Papin puntari 250698<\/p>\n\n\n\n
Kaksi kirkkoa, kaksi erilaista tapaa ottaa vastaan vieraita.<\/p>\n\n\n\n
Olemme Loviisassa jo parinkymmenen vuoden ajan kehitelleet vieraidenvastanottoa. Olemme pohtineet oikein porukalla miten saada Loviisaan tulijat astumaan sis\u00e4lle kirkkoon. Mit\u00e4 tarjota, jotta vieraat viihtyisiv\u00e4t? Miten luoda turva- ja lepopaikka ohikulkijalle, matkailijalle, jokaiselle? Onhan kirkko rakennuksenakin yhteist\u00e4 omaisuuttamme, p\u00e4\u00e4omaamme jota tulisi mahdollisimman paljon k\u00e4ytt\u00e4\u00e4. Kirkon kiinni pit\u00e4minen olisikin harkitsematonta tuhlausta, ihmisten aliarvioimista.<\/p>\n\n\n\n
N\u00e4ist\u00e4 ajatuksista syntyi jo 1980-luvun alussa matkamessu, varttitunnin jumalanpalvelus, jossa palvelemme matkailijoita ja loviisalaisia. Rukoilemme, tutustumme, k\u00e4ttelemme, v\u00e4liin jopa kohotamme maljan vieraidemme kunniaksi samalla kun kerromme kirkostamme ja el\u00e4m\u00e4ntavoistamme Loviisassa. Moni matkailija on kuullut my\u00f6s suntiomme ylpe\u00e4n\u00e4 esittelev\u00e4n kirkkoaan. Olemme l\u00e4sn\u00e4 kirkossa aina kun voimme. Ja jos emme ole paikalla vieraiden saapuessa yllyt\u00e4mme kirkon ilmoitustaululla soittamaan k\u00e4nnykk\u00e4\u00e4n. Tulemme heti paikalle, jos suinkin voimme. Loviisan kirkko on keskell\u00e4 tiet\u00e4, ovet ovat auki, kynnys on matalalla.<\/p>\n\n\n\n
My\u00f6s monet muut kirkot ovat avanneet entist\u00e4 enemm\u00e4n oviaan. Tiekirkkoverkosto kutsuu ymp\u00e4ri Suomen lomakansaa hiljentym\u00e4\u00e4n ja rukoilemaan. Edell\u00e4k\u00e4vij\u00e4n ylpeydell\u00e4 olemme nimenneet Loviisan kirkkomme tiekirkkojen \u00e4idiksi. Olemme halunneet varmistua ettei yksik\u00e4\u00e4n kirkkoomme tulija l\u00e4htisi ilman siunausta tai pettyneen\u00e4 jatkamaan matkaansa. Haluamme luoda tulijalle virkistyksen, lepokeitaan. Jokainen tarvitsee matkallaan turvapaikan. Olemme satoja ja tuhansia kertoja rukoilleet varjelusta ja uutta voimaa t\u00e4lle ja el\u00e4m\u00e4nmatkalle.<\/p>\n\n\n\n
Kun l\u00e4htiess\u00e4 k\u00e4ttelen ovella matkamiehen, h\u00e4n usein palkitsee vaivann\u00e4k\u00f6mme kiitollisella rohkaisulla: ” Kiitos ett\u00e4 otitte hienosti vastaan, ei t\u00e4llaista ole miss\u00e4\u00e4n muualla koettu.”<\/p>\n\n\n\n
On kerrottava my\u00f6s toisesta kirkosta ja toisenlaisesta tavasta ottaa vastaan vieraita. Halusimme seurakuntamatkallamme rukoilla siunausta Temppeliaukion kirkossa. Olimme nelikymmenp\u00e4isen\u00e4 seurakuntajoukkona tulleet juuri Virosta Helsinkiin. L\u00e4hestyimme ekumeenisena Kristuksen kirkon perhev\u00e4ken\u00e4 t\u00e4t\u00e4 pyh\u00e4tt\u00f6\u00e4 tositarkoituksella. Meit\u00e4 oli kolme pappia. Lis\u00e4kseni siin\u00e4 oli Unkarin luterilaisten P\u00e9ter Solym\u00e1r Cs\u00f6m\u00f6rist\u00e4, reformoidun kirkon pappi Gyula Nagy ynn\u00e4 matkaseurakuntamme, joka oli jo kuullut kertomuksen t\u00e4st\u00e4 p\u00e4\u00e4kaupunkimme kiintoisasta suosikkikirkosta.<\/p>\n\n\n\n
Mutta miten k\u00e4vi? Hetkess\u00e4 unkarilaisten kuva Suomesta sai kolauksen. Ainakin se sai uutta sis\u00e4lt\u00f6\u00e4, sill\u00e4 ei Suomessa noin vain astuta sis\u00e4lle kirkkoon. Me halusimme yhdess\u00e4 rukoilemaan, yhtym\u00e4\u00e4n virteen, hiljentym\u00e4\u00e4n, muta opas tekikin kaiken voitavansa ettei yksik\u00e4\u00e4n meist\u00e4 astuisi jalallaan kirkkoon. Jos h\u00e4n halusi meid\u00e4n pettyv\u00e4n tai suuttuvan, h\u00e4nt\u00e4 voi onnitella onnistumisesta.<\/p>\n\n\n\n
Heti kun automme pys\u00e4htyi kirkon eteen opasneito riensi juoksujalkaa ilmoittamaan jyrk\u00e4n p\u00e4\u00e4t\u00f6ksens\u00e4: ”kirkkoon ei ole sitten mit\u00e4\u00e4n asiaa.” Siis ei mit\u00e4\u00e4n asiaa. Ei h\u00e4n kysynyt, ei neuvotellut. H\u00e4nen ep\u00e4hieno k\u00e4yt\u00f6ksens\u00e4 vain uhkui m\u00e4\u00e4r\u00e4tietoista kiirett\u00e4 est\u00e4\u00e4 kirkkoon p\u00e4\u00e4symme. ”N\u00e4in on, t\u00e4nne ette tule” h\u00e4n vastasi kun ihmettelin miten kirkkoon p\u00e4\u00e4syn voi est\u00e4\u00e4, eik\u00f6 tilaisuus olekaan julkinen?. Siin\u00e4 me pappipolot nuoleskelimme haavojamme pettyneen seurakuntamme edess\u00e4. Miten selitt\u00e4\u00e4 t\u00e4m\u00e4 unkarilaisille? ”Vastaanottajamme” ei kertakaikkiaan ollut kiinnostunut meist\u00e4, ei tarpeistamme, ei kysymyksist\u00e4mme. H\u00e4n oli yht\u00e4 jyrkk\u00e4\u00e4 EIt\u00e4 H\u00e4n torjui, kynnys kasvoi, me h\u00e4visimme.<\/p>\n\n\n\n
Mutta estelyist\u00e4 huolimatta kiipesin – kaiken uhallakin – kynnyksen yli ja p\u00e4\u00e4sin vihdoin kirkon eteiseen. Lasin l\u00e4pi katselin tyhjyytt\u00e4\u00e4n ammotavaa kirkkosalia, jossa kahdenkymmenviiden veisaajan \u00e4\u00e4ni v\u00e4kin\u00e4isesti valitti. He olivat armoitettuja, me emme. Meid\u00e4t oli tyrm\u00e4tty m\u00e4\u00e4r\u00e4tietoisella ep\u00e4yst\u00e4v\u00e4llisyydell\u00e4. Ei h\u00e4n pahoitellut, ei pyyt\u00e4nyt anteeksi, h\u00e4nt\u00e4 ei n\u00e4ytt\u00e4nyt kiinnostavan tilanteemme. H\u00e4n oli voittaja.<\/p>\n\n\n\n
Ehk\u00e4 joku meist\u00e4 muisti mist\u00e4 Gyula Nagy oli juuri meille saarnannut: ”Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pes\u00e4ns\u00e4, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin p\u00e4\u00e4ns\u00e4 kallistasi.”<\/p>\n\n\n\n
Veli-Matti Hynninen<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"
Papin puntari 250698 Kaksi kirkkoa, kaksi erilaista tapaa ottaa vastaan vieraita. Olemme Loviisassa jo parinkymmenen vuoden ajan kehitelleet vieraidenvastanottoa. Olemme pohtineet oikein porukalla miten saada Loviisaan tulijat astumaan sis\u00e4lle kirkkoon. Mit\u00e4 tarjota, jotta vieraat viihtyisiv\u00e4t? Miten luoda turva- ja lepopaikka ohikulkijalle, matkailijalle, jokaiselle? Onhan kirkko rakennuksenakin yhteist\u00e4 omaisuuttamme, p\u00e4\u00e4omaamme jota tulisi mahdollisimman paljon k\u00e4ytt\u00e4\u00e4. Kirkon … <\/p>\n