja niinh\u00e4n k\u00e4vi. Koko vuosituhatluvun huuma haihtui jo ennen vuodenvaihdetta, eik\u00e4 vuosi 2000 tuonutkaan mit\u00e4\u00e4n merkillist\u00e4. Presidentinvaalitkaan eiv\u00e4t kyllin kohauttaneet eik\u00e4 sek\u00e4\u00e4n tuore tieto, ett\u00e4 Esko Aho pakenee tappiotaan Amerikkaan vierailevaksi luennoitsijaksi Harvardin yliopistoon.<\/p>\n\n\n\n
Oivalsin, ett\u00e4 vuoden 2000 tulo j\u00e4i sen kuumemmin ja kummemmin juhlimatta siksi, ett\u00e4 ihmiset aavistivat nyt alkavan jotakin hyvin suurta, hallitsematonta muutosta, pelottavaakin tulevaisuuden avautumista. Kun vuodenvaihde ohitettiin niinkuin mik\u00e4 tahansa uusivuosi, niin saatiin syntym\u00e4\u00e4n se harhakuva ettei t\u00e4ss\u00e4 nyt mit\u00e4\u00e4n niin suurta ole tulossakaan.<\/p>\n\n\n\n
Baudrillard kirjoitti vuonna 1995 kirjan Lopun illuusio. H\u00e4n ruotii p\u00e4\u00e4ttyv\u00e4\u00e4 vuosisataamme ja ehdottaa, ett\u00e4 1990-luvun yli pit\u00e4isi kiireesti vet\u00e4\u00e4 viiva ja sen yli olisi ollut parasta hyp\u00e4t\u00e4 kokonaan. Baudrillard aavisti saman mink\u00e4 moni muukin v\u00e4h\u00e4n my\u00f6hemmin oivalsi; loputtomat museaaliset lavastukset, joilla vuodenvaihdetta yritettiin juhlistaa, uuvuttivatkin ihmiset perin juurin jo ennen aikojaan.<\/p>\n\n\n\n
Viel\u00e4 yhden asian Baudrillard opettaa napakasti. H\u00e4n puhuu vuosituhatluvun hystereesist\u00e4. Hysteerisist\u00e4 ei pid\u00e4 sotkea hysteriaan, se on aivan eri juttu. Hystereesis on fysiikan termi ja tarkoittaa fysikaalisen kappaleen jonkin ominaisuuden riippuvuutta kappaleen aikaisemmista vaiheista. Siis el\u00e4m\u00e4\u00e4 ei voi ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4, jos ei suostu katsomaan menneisyyteen. El\u00e4m\u00e4n oma laki nojaa siihen tosiasiaan, ett\u00e4 kaikki j\u00e4rjestelm\u00e4t ovat sidoksissa v\u00e4litt\u00f6m\u00e4\u00e4n menneisyyteens\u00e4, ne liikkuvat takaperin tulevaisuuteen. Huomaatteko, ett\u00e4 t\u00e4m\u00e4 Niklas Luhmanin (1991) nimiin kirjattu oivallus oli t\u00e4sm\u00e4lleen sama, mink\u00e4 esitin lehden toimittajalle vastaukseksi.<\/p>\n\n\n\n
Ent\u00e4 miksi kirkko on mielest\u00e4si olemassa? T\u00e4m\u00e4 oli toimittajan toinen kysymys. T\u00e4h\u00e4n vastasin raamatunlauseella ”Rakkaani, my\u00f6s me olemme Jumalan lapsia eik\u00e4 viel\u00e4 ole k\u00e4ynyt ilmi mit\u00e4 meist\u00e4 tulee. (1.Joh. 3:2). Minun kirkkoni yll\u00e4tt\u00e4\u00e4 avoimuudellaan. Se on matkalla tuntemattomaan. Se luo uutta. Se ottaa l\u00e4mp\u00f6isesti syliins\u00e4. Se on Jumalan kokemista. Se ei teoretisoi, eik\u00e4 vain hallinnoi vaan jakaa rakkautta ja anteeksiantamusta k\u00e4yt\u00e4nn\u00f6llisesti. Minun kirkkoni arvostaa ihmist\u00e4, elinymp\u00e4rist\u00f6\u00e4, luomakuntaa, se puolustaa heikkoa ja armahtaa langennutta. Minun kirkkoni on kiinnostunut kaikesta mit\u00e4 tapahtuu el\u00e4m\u00e4ss\u00e4. Teht\u00e4v\u00e4ni t\u00e4m\u00e4n kirkon pappina on vapauttaa ihmiset heid\u00e4n iloonsa.<\/p>\n\n\n\n
Veli-Matti Hynninen<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"
Papin puntari 15.3.2000 Lehden toimittaja teki minulle hauskan kysymyksen: Milloin viimeksi olet oivaltanut jonkin t\u00e4ysin uuden asian! Mik\u00e4 se oli? Piti ihan mietti\u00e4, ett\u00e4 mit\u00e4 se oivaltaminen olemukseltaan on? Tuleeko oivallus yll\u00e4tt\u00e4en? Vai onko sen hyv\u00e4ksi n\u00e4ht\u00e4v\u00e4 vaivaa, ponnisteltava, valmistettava sen tulolle tiet\u00e4? Mietin mik\u00e4 erottaa oivalluksen intuitiosta tai inspiraatiosta? Joskus n\u00e4it\u00e4 kolmea on pidetty … <\/p>\n