T\u00f6\u00f6l\u00f6l\u00e4iselle 8.1.1997 Veli-Matti Hynninen puh 0400-214971<\/p>\n\n\n\n
Henry Parland (1908-1930) on saanut Suomen ensimm\u00e4isen semiootikon kunnianimen. Luultavasti h\u00e4n ei itse el\u00e4ess\u00e4\u00e4n tiennyt olevansa semiootikko lainkaan, mutta seh\u00e4n onkin jo aivan eri asia. H\u00e4nen romaaninsa Rikki kertoo 1920-luvun Helsingiss\u00e4 lainehtineesta rakkaudesta, mustasukkaisuudesta ja kuolemasta. Parland tulkitsee helsinkil\u00e4isyytt\u00e4 nostamalla kaupunkilaisuuden hohtavaksi ihanteeksi. Kaiken el\u00e4m\u00e4n – ei vain kaupunkilaisuuden – olemukseen kuuluu yll\u00e4tt\u00e4v\u00e4 vastakohta-asettelu: el\u00e4m\u00e4 avautuu vasta rikkoutuessaan.<\/p>\n\n\n\n
Olen l\u00f6yt\u00e4nyt t\u00e4m\u00e4n rikkoutumisteorian luterilaisesta teologiasta. Jumala asettuu h\u00e4vinneiden ja k\u00e4rsivien puolelle siksi, ett\u00e4 h\u00e4n itse on l\u00e4sn\u00e4 el\u00e4m\u00e4n tappiossa ja kuolemassa. Vasta kun ihminen s\u00e4rkyy ja tunnustaa tappionsa, h\u00e4n tuntee Jumalan. Tasaisen tien kulkijat luottavat liian usein itseens\u00e4, kunniaansa, nuhteettomuuteensa tai johonkin muuhun ulkonaiseen turhaan. Vasta kun el\u00e4m\u00e4 menee rikki, se alkaa avautumisensa. Parlandin lis\u00e4ksi monet muut semiootikot toistavat t\u00e4t\u00e4 s\u00e4r\u00f6ytymisen viisautta. Jos el\u00e4m\u00e4 ei repe\u00e4, se ei kukoista.<\/p>\n\n\n\n
En nyt osannut yll\u00e4tty\u00e4 siit\u00e4, kun rippikoulukaverini Martti Lindqvistin kirjasta luin saman ajatuksen. Vanhaa s\u00e4rkem\u00e4tt\u00e4 uuden tien l\u00f6yt\u00e4minen ei ole mahdollinen. Aivan kuten er\u00e4s l\u00e4himm\u00e4iseni minulle viisaasti tokaisi: teid\u00e4n pappien ajatuskuluissa on yll\u00e4tt\u00e4v\u00e4n paljon yhteist\u00e4 kai siksi, ett\u00e4 el\u00e4m\u00e4nkokemus on karistanut turhat luulot ja nostanut el\u00e4m\u00e4n karhean puolen arvoon arvaamattomaan.<\/p>\n\n\n\n
Sep\u00e4 se. Vaikka tiet\u00e4isimmekin s\u00e4r\u00f6puolen siunauksellisuudesta, hevill\u00e4 emme siihen suostu. Vasta kun el\u00e4m\u00e4 pakottaa kriisiin ja kaaokseen, taivumme. Lindqvist on niin viisas mies, ett\u00e4 h\u00e4nsuorastaan yltyy ylist\u00e4m\u00e4\u00e4n kaaoksen ihanuutta. El\u00e4m\u00e4 syntyy ja uudistaa itse\u00e4\u00e4n kaaoksen kautta. Se n\u00e4kyy jo maailmankaikkeuden synnyss\u00e4, kun Jumala loi maailman tyhj\u00e4st\u00e4. Siit\u00e4 alkoi el\u00e4m\u00e4n jatkuvasti uusiutuva prosessi. Luomisty\u00f6 jatkuu maailmassa. Ja sen on jatkuttava yksil\u00f6n el\u00e4m\u00e4ss\u00e4, muutoin el\u00e4m\u00e4 juuttuu paikoilleen ja v\u00e4\u00e4ntyy irvikuvakseen.<\/p>\n\n\n\n
Martti Lindqvist n\u00e4kee kaaoksen luovuuden edellytyksen\u00e4. H\u00e4n vertaa kaaosta tulivuoren laavaan tai sumuun, miss\u00e4 mik\u00e4\u00e4n ei ole t\u00e4ysin selke\u00e4\u00e4 eik\u00e4 varmaa. Vasta kaaoksen ja t\u00e4ydellisen ep\u00e4varmuuden kautta alkaa l\u00f6yty\u00e4 kiinte\u00e4\u00e4 pohjaa jalkojen alle. Koko maailma luo nahkaansa, el\u00e4m\u00e4n kaaos hedelm\u00f6itet\u00e4\u00e4n aina kaaoksella. Siksi kaaosihmiset ovat onniteltavia, koska he eiv\u00e4t keskity ymp\u00e4rist\u00f6ns\u00e4 sukimiseen vaan antavat tilaa el\u00e4m\u00e4lle itselleen. Kaaos voi tietysti nujertaa ihmisen, joskus voimat loppuvat kesken. Mutta silti kaaosta ei pit\u00e4isi pel\u00e4t\u00e4, koska se on el\u00e4m\u00e4n perusulottuvuus, syvin muodonmuutos (metamorfoosi), jonka l\u00e4pi k\u00e4ymisest\u00e4 vasta syntyy jotakin kest\u00e4v\u00e4\u00e4 uutta.<\/p>\n\n\n\n
Ei siis pid\u00e4 tavoitella helppohintaista hyv\u00e4nolon tunnetta vaan pit\u00e4\u00e4 rohkeasti astua uuteen tuntemattomaan. Hyv\u00e4 el\u00e4m\u00e4 on aivan eri juttu kuin hyv\u00e4 olo. Olot haihtuvat, mutta el\u00e4m\u00e4 j\u00e4\u00e4.Nuorena saamastani kirjeest\u00e4 poimin Colin Wilsonin viisauden Sivullisen ongelmasta: ”On kysymys itsetoteutuksesta. Ei riit\u00e4, ett\u00e4 omaksuu j\u00e4rjestyksen k\u00e4sitteen ja el\u00e4\u00e4 sen mukaan; se on pelkuruutta, eik\u00e4 sellainen pelkuruus johda vapauteen. Kaaos on kohdattava. Todellinen j\u00e4rjestys edellytt\u00e4\u00e4 aina laskeutumista kaaokseen.”<\/p>\n\n\n\n
Lindqvistin el\u00e4m\u00e4nfilosofia tulee l\u00e4helle my\u00f6s siksi, ett\u00e4 se antaa suurimman arvon aina toiselle. Todellista rohkeutta kysyykin se, ett\u00e4 uskaltaa antautua heikkona toisen l\u00e4heisyyteen. Vain heikkoutensa tunnistava ja tunnustava pystyy rakastamaan. Siksi voimattomuudessa ja tappiossa on jotakin hyvin hyv\u00e4\u00e4, suorastaan pyh\u00e4\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
Veli-Matti Hynninen<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"
T\u00f6\u00f6l\u00f6l\u00e4iselle 8.1.1997 Veli-Matti Hynninen puh 0400-214971 Henry Parland (1908-1930) on saanut Suomen ensimm\u00e4isen semiootikon kunnianimen. Luultavasti h\u00e4n ei itse el\u00e4ess\u00e4\u00e4n tiennyt olevansa semiootikko lainkaan, mutta seh\u00e4n onkin jo aivan eri asia. H\u00e4nen romaaninsa Rikki kertoo 1920-luvun Helsingiss\u00e4 lainehtineesta rakkaudesta, mustasukkaisuudesta ja kuolemasta. Parland tulkitsee helsinkil\u00e4isyytt\u00e4 nostamalla kaupunkilaisuuden hohtavaksi ihanteeksi. Kaiken el\u00e4m\u00e4n – ei vain kaupunkilaisuuden … <\/p>\n