papin puntari 1.10.1999<\/p>\n\n\n\n
Kova on t\u00e4m\u00e4 leikki ja el\u00e4m\u00e4, sanoo Aleksis Kivi, jonka vuotuinen juhla j\u00e4lleen on k\u00e4sill\u00e4. Kova ja kova, mutta kuitenkin aina leikki. Jos leikki ja laulu el\u00e4m\u00e4ss\u00e4 j\u00e4isiv\u00e4t liikaa taka-alalle, muuttuisi t\u00e4m\u00e4 kaiki liian kovaksi, liian j\u00e4rkieper\u00e4iseksi, yksitoikkoiseksi. Aleksi Kiven luomat nummisuutarit ja veljekset, Juhanit, Aapot, Simenonit ja Eerot tuottavat kirjallisuuden kautta aitoa suomalaista el\u00e4m\u00e4ntapaa. Kivi ei vain kuvaa, vaan h\u00e4n luo, tuottaa suomalaista el\u00e4m\u00e4ntapaa ja \u2013tyyli\u00e4, siin\u00e4 seitsem\u00e4n veljeksen vieh\u00e4tysvoima.<\/p>\n\n\n\n
N\u00e4inh\u00e4n pit\u00e4isi muussakin el\u00e4m\u00e4ss\u00e4 kuin kirjallisuudessa olla. J\u00e4\u00e4mme liian helposti ulkokohtaisesti punnitsemaan asioita, vain keskustelemaan el\u00e4m\u00e4n arvoista ja valinnoista, kun pit\u00e4isi luoda arvoja ja tehd\u00e4 valintoja. Arvokeskustelun sijasta pit\u00e4isi siis tuottaa arvoja. Jumalasta puhumisen sijasta pit\u00e4isi k\u00e4\u00e4nty\u00e4 Jumalaan p\u00e4in ja antaa h\u00e4nen l\u00e4sn\u00e4olonsa vallata mielet ja el\u00e4m\u00e4t. T\u00e4ss\u00e4 seurakuntapapin ty\u00f6ss\u00e4 en tuntisi jaksavani olla toisten opastajana, jos itse en el\u00e4isi t\u00e4ysill\u00e4 siin\u00e4 jumallisessa todellisuudessa ja ihmisten arkip\u00e4iv\u00e4ss\u00e4 joka meid\u00e4t juuri nyt ymp\u00e4r\u00f6i.<\/p>\n\n\n\n
Satuin takkatulen \u00e4\u00e4ress\u00e4 aivan kuin sattumalta silm\u00e4ilem\u00e4\u00e4n kirjailija Helvi H\u00e4m\u00e4l\u00e4isen p\u00e4iv\u00e4kirjamerkint\u00f6j\u00e4. Tuon viisaan kirjoittajan teksteist\u00e4 en niink\u00e4\u00e4n l\u00f6yt\u00e4nyt kirjallista loistokkuutta, mutta sit\u00e4kin enemm\u00e4n k\u00e4yt\u00e4nn\u00f6llist\u00e4 arkiel\u00e4m\u00e4n kokemusta ja sen jakamista. Miten selvit\u00e4 kirjalijoillekin ominaisesta kadeuden perkeleest\u00e4, syrj\u00e4\u00e4n sys\u00e4\u00e4misest\u00e4, v\u00e4h\u00e4ttelyst\u00e4. Tai miten p\u00e4\u00e4st\u00e4 enemm\u00e4n jakamaan toisten iloja ja el\u00e4misen hurmaa, miten p\u00e4\u00e4st\u00e4 tuottamaan toiselle turvallisen l\u00e4sn\u00e4olon ja hyv\u00e4ntuulen melialaa. Ilo jota ei voi jakaa, on himme\u00e4t\u00e4, sanoo kirjailija. Ja toisinp\u00e4in. Mi kaunist on, on iloks ikuiseksi.<\/p>\n\n\n\n
Jotain samaa aitoa tilitt\u00e4mist\u00e4 saattoi kuulla lopultakin Nobelin kirjallisuuspalkinnon saavuttaaneen G\u00fcther Grassin lausunnoista. H\u00e4n avoimesti kertoi odottaneensa palkintoa jo pitk\u00e4t, pitk\u00e4t vuodet, vasta nyt unelma toteutui ja el\u00e4m\u00e4 t\u00e4yttyi. Mutta t\u00e4m\u00e4k\u00e4\u00e4n ei saanut rikkoa arjen v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4tt\u00f6myyksi\u00e4, kun h\u00e4n palkintouutisen kuultuaan mietti, pit\u00e4isik\u00f6 hammasl\u00e4\u00e4k\u00e4riaikaa siirt\u00e4\u00e4 t\u00e4m\u00e4n takia. Ei, ensin hammasl\u00e4\u00e4k\u00e4riin ja vasta sitten lehdist\u00f6tilaisuuksiin, h\u00e4n p\u00e4\u00e4tti. Arjen kuviot on aina ensin hoidettava, my\u00f6s palkinnot vasta ajallaan vastaanotettava. Onnea G\u00fcnther Grassille, nobelistille A.D. 1999.<\/p>\n\n\n\n
Suomen nuoresta filosofipolvesta nostan t\u00e4n\u00e4\u00e4n esiin filosofi Jyri Pietil\u00e4isen. H\u00e4n erottautuu monista muista filosofeista pelaamalla jalkapalloa, mutta my\u00f6s muuten. Jalkapalloilijan innolla h\u00e4n nousee rohkeasti vastustajan pelialueelle, pallo on saatava maaliin. Pietil\u00e4inen on n\u00e4hnyt, ett\u00e4 el\u00e4misen mieli on ihmisilt\u00e4 pahasti kateissa. Jos yli 700 000 suomalaista nielaisee t\u00e4n\u00e4\u00e4nkin psyykel\u00e4\u00e4kkeens\u00e4, on kai pakko my\u00f6nt\u00e4\u00e4, ett\u00e4 jotain el\u00e4m\u00e4ntavassamme on lipsahtanut vinoon.<\/p>\n\n\n\n
Valtaan, rahaan ja menestykseen ei kukaan voi loputtomasti kiinnitty\u00e4. Siksi, jos j\u00e4isimme tavoittelemaan vain niit\u00e4, kohta huomaisimme istuvamme tyhj\u00e4n p\u00e4\u00e4ll\u00e4. H\u00e4nen mielest\u00e4\u00e4n sairastamme info\u00e4hky nimist\u00e4 tautia. Uh ja \u00c4h!. \u00c4hkimme jonninjoutavuuksien parissa, luulemme tietotekniikan ja rahan kautta saavuttaneemme uutta onnea, mutta mit\u00e4olemme saavuttaneet?<\/p>\n\n\n\n
T\u00e4m\u00e4 filosofi kehottaa hypp\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4n yleisen mielipiteen ja tavanomaisuuksien yli, liukuhihnan paremmalle puolelle. Ei pid\u00e4 juuttua itekk\u00e4\u00e4seen min\u00e4\u00e4n, vaan on astuttava sin\u00e4n tontille. On annettava itsens\u00e4 toiselle, pantava itsens\u00e4 toisten k\u00e4yt\u00f6\u00f6n. Raamatussa t\u00e4t\u00e4 kutsutaan yksinkertaisesti l\u00e4himm\u00e4isen rakkauden periaatteeksi. Toista on rakastettava h\u00e4nen ehdoillaan, ei minun. T\u00e4m\u00e4n hetken muotivirtaukset yksil\u00f6korosteisine markkinaliberalismeineen eiv\u00e4t liiemmin n\u00e4yt\u00e4 j\u00e4tt\u00e4v\u00e4n tilaa itsen ulkopuolella vaikuttavalle rakkaudelle. Kaupallinen, romanttisen rakkauden ihannointi el\u00e4\u00e4 aidon itseilmaisun ja toista kunnioittavan, antautuvan rakkauden kustannuksella. Markkinarakkauden sijaan on lupa kaivataaitoa rakkautta. Se syntyy aidosta toisen kohtaamisesta, uskalluksesta olla aito ihminen. Rakkautta on luotava, sit\u00e4 on tuotettava, sille on antauduttava, rakkaudelle on raivattava tiet\u00e4 eteenp\u00e4in. Annettuna se vasta puhkeaa kukkaan.<\/p>\n\n\n\n
Veli-Matti Hynninen<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"
papin puntari 1.10.1999 Kova on t\u00e4m\u00e4 leikki ja el\u00e4m\u00e4, sanoo Aleksis Kivi, jonka vuotuinen juhla j\u00e4lleen on k\u00e4sill\u00e4. Kova ja kova, mutta kuitenkin aina leikki. Jos leikki ja laulu el\u00e4m\u00e4ss\u00e4 j\u00e4isiv\u00e4t liikaa taka-alalle, muuttuisi t\u00e4m\u00e4 kaiki liian kovaksi, liian j\u00e4rkieper\u00e4iseksi, yksitoikkoiseksi. Aleksi Kiven luomat nummisuutarit ja veljekset, Juhanit, Aapot, Simenonit ja Eerot tuottavat kirjallisuuden kautta … <\/p>\n