Papin puntari 260899<\/p>\n\n\n\n
”Kes\u00e4 on niin hyv\u00e4 kokemus, ett\u00e4 tulen \u00e4\u00e4nest\u00e4m\u00e4\u00e4n sen s\u00e4ilytt\u00e4misen puolesta.” T\u00e4m\u00e4n hauskan aforismin lausui kollegani Antti Alhonsaari, kun puhuimme kes\u00e4n p\u00e4\u00e4ttymisest\u00e4 ja sen juhlistamisesta. No, eik\u00f6 nyt kes\u00e4 p\u00e4\u00e4ty p\u00e4\u00e4tt\u00e4m\u00e4tt\u00e4kin, kyselee ehk\u00e4 joku. P\u00e4\u00e4ttyy varmasti. Mutta el\u00e4m\u00e4n taitekohtia tekee kumminkin mieli juhlistaa kai siksi, ett\u00e4 muutokset on usein miellytt\u00e4v\u00e4\u00e4 kohdata porukalla yst\u00e4vien l\u00e4mpim\u00e4ss\u00e4 seurassa. Taitekohdissa yst\u00e4vyys nousee arvoonsa.<\/p>\n\n\n\n
Kes\u00e4n p\u00e4\u00e4ttymisess\u00e4 on jotakin kohtalonomaista, jokaista koskettavaa, sellaista jonka mielell\u00e4\u00e4n haluamme jakaa. Kohtalonomaisuutta lis\u00e4\u00e4 viel\u00e4 tieto, ett\u00e4 nyt p\u00e4\u00e4ttyv\u00e4 kes\u00e4 on vuosituhannen viimeinen. Se j\u00e4\u00e4 aikakirjoihin poikkeuksellisen kauniina, l\u00e4mp\u00f6isen\u00e4 ja kohottavana. Se oli se kunnon kes\u00e4 1999. Kuten Lauri Viita runossaan vahvistaa kes\u00e4n voimaa: ”Reppu naulassa oven pieless\u00e4, siin\u00e4 linnunpes\u00e4. Kun olen kuollut, kun olen kuollut, kes\u00e4 jatkuu, kes\u00e4\u2026”.<\/p>\n\n\n\n
Kes\u00e4 siis jatkuu. T\u00e4m\u00e4 kes\u00e4 on ollut vilkas vihkikes\u00e4, on saanut vihki\u00e4 paita m\u00e4rk\u00e4n\u00e4 ja rient\u00e4\u00e4 pitkin Suomennient\u00e4 h\u00e4\u00e4juhlasta toiseen. Kes\u00e4\u00e4n kuuluvat my\u00f6s j\u00e4\u00e4hyv\u00e4iset. Monta rakasta seurakuntalaista on laskettu maanpoveen. Kes\u00e4n lailla my\u00f6s el\u00e4m\u00e4 jatkuu. Ihminen on kuollut vasta sitten kun h\u00e4net on unohdettu, kun ei ole yht\u00e4k\u00e4\u00e4n joka h\u00e4nt\u00e4 muistaisi. Monet rakkaat el\u00e4v\u00e4t muistoissamme ja ovat l\u00e4sn\u00e4 tilanteissamme, vaikkeivat he en\u00e4\u00e4 ole fyysisesti l\u00e4sn\u00e4 keskell\u00e4mme.<\/p>\n\n\n\n
Loppukes\u00e4n lukukokemuksistani nostan esiin Jermu Laineen Kanava-lehden kirjoituksen. Siin\u00e4 h\u00e4n muistuttaa miten t\u00e4rke\u00e4\u00e4 on yhteisyyteen kasvaminen. On rakennettava sellaista puitetta ja luotava sellaisia tilanteita, joissa kohtaaminen tulee mahdolliseksi. Yhteyden rakentumista toisiin h\u00e4n kutsuu nimell\u00e4 ”sosiaalinen p\u00e4\u00e4oma” (social capital). Termi on vakiintunut amerikkalaisessa talous- ja yhteiskuntapoliittisessa kirjallisuudessa vasta aivan viime vuosina.<\/p>\n\n\n\n
Mutta social capital- termi on paljon puhuva. Kapitaaliksi olemme tottuneet kutsumaan taloudellista p\u00e4\u00e4omaa, varallisuutta. Olemme aikoja sitten hyv\u00e4ksyneet henkil\u00f6kohtaisen menestymisen ja taloudellisen vaurastumisen itsest\u00e4\u00e4nselv\u00e4ksi tavoitteeksi. Vaurastumista on totuttu pit\u00e4m\u00e4\u00e4n onnellisen el\u00e4m\u00e4n mittarina. Individualismista, henkil\u00f6kohtaisesta menestymisest\u00e4 on tullut monelle selv\u00e4 tavoite. Usein t\u00e4h\u00e4n on sivutuotteena kuulunut pyrkimys vapautua yhteis\u00f6n kahleista tai yhteis\u00f6llisyys on ainakin n\u00e4hty yksil\u00f6llisyyden vastakohtana.<\/p>\n\n\n\n
Jokainen tarvitsee toimeentulonsa verran vaurautta, se on siihen mittaan asti eettisesti hyv\u00e4ksytt\u00e4v\u00e4\u00e4. Tarvitaan my\u00f6s inhimillist\u00e4 p\u00e4\u00e4omaa (human capital). Tietoa ja taitoa on teknistyv\u00e4ss\u00e4 yhteiskunnassa nopeasti omaksuttava. Mutta kuitenkin – n\u00e4in opettaa my\u00f6s Jermu Laine – n\u00e4it\u00e4 enemm\u00e4n ihminen tarvitsee sosiaalista p\u00e4\u00e4omaa. Sosiaalinen p\u00e4\u00e4oma tarkoittaa kest\u00e4vien el\u00e4m\u00e4narvojen omaksumista ja yhteis\u00f6llisen el\u00e4m\u00e4ntyylin l\u00f6yt\u00e4mist\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
Sosiaalinen p\u00e4\u00e4oma on hyvien tapojen kulttuuria ja moraalia. Vain sellaisessa elinymp\u00e4rist\u00f6ss\u00e4 jossa elet\u00e4\u00e4n hyvin, voi oppia hyvi\u00e4 el\u00e4m\u00e4ntapoja. Etiikkaa ja hyvi\u00e4 tapoja voi oppia hyvien tapojen ymp\u00e4rist\u00f6ss\u00e4. Huonojen tapojen ymp\u00e4rist\u00f6ss\u00e4 oppii vastaavasti huonoja tapoja. T\u00e4m\u00e4 ei suinkaan tarkoita vain tapakasvatusta – mik\u00e4 sekin on hyvin t\u00e4rke\u00e4\u00e4 – vaan koko el\u00e4m\u00e4ntavan laatua. Ihminen kaipaa sosiaalisuutta ja spontaaniutta. Samalla ihmisess\u00e4 on ylpeytt\u00e4 ja itsetehostusta mitk\u00e4 olisi saatava sosiaalisuuden k\u00e4ytt\u00f6\u00f6n, eik\u00e4 vain yksil\u00f6n ( individin) omaa el\u00e4m\u00e4\u00e4 hy\u00f6dynt\u00e4m\u00e4\u00e4n.<\/p>\n\n\n\n
Jo kantilainen moraalifilosofia on saattanut ohjata meit\u00e4 talousmenestyksen ja yksil\u00f6llisyyden ylikorostamiseen. Suomalaisten menestys Sevillassa, vastuunkantokyky luonnosta, tietotekniikan hallinta, kunnia, maine ja menestys voivat olla spontaanin sosiaalisuuden kipin\u00f6it\u00e4. Mutta el\u00e4m\u00e4n hallitsijaksi niist\u00e4 ei ole. T\u00e4h\u00e4n ajatustapaan ohjaa my\u00f6s tulevan L\u00e4himm\u00e4issunnuntain ajatus l\u00e4himm\u00e4isen rakastamisesta.<\/p>\n\n\n\n
Veli-Matti Hynninen<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"
Papin puntari 260899 ”Kes\u00e4 on niin hyv\u00e4 kokemus, ett\u00e4 tulen \u00e4\u00e4nest\u00e4m\u00e4\u00e4n sen s\u00e4ilytt\u00e4misen puolesta.” T\u00e4m\u00e4n hauskan aforismin lausui kollegani Antti Alhonsaari, kun puhuimme kes\u00e4n p\u00e4\u00e4ttymisest\u00e4 ja sen juhlistamisesta. No, eik\u00f6 nyt kes\u00e4 p\u00e4\u00e4ty p\u00e4\u00e4tt\u00e4m\u00e4tt\u00e4kin, kyselee ehk\u00e4 joku. P\u00e4\u00e4ttyy varmasti. Mutta el\u00e4m\u00e4n taitekohtia tekee kumminkin mieli juhlistaa kai siksi, ett\u00e4 muutokset on usein miellytt\u00e4v\u00e4\u00e4 kohdata porukalla … <\/p>\n