Papin puntari 8.7.1999<\/p>\n\n\n\n
Kes\u00e4 kauneimmillaan, paarma pahimmillaan.<\/p>\n\n\n\n
Aluksi ihmettelin paarmojen runsautta. En ollut monen kes\u00e4\u00e4n kuullut sellaista p\u00f6rin\u00e4\u00e4 korvan juuressa ja sitten \u00e4kkinipistyst\u00e4 milloin miss\u00e4kin p\u00e4in kehoa. Kas, paarmahan se siin\u00e4 puri. Ja selityskin l\u00f6ytyi nopeasti: t\u00e4m\u00e4 on ensimm\u00e4inen kes\u00e4 jolloin Paarma on kirkkomme arkkipiispana. Parasta siis tottua paarmoihin ja pikkupuremiin.<\/p>\n\n\n\n
Juuri arkkipiispaksi tultuaan Paarman kerrotaan kulkeneen Aurajoen rantaa tuumiskellen, uutta tilannettaan puntaroiden. \u00c4kki\u00e4 vastaan k\u00e4veli masentunut mies, joka selv\u00e4sti liikkui ranalla synkiss\u00e4 aikeissa. Kun Paarma oli aikansa yritt\u00e4nyt hoitaa miehen sielua, eik\u00e4 mik\u00e4\u00e4n tuntunut auttavan, h\u00e4n pani lopulta kaikki yhden kortin varaan ja kysyi miespololta: ”Onko veli uskossa?” Mies ryhdist\u00e4ytyi heti ja tiuskaisi arkkipiispalle: ”En, en ole uskossa, mutta minun on vain muuten paha olla.”<\/p>\n\n\n\n
Arkkipiispa Paarmaan tuoreeltaan liitetty kasku ohjaa ajatuksen uskonel\u00e4m\u00e4n ytimeen. Eih\u00e4n usko saisi olla pahanolon tai vaatimuksen aihe vaan juuri p\u00e4invastoin vapautuksen ja ilon v\u00e4litt\u00e4j\u00e4. Meh\u00e4n usein miell\u00e4mme uskonel\u00e4m\u00e4n vaatimuksena mik\u00e4 panee tokaisemaan ”enh\u00e4n min\u00e4 mik\u00e4\u00e4n uskovainen ole.” Usko, jonka pit\u00e4isi olla el\u00e4m\u00e4\u00e4n vapauttaja ja rohkaisija, muuttuukin vaatimuksena vapautuksen vastakohdaksi.<\/p>\n\n\n\n
T\u00e4n\u00e4 viikonloppuna kuuntelen uskontulkintaa Lepp\u00e4virran Her\u00e4tt\u00e4j\u00e4juhlilla. Pienell\u00e4 bussilla on Loviisastakin matkattu kohti Savon syd\u00e4nmaita kuulemaan vapautuksen sanaa ja ammennetaan voimaa armon virrasta. Toisin kuin luultiin, my\u00f6s her\u00e4tysliikkeiden rooli on kirkossamme vahvistumassa. Ei ole vanhanaikaista vaan mit\u00e4 ajankohtaisinta sukeltaa jonkin her\u00e4tysliikkeen maailmaan.<\/p>\n\n\n\n
Jukka Paarma vertaa kirkkoa puuhun. Puu voi hyvin silloin, kun sill\u00e4 on vahvat juuret, jotka tunkeutuvat syv\u00e4lle maahan ja imev\u00e4t ravintoa ja kun sen oksat ja lehvist\u00f6 levitt\u00e4ytyv\u00e4t laajalle ja osallistuvat ravinnon keruuseen. Puun lailla kirkon tulee ty\u00f6nty\u00e4 syv\u00e4lle ja levitt\u00e4yty\u00e4 laajalle vapautussanoman levitt\u00e4j\u00e4n\u00e4. T\u00e4ss\u00e4 teht\u00e4v\u00e4ss\u00e4 her\u00e4tysliikkeill\u00e4mme on suuret ansionsa. Siit\u00e4 todistuksena ovat n\u00e4in\u00e4 viikonloppuina satoihintuhansiin nousevat k\u00e4vij\u00e4m\u00e4\u00e4r\u00e4t her\u00e4tysliikkeittemme kes\u00e4juhlilla.<\/p>\n\n\n\n
Lepp\u00e4virran Her\u00e4tt\u00e4j\u00e4juhlien yksi kiinnostavin seurapuhuja on kirjailija Torsti Lehtinen. H\u00e4n on my\u00f6s Loviisan rauhanfoorumin k\u00e4vij\u00e4n\u00e4 meille tuttu ja monien kirjojensa kautta tunnetuksi tullut totuuden etsij\u00e4. Muistan Lehtisen jo aikoja sitten varoitelleen uskonel\u00e4m\u00e4n katteettomuuksista. Uskosta ei pid\u00e4 tehd\u00e4 vaatimusta eik\u00e4 my\u00f6sk\u00e4\u00e4n vastausautomaattia vaan sen on oltava el\u00e4m\u00e4\u00e4n rohkaisija.<\/p>\n\n\n\n
Filosofia on runoutta. My\u00f6s hyv\u00e4n teologian tulisi olla runoutta – huono teologia on suuruudenhulluutta. Jumala on el\u00e4m\u00e4n syvin salaisuus. Jumalallisen sanan kuuleminen sis\u00e4lt\u00e4\u00e4 aina mystisen, salaisuudenomaisen ulottuvuuden. El\u00e4m\u00e4n uudistuminen on ihme. Jumalallinen vaikutus meiss\u00e4 on aina ihme. Mutta se ei ole ihme, jos her\u00e4tysliikkeiden kes\u00e4juhlilla tai vaikka kotikirkossa sanan kuuleminen synnytt\u00e4\u00e4 meiss\u00e4 ihmettely\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
Niin kauan kuin jaksamme ihmetell\u00e4, on toivoa. Mutta heti jos luulemme omistavamme tootuuden, asetumme sen yl\u00e4puolelle, ja olemme vaarassa kadottaa sen. Hyv\u00e4 on ammentaa armon virrasta, se ei ehdy. T\u00e4n\u00e4 viikonloppuna Lepp\u00e4virralla eri puhujat toistavat: Woimaa armon virrasta.<\/p>\n\n\n\n
Veli-Matti Hynninen<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"
Papin puntari 8.7.1999 Kes\u00e4 kauneimmillaan, paarma pahimmillaan. Aluksi ihmettelin paarmojen runsautta. En ollut monen kes\u00e4\u00e4n kuullut sellaista p\u00f6rin\u00e4\u00e4 korvan juuressa ja sitten \u00e4kkinipistyst\u00e4 milloin miss\u00e4kin p\u00e4in kehoa. Kas, paarmahan se siin\u00e4 puri. Ja selityskin l\u00f6ytyi nopeasti: t\u00e4m\u00e4 on ensimm\u00e4inen kes\u00e4 jolloin Paarma on kirkkomme arkkipiispana. Parasta siis tottua paarmoihin ja pikkupuremiin. Juuri arkkipiispaksi tultuaan Paarman … <\/p>\n