Papin puntari 7.5.1998, Veli-Matti Hynninen<\/p>\n\n\n\n
Erno Paasilinna kertoo muistelmissaan suhteestaan is\u00e4\u00e4ns\u00e4 ja \u00e4itiins\u00e4. Is\u00e4 Paasilinna on ymp\u00e4rist\u00f6ss\u00e4\u00e4n t\u00e4rke\u00e4 ja keskeinen vaikuttaja, poliisimies jolla on keskeinen rooli paikkakunnan el\u00e4m\u00e4ss\u00e4. H\u00e4n saa huomiota kymmenien sivujen verran, mutta \u00e4iti kuitataan muutamalla rivill\u00e4. Kun kuuntelin arviointia tuosta kirjasta, arvioitsija ihmettelikin juuri sit\u00e4 miten poika voi niin v\u00e4h\u00e4ll\u00e4 ohittaa \u00e4itins\u00e4. Vaikka \u00e4iti usein, kuten t\u00e4ss\u00e4kin tapauksessa, joutuu kantamaan p\u00e4\u00e4vastuuta perheest\u00e4\u00e4n.. Kun vaikuttaja-is\u00e4 kuolee nelikymppisell\u00e4 yksinhuoltaja\u00e4idill\u00e4 on tiet\u00e4mist\u00e4 miten selvit\u00e4 poikajoukkonsa kanssa. Mist\u00e4 repi\u00e4 leip\u00e4 ja toimeentulo? Miten selviyty\u00e4 p\u00e4iv\u00e4st\u00e4 toiseen.<\/p>\n\n\n\n
Paasilinna kertoo kirjassaan uusista is\u00e4ehdokkaista, joita aina silloin t\u00e4ll\u00f6in toiveikkaana saapuu taloon, lopulta kuitenkin aina tyhjin tuloksin. Kandidaateista erottuu yksi. P\u00e4\u00e4kaupunkiseudulta taloon saapunut salskea ammattimies osaa k\u00e4yt\u00f6stavat, ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4 mist\u00e4 narusta pit\u00e4\u00e4 osata vet\u00e4\u00e4, jotta voi tehd\u00e4 vaikutuksen \u00e4itiin.<\/p>\n\n\n\n
Mutta mets\u00e4t\u00f6ihin ei ammattimiehest\u00e4 ole, se pojalle nopeasti paljastuu. Ernoa suorastaan suututtaa, kun h\u00e4n keksii, ett\u00e4 h\u00e4nen mets\u00e4tienesteist\u00e4\u00e4n tuo ammattimieskin t\u00e4ss\u00e4 p\u00e4\u00e4see nauttimaan. Ja sitten. Kun ammattimies kerran ajaa Rikun suohon, Ernon on katkaistava valjaat ja annettava tekohengityst\u00e4 suonsilm\u00e4\u00e4n uppoavalle hevoselle. H mittansa t\u00e4yttyy. Suokeikalta palattuaan h\u00e4n uhoaa, ett\u00e4 nyt tuo mies meilt\u00e4 l\u00e4htee tai sitten l\u00e4hden min\u00e4. Ja niin sai ammattimies l\u00e4hte\u00e4 etsim\u00e4\u00e4n itselleen suotuisampia suhteita ja suhdanteita. Vaikka \u00e4iti kuitataan n\u00e4iss\u00e4 muistelmissa is\u00e4\u00e4 niukemmalla sivum\u00e4\u00e4r\u00e4ll\u00e4, sen ei tarvitse tarkoittaa sit\u00e4, ett\u00e4 \u00e4idin merkitys olisi ollut ainakaan is\u00e4\u00e4 v\u00e4h\u00e4isempi. Onhan \u00e4iti meille jokaiselle el\u00e4m\u00e4mme ensimm\u00e4inen nainen, ratkaiseva ja t\u00e4rke\u00e4. Me emme valitse vanhempiamme. \u00c4iti on aina is\u00e4\u00e4 ”varmempi” tapaus. \u00c4idinvirka el\u00e4m\u00e4n synnytt\u00e4j\u00e4n\u00e4 on korvaamaton, ainutlaatuinen, l\u00e4pi el\u00e4m\u00e4n meiss\u00e4 vaikuttava perussuhde. Jokainen ihminen on synnytt\u00e4j\u00e4lleen velkaa el\u00e4m\u00e4n. T\u00e4t\u00e4 kiitollisuutta maksamme kantaessamme \u00e4itiemme haudoille kukkia. Tai kun lapset tarjotin t\u00e4risten ojentavat omin voimin keitetyt aamukahvit ja \u00e4itienp\u00e4iv\u00e4ruusut mukamas juuri her\u00e4\u00e4v\u00e4lle \u00e4itikullalleen.<\/p>\n\n\n\n
Tuskin mik\u00e4\u00e4n asia maailmassa on yht\u00e4aikaa niin luonnollinen ja j\u00e4nnitteinen kuin halumme osoittaa hellyytt\u00e4 el\u00e4m\u00e4mme ensimm\u00e4iselle naiselle. Jokainen ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4, ett\u00e4 ilman t\u00e4t\u00e4 hellyyden anatomiaa el\u00e4m\u00e4 ei synny eik\u00e4 kehity. Ilman rakkautta ja kiintymyst\u00e4 el\u00e4m\u00e4 j\u00e4isi ontoksi ja koleaksi. Jos emme osaisi reagoida toisiimme, jos meilt\u00e4 puuttuisi kyky etsi\u00e4 ja rakentaa uusia ihmissuhteita. Jos meilt\u00e4 puuttuisivat yll\u00e4tykset, ihmeet ja luottamukset, el\u00e4m\u00e4 olisi liian k\u00f6yh\u00e4\u00e4 elett\u00e4v\u00e4ksi. Se mill\u00e4 tavalla me viet\u00e4mme juhliamme, my\u00f6s \u00e4itienp\u00e4iv\u00e4\u00e4 vihjaa syvimm\u00e4lt\u00e4\u00e4n miten me el\u00e4mme t\u00e4t\u00e4 el\u00e4m\u00e4\u00e4mme. Kuten runoilija sanoo ”toisissamme me tied\u00e4mme keit\u00e4 me olemme.”<\/p>\n\n\n\n
\u00c4itienp\u00e4iv\u00e4 syntyi amerikkalaisen Ann Jarviksen ehdotuksesta ”kaikkien \u00e4itien yleisen muistop\u00e4iv\u00e4n” viett\u00e4misest\u00e4. Pappi innostui ja nopeasti tapa levisi Amerikasta t\u00e4nne Pohjolaankin. Ruotsissa \u00e4itej\u00e4 juhlitaan toukokuun viimeisen\u00e4, meill\u00e4 toukokuun toisena sunnuntaina. Menneiden vuosikymmeninen kristillis-is\u00e4nmaallinen paatos on vaihtunut iloiseksi kukittamiseksi. Loviisan ja Valkon kirkoissa kukitetaan \u00e4itienp\u00e4iv\u00e4n\u00e4 kaikki naiset.<\/p>\n\n\n\n
\u00c4itienp\u00e4iv\u00e4 kuuluttaa l\u00e4hisuhteiden t\u00e4rkeytt\u00e4. \u00c4idinvirkaa el\u00e4m\u00e4ss\u00e4mme ei hoida vain se nainen, joka on meid\u00e4t synnytt\u00e4nyt. Ne naiset, joille osoitamme hellyytt\u00e4 ja jotka antavat meid\u00e4n tuntea hyv\u00e4ksynt\u00e4\u00e4 ja rakkautta ovat huomiomme ja kukkamme ansainneet. Kukka \u00e4itienp\u00e4iv\u00e4n\u00e4 kuuluu kulttuuriin. \u00c4itienp\u00e4iv\u00e4 on v\u00e4litt\u00e4misen kulttuuria, rakkauden juhlap\u00e4iv\u00e4. Naista emme ikin\u00e4 muista tai juhli liikaa. \u00c4itienp\u00e4iv\u00e4 on samalla toinen rukousp\u00e4iv\u00e4, perheen, yst\u00e4vyyden ja l\u00e4hisuhteiden noteeraamisen p\u00e4iv\u00e4. Onnea sinulle nainen.<\/p>\n\n\n\n
Veli-Matti Hynninen<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"
Papin puntari 7.5.1998, Veli-Matti Hynninen Erno Paasilinna kertoo muistelmissaan suhteestaan is\u00e4\u00e4ns\u00e4 ja \u00e4itiins\u00e4. Is\u00e4 Paasilinna on ymp\u00e4rist\u00f6ss\u00e4\u00e4n t\u00e4rke\u00e4 ja keskeinen vaikuttaja, poliisimies jolla on keskeinen rooli paikkakunnan el\u00e4m\u00e4ss\u00e4. H\u00e4n saa huomiota kymmenien sivujen verran, mutta \u00e4iti kuitataan muutamalla rivill\u00e4. Kun kuuntelin arviointia tuosta kirjasta, arvioitsija ihmettelikin juuri sit\u00e4 miten poika voi niin v\u00e4h\u00e4ll\u00e4 ohittaa \u00e4itins\u00e4. … <\/p>\n