Papin puntari 18.2.1999<\/p>\n\n\n\n
Haastattelijat ovat j\u00e4lleen ahkerasti minua l\u00e4hestyneet. Olen t\u00e4ss\u00e4 el\u00e4m\u00e4nvarrella kyll\u00e4 tiheisiinkin haastatteluihin tottunut tottunut, mutta ennen ei ole minua viel\u00e4 kirkonkirjoilla ahdisteltu. Nyt on. Sekin lysti on nyt koettu, vanhat kirjat avattu ja lausunnot annettu.<\/p>\n\n\n\n
Kysymys koskee vanhojen kirkonkirjojen oikeaa s\u00e4iltytystapaa. Miten arvokkaat aarteet pit\u00e4isi s\u00e4ilytt\u00e4\u00e4?<\/p>\n\n\n\n
Jokainen tiet\u00e4\u00e4, ett\u00e4 arvokas tulenarka materiaali olisi s\u00e4ilytett\u00e4v\u00e4 kosteudelta ja tulelta turvatussa paikassa. Siksi kysymys n\u00e4ytt\u00e4\u00e4kin aluksi aivan viattomalta ja helpolta vastata, mutta eip\u00e4s olekaan. Kirkonkirjojen s\u00e4ilytykseenkin voi n\u00e4et liitt\u00e4\u00e4 henkil\u00f6kohtaisia intohimoja ja ihmiselle niin luontaista omimisen tarvetta. Pit\u00e4isik\u00f6 ne s\u00e4ilytt\u00e4\u00e4 Loviisassa? Vai olisiko turvallisempaa vied\u00e4 ne johonkin maakunta-arkistoon?<\/p>\n\n\n\n
No, otin asiasta selv\u00e4\u00e4. Kirkkohallituksen tarkastaja tiesi suositella, ett\u00e4 seurakuntien olisi viisasta siirt\u00e4\u00e4 sata vuotta vanhemmat kirjat yleisarkistoon. Siell\u00e4 ne ovat paremmassa turvassa, asianmukaisissa s\u00e4ilytystiloissa, asiantuntijoiden valvonnassa. Koska sinne on koottu monien seurakuntien arkistoja, historian- ja sukututkijoiden on helpompi siell\u00e4 kaivaa tietonsa esille. Ja helpottaisihan se my\u00f6s paikallisseurakunnan ty\u00f6t\u00e4, jos saisimme ohjata kaikki tutkimuspyynn\u00f6t suoraan sinne miss\u00e4 hommat hallitaan.<\/p>\n\n\n\n
Juuri meill\u00e4 Loviisassa sattuu olemaan 1700-luvulta l\u00e4htien perin arvokasta tietoa kellariholveissa kirkkoherranviraston alla. Pari vuotta sitten piispantarkastuksessa meit\u00e4 patistettiin siirt\u00e4m\u00e4\u00e4n n\u00e4m\u00e4 turvallisempaan maakunta-arkistoon. Mutta hitaita kun olemme, kirjat eiv\u00e4t ole liikahtaneet milli\u00e4k\u00e4\u00e4n. Kun tuomiorovasti Mikko Heikka t\u00e4n\u00e4 vuonna piti piispantarkastuksen j\u00e4lkitarkastuksen, h\u00e4n huomasi ettei asiaan oltu puututtu. Saimme moitteet.<\/p>\n\n\n\n
Samalla saimme uuden jatkoajan hoitaa asian kuntoon. Asia on k\u00e4sitelt\u00e4v\u00e4 hallintoelimiss\u00e4. Viimek\u00e4dess\u00e4 kirkkovaltuusto p\u00e4\u00e4tt\u00e4\u00e4 miten turvallisessa paikassa Loviisan historiatietoa s\u00e4ilytet\u00e4\u00e4n. Eli meist\u00e4 itsest\u00e4mmeh\u00e4n se on kiinni, s\u00e4ilyt\u00e4mmek\u00f6 rahat sukanvarressa tyynyn alla vai viemmek\u00f6 ne pankkiin korkoa kasvamaan? Lopulta t\u00e4ss\u00e4kin mitataan perusasennettamme ihmisin\u00e4. Olemmeko valmiita luopumaan ja luovuttamaan vain haluammeko kynsin hampain tarrautua ”omaan”, vaikka tiet\u00e4isimme sen ep\u00e4varmaksi ja ep\u00e4viisaaksi?<\/p>\n\n\n\n
Afrikkalainen asenne nousi t\u00e4ss\u00e4 sotkussa mieleen. Afrikan kielten ja kulttuurin tutkija Raimo Harjula heitti t\u00e4ss\u00e4 ilmoille suahili-sananlaskun: ”Jos lehm\u00e4 kulkee edell\u00e4 niin koko lauma on suossa.” Afrikkalaiset korostavat usein sit\u00e4 miten yksin sy\u00f6dess\u00e4 ei tule kyll\u00e4iseksi ja ett\u00e4 hyv\u00e4 el\u00e4m\u00e4 toteutuu vain yhteydess\u00e4 toisiin. Mutta edess\u00e4 kulkija on aina t\u00e4rke\u00e4. Olen usein tuntenut miten vaikeaa kirkkoherrankin on joskus ohjata laumaansa kest\u00e4v\u00e4lle pohjalle. Lehm\u00e4n per\u00e4ss\u00e4 koko porukka voi l\u00f6yt\u00e4\u00e4 itsens\u00e4 suosta.<\/p>\n\n\n\n
Toinen haastattelija taas kysyi minulta mink\u00e4lainen on minun Jumalani? H\u00e4nelle vastasin, ett\u00e4 minun Jumalani on luomisen ja levon vuorottelua. Jumalallinen el\u00e4m\u00e4 on uuden luomista, innostumista, antautumista. Kirjoittaessani, puhuessani tai muuten luodessani jotakin uutta tunnen olevani l\u00e4hell\u00e4 Jumalaani. Ja p\u00e4invastoin. Silloin kun sanon ”ota minut” eik\u00e4 minulla ole mit\u00e4\u00e4n muuta mahdollisuutta kuin vain olla ja ottaa vastaan, tunnen olevani l\u00e4hell\u00e4 Jumalaani. Minun Jumalani antaa, ei vaadi. H\u00e4n yll\u00e4tt\u00e4\u00e4 pukeutumalla t\u00e4ydelliseen vastakohtaansa: heikkoudessa, voimattomuudessa, tappiossa ja k\u00e4rsimyksess\u00e4 h\u00e4n on todellisesti l\u00e4sn\u00e4 ja kantaa minua. Jos en ottaisi vastaan t\u00e4t\u00e4, Jumalan hyvyytt\u00e4 minulla ei olisi mit\u00e4 jakaa toisille.<\/p>\n\n\n\n
Alkanut paasto kutsuu karistelemaan p\u00f6lyt vanhasta ja sonnustautumaan kohti uutta. Paasto on l\u00e4pivalaisua ja vuosihuoltoa, uudistumista ja uuteen luottamista. Se kirja joka kertoo rakkauden uhritiest\u00e4 ei jouda arkistoon – se on pantava k\u00e4ytt\u00f6\u00f6n.<\/p>\n\n\n\n
Veli-Matti Hynninen<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"
Papin puntari 18.2.1999 Haastattelijat ovat j\u00e4lleen ahkerasti minua l\u00e4hestyneet. Olen t\u00e4ss\u00e4 el\u00e4m\u00e4nvarrella kyll\u00e4 tiheisiinkin haastatteluihin tottunut tottunut, mutta ennen ei ole minua viel\u00e4 kirkonkirjoilla ahdisteltu. Nyt on. Sekin lysti on nyt koettu, vanhat kirjat avattu ja lausunnot annettu. Kysymys koskee vanhojen kirkonkirjojen oikeaa s\u00e4iltytystapaa. Miten arvokkaat aarteet pit\u00e4isi s\u00e4ilytt\u00e4\u00e4? Jokainen tiet\u00e4\u00e4, ett\u00e4 arvokas tulenarka materiaali … <\/p>\n