Kolumni 30.12.1999<\/p>\n\n\n\n
On eletty niin kuin viimeist\u00e4 p\u00e4iv\u00e4\u00e4. N\u00e4in\u00e4 viimeisin\u00e4 aikoina ajatukset tulevat ja menev\u00e4t kuin bussit Helsingin Mannerheimintiell\u00e4. Eik\u00e4 vain ajatukset. My\u00f6s toivotukset lent\u00e4v\u00e4t. Iloisesti ilmaan sinkoilevat onnellisen uuden vuoden toivotukset on ladattu tavallista suuremmilla panoksilla. Jos ennen pantiin piippuun ruutia vuodeksi, nyt on – varmuuden vuoksi – ladattu vuosisadaksi tai mieluummin tuhanneksi. Vaikka moni on sanonut olevansa kurkkuaan my\u00f6ten t\u00e4ynn\u00e4 t\u00e4t\u00e4 yliviritetty\u00e4 millenniumia, eik\u00e4 halua en\u00e4\u00e4 kuulla koko sanaa, ilmassa on sittenkin tavallista enemm\u00e4n s\u00e4hk\u00f6\u00e4. Tapahtuuko n\u00e4in\u00e4 p\u00e4ivin\u00e4 jotain merkillist\u00e4 tai ei mit\u00e4\u00e4n? Miss\u00e4 vaiheessa j\u00e4rjestelm\u00e4t romahtavat vai jatkuuko kaikki kuten ennenkin? Pit\u00e4isik\u00f6 varautua, vai k\u00e4vell\u00e4k\u00f6 vain vihellellen k\u00e4det housuntaskussa muina miehin\u00e4?<\/p>\n\n\n\n
Abraham sai armahduksen siksi, ett\u00e4 h\u00e4n oli valmis panemaan kaikki peliin. El\u00e4m\u00e4ss\u00e4 toistuvat tilanteet, joissa kaikki on yhden kortin varassa. Kaikkea ei voi eik\u00e4 tarvitse aina varmistaa. On vain uskallettava el\u00e4\u00e4 t\u00e4ysill\u00e4. Ei pid\u00e4 vain reagoida, vaan maailmaa pit\u00e4\u00e4 avata, neuvoo filosofi. Olennaista on n\u00e4hd\u00e4 mahdollisuuksia ennen muuta siell\u00e4 miss\u00e4 niit\u00e4 ei tunnu olevan. Maailmanloppu ja tietoyhteiskunta astelevat kenties tasajalkaa, n\u00e4m\u00e4 p\u00e4iv\u00e4t n\u00e4ytt\u00e4v\u00e4t, saammeko me n\u00e4hd\u00e4 molemmat vaiko ei mit\u00e4\u00e4n? Olisi harhaa erehty\u00e4 luulemaan, ett\u00e4 vain sosiaalidemokraatit tiet\u00e4v\u00e4t mik\u00e4 on el\u00e4m\u00e4ss\u00e4 olennaista ja t\u00e4rke\u00e4\u00e4. Vaikka median kautta presidentinvaalit ovat koko ajan k\u00e4ynniss\u00e4, vasta toisella kierroksella kansa lopullisesti valitsee Ahon (mies) ja Halosen (nainen) v\u00e4lill\u00e4? Jo Aleksis Kiven Nummisuutareissa merimies Niko pohti krouvissa tulevaisuutta ja oivalsi ett\u00e4 ”aika neuvoja antaa.” Toisessa yhteydess\u00e4 Kivi opettaa, ett\u00e4 ”ajan vile\u00e4 k\u00e4si” parantaa haavat ja saa unohtamaan. Ajalla on terapeuttinen, parantava vaikutuksensa.<\/p>\n\n\n\n
Niin, mit\u00e4 se aika pohjimmiltaan on? Uudenvuoden vertauskuvissa aika on puettu usein tiimalasin tai pikkulapsen muotoon. Aika kuluu, tiimalasissa hiekka valuu. Lapsi kasvaa ja tulee vanhaksi. Onko aika vain t\u00e4t\u00e4? Ent\u00e4 jos aika ei kulukaan, eik\u00e4 edes katoa, jospa se pysyykin paikoillaan. Jos aika onkin aina olemassa, mutta vain me liikumme ja kuljemme ajasta pois p\u00e4in. Eli aika ei j\u00e4t\u00e4k\u00e4\u00e4n meit\u00e4 vaan me j\u00e4t\u00e4mme aikanaan ajan. Jo nuoruusvuosiltani on mieleeni sy\u00f6pynyt ajattelija Miguel Unamunon lause: el\u00e4m\u00e4 menee, mutta me j\u00e4\u00e4mme. Emme menet\u00e4 el\u00e4m\u00e4\u00e4mme, vaikka t\u00e4st\u00e4 el\u00e4m\u00e4st\u00e4 on jokaisen l\u00e4hdett\u00e4v\u00e4, vaan alkaa kokonaan uusi.<\/p>\n\n\n\n
Vai pit\u00e4isik\u00f6 ajasta ajatella, ett\u00e4 sekin kuolee syntym\u00e4hetkell\u00e4\u00e4n. Mahtuvatko menneisyys ja tulevaisuus samaan vuoteeseen? Ja jos n\u00e4m\u00e4 saisivat lapsen, niin pit\u00e4isik\u00f6 sit\u00e4 kutsua ikuisuudeksi? Latinaksi on totuttu lausumaan, ett\u00e4 aika on (tempus est) ja kuitenkaan se ei ole vaan pakenee: aika rient\u00e4\u00e4 (tempus fugit). Siis kumpaako uskoa?<\/p>\n\n\n\n
Suomalainen sananlasku sanoo nasevasti, ett\u00e4 kyll\u00e4 aikaa on, mutta ik\u00e4 loppuu. Aivan kuten Saarnaajakin n\u00e4kee: kaikella on m\u00e4\u00e4r\u00e4aika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla. Aika ei siis lopu kuluttamalla eik\u00e4 el\u00e4m\u00e4 el\u00e4m\u00e4ll\u00e4. Aikaa ei pid\u00e4 kuluttaa eik\u00e4 yritt\u00e4\u00e4 edes unohtaa vaan se on pantava k\u00e4ytt\u00f6\u00f6n. Ei pid\u00e4 vain reagoida, vaan aikaakin pit\u00e4\u00e4 avata.<\/p>\n\n\n\n
Piispa Max von Bonsdorff viittasi Mannerheimin hautajaisissa (1951) marsalkan omaan sanaan, ett\u00e4 h\u00e4d\u00e4n ajat ovat usein my\u00f6s armon aikoja (n\u00f6dens tider ofta \u00e4ven n\u00e5dens tider). T\u00e4m\u00e4 taitaa osua asian ytimeen. El\u00e4m\u00e4 on sill\u00e4 tavalla vastakohtaisuuksia suosivaa, ett\u00e4 el\u00e4m\u00e4n parhaita aikoja ovat usein vaikeimmat ajat. Kun kerran haastattelin siperiank\u00e4yneit\u00e4 inkerinsuomalaisia, he kaikki muistelivat Siperiassa oloaan el\u00e4m\u00e4ns\u00e4 parhaana aikana. Kylm\u00e4 Siperia opetti rakkautta, l\u00e4mp\u00f6\u00e4, l\u00e4heisyytt\u00e4, toiselleen antautumista. Helppous johtaa usein harhaan. Hengen velttous, mukavuudenhalu ja turha murehtiminen on seitsem\u00e4s kuoleman synti siksi, ett\u00e4 se tuhoaa rakkauden. Kaikki mik\u00e4 tuhoaa rakkautta saisi olla aikansa el\u00e4nytt\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
Yksi saamistamme joulun ja uudenvuoden toivotuksista oli muita erikoisempi. Krakovalainen pappi Tadeusz Skiba oli liitt\u00e4nyt tervehdykseens\u00e4 palasen ehtoollisleip\u00e4\u00e4. Tulkitsin h\u00e4nen viestins\u00e4 siten, ett\u00e4 h\u00e4n halusi muistuttaa Jumalan todellisesta l\u00e4sn\u00e4olosta aikojen vaihteluissa. On jotakin mik\u00e4 pysyy, mik\u00e4 ei kulu, ei horju, ei lakkaa olemasta vaan on todellisesti l\u00e4sn\u00e4. Jumala on rakkaus.<\/p>\n\n\n\n
Tuokoon uusi aika kaiken kiihke\u00e4n ja dynaamisen lis\u00e4ksi el\u00e4m\u00e4\u00e4mme my\u00f6s levon ja loikoilun aikoja. Tuokoon luovaa joutilaisuutta, jolloin turha putoaa pois ja j\u00e4ljelle j\u00e4\u00e4 vain olennainen. Onnea 2000:lle!<\/p>\n\n\n\n
Veli-Matti Hynninen<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"
Kolumni 30.12.1999 On eletty niin kuin viimeist\u00e4 p\u00e4iv\u00e4\u00e4. N\u00e4in\u00e4 viimeisin\u00e4 aikoina ajatukset tulevat ja menev\u00e4t kuin bussit Helsingin Mannerheimintiell\u00e4. Eik\u00e4 vain ajatukset. My\u00f6s toivotukset lent\u00e4v\u00e4t. Iloisesti ilmaan sinkoilevat onnellisen uuden vuoden toivotukset on ladattu tavallista suuremmilla panoksilla. Jos ennen pantiin piippuun ruutia vuodeksi, nyt on – varmuuden vuoksi – ladattu vuosisadaksi tai mieluummin tuhanneksi. Vaikka … <\/p>\n