![\"is\u00e4tauno\"\/](\"https:\/\/www.hynninen.info\/kolumnit\/kuvat\/isatauno.jpg\")
<\/figure>\n\n\n\nKulosaaren maineikas kirkkoherra Is\u00e4 Tauno kohtasi Loviisan pappilassa is\u00e4 Veikko Lisitsinin<\/p>\n\n\n\n
En heti alkuun osannut oikein aavistaa mink\u00e4laiseen onnellaan tieni oli johtanut, kun teologian opintojeni alkuvaiheessa aloitin Kulosaaren seurakunnan nuorisonohjaajana 1966.<\/p>\n\n\n\n
Olin ponnistanut Helsinkiin savolaisesta oopperakaupungista, Savonlinnasta. Lyseomme rehtori oli kouluttanut meist\u00e4 pojista kunnon miehi\u00e4. Sodanj\u00e4lkeinen Suomi tarvitsi is\u00e4nmaan yst\u00e4vi\u00e4, hyvinkoulutettuja perinteisten arvojen ihailijoita. Nuorena patrioottina ja reservinupseerina astuin kutsumustietoisesti p\u00e4\u00e4kaupunkiin papinkouluun. Helsingiss\u00e4 piti nyt toiveiden toteutua ja unelmien t\u00e4ytty\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
Ja siit\u00e4 Kulosaareen. Johdatustako vai sattumaa, mutta ihastuttuani nuoreen kulosaarelaismaisteriin her\u00e4si kiinnostukseni Kulosaareen laajemmin. Vaikka rakkaus Aulikkiin ei johtanut avioliittoon asti, h\u00e4n oli tehnyt minusta l\u00e4htem\u00e4tt\u00f6m\u00e4sti kulosaarelaisen. Sen sinet\u00f6i viel\u00e4 seurakuntaneuvosto valitsemalla minut Kulosaaren nuorisonohjaajaksi.<\/p>\n\n\n\n
Ennen siirtymist\u00e4ni Kulosaareen olin ehtinyt maistella p\u00e4\u00e4kaupunkia jo monelta kannalta. Ensialkuun olin k\u00e4ynyt Yleisradion uutuuttaan hohtavan televisioesiintyj\u00e4koulun. Matkatoimistosuhteet tarjosivat mahdollisuuden johtaa matkoja, harjoittaa lentokentt\u00e4huolintaa ja perehty\u00e4 liike-el\u00e4m\u00e4n salaisuuksiin. Lauantaisin eh\u00e4tin viel\u00e4 myym\u00e4\u00e4n olutta Alkossa. Ja tietenkin – kutsumuksen sanelemana – olin aloittanut filosofian, heprean, kreikan ja latinan opinnot yliopistossa. Muutto Kulosaareen oli ”kaiken kokeneelle” nuorelle intomielelle kuitenkin ratkaiseva k\u00e4\u00e4nne. Kulosaaresta tuli minulle pitk\u00e4n seurakuntauran ja uuden el\u00e4m\u00e4ntavan alkusoitto.<\/p>\n\n\n\n
Kaksi erilaista maailmaa<\/p>\n\n\n\n
Eteeni avautui 1960-luvun kaksi erilaista maailmaa. Kansainv\u00e4lisen nuorisoliikkeen radikaalit vasemmistotuulet puhalsivat jo yliopistolla. Kulosaaren yll\u00e4 lep\u00e4si vieraita vaikutteita hylkiv\u00e4n perinteen kaikkivoipa henki. Kulosaari ammensi voimansa omasta menneisyydest\u00e4\u00e4n. Kulosaarelaisia eiv\u00e4t ylioppilasliikkeen valtavirrat pahemmin kuohuttaneet, mutta meid\u00e4n nuorten oli opeteltava purjehtimaan n\u00e4ill\u00e4 levottomilla vesill\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
Kuusikymment\u00e4luku analysoi ja protestoi. My\u00f6s meid\u00e4n papinkoululaisten oli etsitt\u00e4v\u00e4 oikeudenmukaisuuden ja yhteisvastuullisuuden uutta tiet\u00e4. N\u00e4in j\u00e4lkeen p\u00e4in n\u00e4ytt\u00e4\u00e4 silt\u00e4, ett\u00e4 kristilliselt\u00e4 pohjalta puhjennut protesti on parhaiten s\u00e4ilytt\u00e4nyt elinvoimansa, kun taas monet ideologisper\u00e4iset lipunliehuttajat ovat jo aikoja sitten kadottaneet n\u00e4kyns\u00e4. Jotkut n\u00e4ytt\u00e4v\u00e4t j\u00e4lkiviisaasti kuittaavan koko kuusikymment\u00e4luvun nuorison ohimenev\u00e4n\u00e4 kuohuntana. Mutta sit\u00e4 se ei ollut. Nuoriso takoi uutta pohjaa tulevaisuudelle tosissaan. Kristillisest\u00e4 uskosta nousevalla rakkaudella oli my\u00f6s 1960-luvun tuoksinassa l\u00e4mmin syd\u00e4n ja ahkera k\u00e4si. Maailmanlaajaan vastuuseen kasvaminen oli my\u00f6s Kulosaaren nuorison suuri kysymys tuohon aikaan.<\/p>\n\n\n\n
Kun piispa Aarre Lauha sitten 1970-luvun alussa vihki minut papiksi tunsin ehtineeni jo aika tavalla kulosaarelaistua, perustaa perheen ja ottaa n\u00e4m\u00e4 1960-luvun haasteet enemm\u00e4n tai v\u00e4hemm\u00e4n hallintaani. Kulosaaren kirkosta tuli ensimm\u00e4inen saarnakirkkoni, Kulosaaren seurakunnasta n\u00e4kyjen ja toimeliaiden ihmisten kohtauspaikka.<\/p>\n\n\n\n
Kulosaari kulki edell\u00e4 muita. Kulosaaren kehtoluokat, p\u00e4iv\u00e4kerhot, lasten ja nuorten kuorot, puhallinorkesterit ja nuorisoparlamentit eiv\u00e4t tuohon aikaan olleet viel\u00e4 monenkaan seurakunnan arkea. Kulosaareen perustimme Suomen ensimm\u00e4isen virallisen nuorisoparlamentin. Seurakuntaneuvosto luovutti vastuutaan t\u00e4lle nuorten itsens\u00e4 valitsemalle elimelle. Rippikoulua uudistettiin, uusia ty\u00f6muotoja kokeiltiin. Ovia avattiin ja rajoja ylitettiin. Milloin matkustimme Ruotsiin, Viroon tai Saksaan, milloin j\u00e4rjestimme urheilu-, matka, vappu- tai muita nuorisotapahtumia. Perustimme askartelu-, autorata-, moottori, valokuvaus- ynn\u00e4 muita erikoiskerhoja Pidimme leirej\u00e4, toimimme monilla foorumeilla, toimistamme ei puuttunut j\u00e4nnitett\u00e4 eik\u00e4 intoa. Liekehtiv\u00e4n toiminnan palo sytytti ja l\u00e4mmitti kirjaimellisesti.<\/p>\n\n\n\n
Miten kulosaarelaistutaan?<\/p>\n\n\n\n
Aulikista l\u00e4htien Kulosaari n\u00e4ytti minulle parhaat puolensa. Opin nopeasti ymm\u00e4rt\u00e4m\u00e4\u00e4n, ettei kulosaarelainen ole kuka tahansa, eik\u00e4 Kulosaari mik\u00e4 tahansa saari. Yh\u00e4 ihmettelen miten ”me kulosaarelaiset” osaammekaan olla ylpeit\u00e4 itsest\u00e4mme.<\/p>\n\n\n\n
Saaren historia avautui v\u00e4hitellen. Minulle selvisi miten huvilakaupunki-ajatus oli syntynyt Lars Sonckin p\u00e4\u00e4ss\u00e4 jo 1880-luvun lopulla ja ett\u00e4 AB Br\u00e4nd\u00f6 Villastadin pertustaminen (1907) oli pitk\u00e4n suunnittelun tulos. Pian ymm\u00e4rsin miksi Lars Sonckilla, Bertel Jungilla, Armas Lindgrenill\u00e4, Oscar Bomansonilla, Karl Lindahlilla, Allan Granfeltilla ja muilla saaren aboriginaaleilla olivat omat nimikkokatunsa.<\/p>\n\n\n\n
Ymm\u00e4rsin pian senkin miten me kerrostaloalueen kulosaarelaiset edustimme eri aikakautta ja saimme tuntea olevamme eri kastia aina silloin kun puhe k\u00e4\u00e4ntyi alkuper\u00e4iseen, ”oikeaan” kulosaarelaisuuteen. Moottoritien jakama ”alakuloisten” puoli ja saaren keskiosaan nousseet kerrostalot olivat tuoneet t\u00e4lle onnellisten saarelle v\u00e4ke\u00e4 p\u00e4\u00e4kaupunkiseudun lis\u00e4ksi eri puolilta maata. Elih\u00e4n Suomi tuolloin historiansa rajuinta maaltamuuton vaihetta.<\/p>\n\n\n\n
Olli Kivisen asemakaavaa (1959) siis saamme kiitt\u00e4\u00e4 saaren kerrostaloista ja siit\u00e4, ett\u00e4 me maan \u00e4\u00e4rist\u00e4 Helsinkiin ponnistaneet muukalaiset l\u00f6ysimme onneksemme tukikohdan juuri t\u00e4lt\u00e4 pyh\u00e4lt\u00e4 saarelta. Kaikkien savolaistenkaan ei tarvinnut ahtautua Kontulaan tai jonkun muun ankean l\u00e4hi\u00f6n h\u00e4m\u00e4r\u00e4\u00e4n. Kulosaari tarjosi oman valonsa ja tasonsa my\u00f6s kerrostaloissa asujille.<\/p>\n\n\n\n
Mennytt\u00e4 mik\u00e4 mennytt\u00e4. Vanhimmat kulosaarelaiset muistelevat aina saaren kulta-aikaa, omaa raitiotiet\u00e4 (1911), siltaa (1919), joka yhdisti itsen\u00e4isen Kulosaaren liikenteellisesti Helsinkiin. Vuoden 1946 kuntaliitosta ei sen sijaan hyv\u00e4ll\u00e4 muisteltu, seh\u00e4n pakotti kulosaarelaiset liittym\u00e4\u00e4n vasten tahtoaan Helsinkiin. Mutta Kulosaaren henke\u00e4 ei kukaan onnistunut viem\u00e4\u00e4n, sit\u00e4 ei voinut pullottaa, ei liitt\u00e4\u00e4 eik\u00e4 kaupata. Se j\u00e4i kaikessa rauhassa leijumaan kuin s\u00e4dekeh\u00e4 konsanaan pyhimyksen p\u00e4\u00e4n p\u00e4\u00e4lle. T\u00e4st\u00e4 gloriasta usein muistutettiin, ehk\u00e4 tuntuu uskomattomalta, mutta osasin ottaa siit\u00e4 my\u00f6s osani. Merkillist\u00e4, ett\u00e4 tunnen siit\u00e4 yh\u00e4 viel\u00e4 nauttivani. Kulosaari on aina Kulosaari.<\/p>\n\n\n\n
Pentti Saarikoski ei ollut ainoa julkisuudenhenkil\u00f6, joka oli valinnut innoittajakseen Kulosaaren ja sen olutravintolan. Heikki Klemetit, W\u00e4in\u00f6 Aaltoset, Hannes Kolehmaiset, Einojuhani Rautavaarat, K.J. St\u00e5hlbergit ammensivat varmasti saareltaan innoitusta ja samalla el\u00e4v\u00f6ittiv\u00e4t ymp\u00e4rist\u00f6ns\u00e4 el\u00e4m\u00e4\u00e4. My\u00f6hempien aikojen Bernerit, Gothonit, Fryckmannit, Huhtam\u00e4et, Liemolat, Ihamuotilat, Vuoristot, Vilkunat, Pajuset, Tarastit ja lukemattomat muut kilpailevat yh\u00e4 omissa sarjoissaan. Yhteist\u00e4 t\u00e4lle julkkiskategorialle on se, ett\u00e4 he ovat juoruja kaihtamatta tottuneet mittauttamaan arvonsa iltap\u00e4iv\u00e4- ja naistenlehdiss\u00e4. Myytti rikkaiden ja rakkaiden Kulosaaresta on aina kiinnostanut uteliaita. Legendatkin ovat leijuneet kunnioittavasti Kulosaaren yll\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
Ei mik\u00e4 tahansa seurakunta<\/p>\n\n\n\n
Ennen oman seurakunnan perustamista kulosaarelaiset olivat joutuneet hoitamaan kirkollisia asioitaan Malmilla. Helsingin pit\u00e4j\u00e4n kirkkoon oli matkaa, my\u00f6s perustettava oma kunta edellytti oman seurakunnan saamista. Kulosaarentie 40:ss\u00e4, vanhan huvilan ala-saliin sisutettu ensimm\u00e4inen kirkko vihittiin 1921. Tohtori Rafael Gyllenbergin aikana vihittiin Leposaaren hautausmaa (1925) ja Leposaaren kappeli (1927). Seuraavana oli vuorossa Armas Lindgrenin suunnittelema kellotapuli (1931) , rovasti Werner Wir\u00e9nin kauden alussa vihittiin Bertel Jungin suunnittelema kirkko (1935). Rakennuksia tarvittiin kokoontumisten lis\u00e4ksi my\u00f6s kohottamaan seurakunnan omanarvontuntoa. Heikki Klemetin Kulosaaren kelloille s\u00e4velt\u00e4m\u00e4 melodia loi lis\u00e4ksi kaivattua kodikkuutta. Alusta l\u00e4htien l\u00f6ytyi omasta takaa tietoa ja taitoa niin seurakunnan kuin saaren kehitt\u00e4miseen. Omatoimisuus on aina kuulunut Kulosaaren ominaislaatuun.<\/p>\n\n\n\n
Kun Kulosaaren ruotsinkieliset liitettiin Matteuksen seurakuntaan 1961, se merkitsi Kulosaaren (suomalaisen) seurakunnan syntymist\u00e4. Lehti k\u00e4\u00e4ntyi. Gyllenbergin ja Wir\u00e9nin jalanj\u00e4lkiin astuivat uudet rovastit, ensin v\u00e4rik\u00e4s Paavo Kiuru, sitten \u00e4lyk\u00e4s Tauno Sarantola.<\/p>\n\n\n\n
Lennokkaan Kiurun aika<\/p>\n\n\n\n
Varmasti oli osaltaan ensimm\u00e4isen esimieheni rovasti Paavo Kiurun ansiota, ett\u00e4 nuori ty\u00f6ntekij\u00e4 otettiin niin yst\u00e4v\u00e4llisesti vastaan. Rovasti Kiuru oli armoitettu saarnamies, puhutun ja kirjoitetun sanan virtuoosi, estraditaiteilija, joka viihtyi lavalla. Se joka ei erottanut h\u00e4nen silm\u00e4kulmastaan karjalaista huumorinpilkett\u00e4, saattoi erehty\u00e4 pit\u00e4m\u00e4\u00e4n h\u00e4nt\u00e4 mahtipontisena. Oman tyylins\u00e4 mestarina Paavo Kiuru oli rehev\u00e4n, perussuomalaisen pappiskuvan edustaja.<\/p>\n\n\n\n
Rovasti Paavo Kiuru johti seurakuntaansa innostuneesti. H\u00e4n j\u00e4rjesti uudentyyppist\u00e4kin toimintaa ja k\u00e4ytti taitavasti karjalaista kaikupohjaansa seurakuntaty\u00f6ss\u00e4. Sormeaan napsauttamalla h\u00e4n n\u00e4ytti saavan kenraalit, professorit, insin\u00f6\u00f6rit ja liikemiehet p\u00f6risem\u00e4\u00e4n ymp\u00e4rill\u00e4\u00e4n. N\u00e4in helppoa se ei voinut olla, mutta silti Kiurun seurakunnassa asioilla ja ihmisill\u00e4 oli taipumusta nousta lentoon. Kiurussa oli my\u00f6s annos boheemia suurpiirteisyytt\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
Kun akateemikko Kustaa Vilkuna oli opettanut kulosaarelaisille, ett\u00e4 ostoskeskus oli nimelt\u00e4\u00e4n Puhos, rovasti pani nimen heti k\u00e4ytt\u00f6\u00f6n. Koska seurakunnalla oli toimitiloja ostoskeskuksessa, akateemikon neuvosta ja rovastin m\u00e4\u00e4r\u00e4yksest\u00e4 kokoonnuimme sitten Puhoksessa. Puhoksessa puhallettiin torvea, venytettiin virsi\u00e4, hakattiin p\u00f6yt\u00e4tennist\u00e4, rukoiltiin, suunniteltiin ja toimittiin. Puhoksessa olivat my\u00f6s pankit, posti ja kaupat, mutta seurakunnallisesti Kulosaaren Puhos oli kulosaarelaisen hengenel\u00e4m\u00e4n tavaramerkki.<\/p>\n\n\n\n
Puhoksessa sai alkunsa my\u00f6s Kulosaaren Kirkkovakka ry. (15.2.1965). Sen teht\u00e4v\u00e4n\u00e4 oli huolehtia Seurakuntaviestin julkaisemisesta, etsi\u00e4 nuorisoty\u00f6lle sopivia toimitiloja ja ker\u00e4t\u00e4 varoja oman kes\u00e4kodin hankkimiseksi. Omasta museostakin haaveiltiin. Adressi painatettiin myyntiin ripe\u00e4sti. Kirkko tai vakka, Antti Salmenlinna pantiin asialle aina silloin, kun taiteellista asiantuntijaa tarvittiin. Pitih\u00e4n taidettakin kyet\u00e4 luomaan omatoimisesti, siit\u00e4 huolehti oma Salmenlinna.<\/p>\n\n\n\n
Kirkkovakan taikinan alustivat toimeliaat naiset, hammasl\u00e4\u00e4k\u00e4ri Irja Laiho ja l\u00e4\u00e4k\u00e4ri Sirkka Lappalainen. Kun taikina oli kohonnut leipojiksi kelpuutettiin rouva Liisa Vilkunan lis\u00e4ksi komea miesjoukko: Jaakko Rahola, Matti K\u00e4rmeniemi, Erik Berner, Pauli Kanerva, Olli Lyytik\u00e4inen, Juhani Paatela, Aulis Pakula, Antti Salmenlinna, Jorma Soiro. He takasivat, ett\u00e4 vakassa oli jauhoja ja ett\u00e4 leipojia riitti. Paavo Kiurun l\u00f6yt\u00e4m\u00e4 rouva Tekla M\u00e4kel\u00e4 piti kotonaan Rantat\u00f6yryss\u00e4 pyh\u00e4koulua. Miss\u00e4 tahansa vakkaa tai kantta vain tarvittiin, Tekla M\u00e4kel\u00e4 oli valmiina l\u00e4ht\u00f6\u00f6n.<\/p>\n\n\n\n
Naisilla oli t\u00e4ss\u00e4 Kiurun valtakunnassa muutenkin paljon vastuuta. Akateemikon ja kenraalin rouville, Liisa Vilkunalle ja Aino Poppiukselle sek\u00e4 heid\u00e4n kaltaisilleen ahkerille seurakuntalaisille l\u00f6ytyi aina t\u00e4rke\u00e4 paikka. Seurakuntaneuvosto, toimikunnat, yhdistykset ja myyj\u00e4iset saivat heilt\u00e4 osansa. Heill\u00e4 oli my\u00f6s suhteita. Kerran Liisa Vilkuna j\u00e4rjesti kulosaarelaiset presidentin linnaan Sylvi Kekkosen vieraiksi. Vilkunoiden l\u00e4heinen suhde Kekkosiin ei ollut salaisuus. Siit\u00e4 todistaa Liisa Vilkunan kertomus Oulun kirkkop\u00e4ivilt\u00e4. Kun Vilkunat k\u00e4veliv\u00e4t kirkkopuiston reunaa, presidentin virka-auto lipui hiljaa heid\u00e4n viereens\u00e4 ja mustan auton ovi avautui. Presidentti Kekkonen nousi meit\u00e4 tervehtim\u00e4\u00e4n, iloitsi Liisa Vilkuna. Episodi j\u00e4i mieleeni kunnioitusta her\u00e4tt\u00e4v\u00e4n\u00e4 ajankuvana, muuten sit\u00e4 tuskin en\u00e4\u00e4 muistaisinkaan.<\/p>\n\n\n\n
Kustaa Vilkuna palveli seurakuntaansa esitelm\u00f6im\u00e4ll\u00e4 ja kirjoittamalla. Vilkuna tunsi saaren kadunnimien synnyn, kansaperinteen, joulukuusen ja rukousp\u00e4ivien syntyhistoriat. Vilkunan kirkollista puolta ei kovin hyvin tunneta, mutta Kulosaaresta sekin haki muotoaan. Muistan miten Vilkuna oli suunnitellut omat hautajaisensakin (1980) siioninvirsineen ja puhujalistoineen. Presidentti Urho Kekkonen ja ajanhenki Viktor Vladimirov kuuluivat hautajaissaattoon. Kulosaaren seurakunta oli yksi ikkuna Vilkunan kirkkoon. H\u00e4n arvosteli ”kaavakristillisyytt\u00e4 ja itset\u00e4rke\u00e4\u00e4 varmuutta”, jotka eiv\u00e4t rakenna kest\u00e4v\u00e4\u00e4 yhteiskuntaa. ”Niiden sijasta kirkosta piti l\u00f6yty\u00e4 n\u00f6yr\u00e4\u00e4 mielenlaatua ja l\u00e4himm\u00e4isen rakkautta. Kirkon vaikutusta jokap\u00e4iv\u00e4iseen el\u00e4m\u00e4\u00e4n ei lis\u00e4\u00e4 varallisuus, ulkonainen loisto eik\u00e4 seremonioitten lis\u00e4\u00e4minen, vaan sit\u00e4 lis\u00e4\u00e4 pysyminen ulkonaisesti vaatimattomana mutta sis\u00e4isesti voimakkaana kansankirkkona.” Vilkunalla olisi ollut sanansa sanottavana t\u00e4n\u00e4isille jumalanpalveluksen uudistajillekin. Vilkuna oli l\u00e4ht\u00f6kohdiltaan ja tyylilt\u00e4\u00e4n aito kansanmies, siit\u00e4 todistavat h\u00e4nen ajatuksensa koruttomasta alatien kristillisyydest\u00e4. Her\u00e4nn\u00e4isseurat eiv\u00e4t olleet outoja Kulosaaressakaan, Vilkunaa saattoi pit\u00e4\u00e4 aitona k\u00f6rttil\u00e4isen\u00e4 arkikristittyn\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
Merkkihenkil\u00f6it\u00e4 ja merkkipaaluja<\/p>\n\n\n\n
Kulosaaren seurakuntael\u00e4m\u00e4\u00e4 leimanneista merkkihenkil\u00f6ist\u00e4 on heti k\u00e4rkeen mainittava kolme paria: Poppiukset, Vilkunat ja Stenijt. V\u00e4risuoraa ei heist\u00e4 saanut, mutta omalla persoonallisella tavallaan he olivat osa Kulosaarta ja sen seurakuntaa. Kiurun aikoihin t\u00e4m\u00e4 sukupolvi l\u00e4henteli jo seitsem\u00e4\u00e4kymment\u00e4\u00e4n eik\u00e4 kirkkoherraltakaan puuttunut mahdollisuuksia lausua kiitoksen sanoja n\u00e4ille peruskulosaarelaisille tervaskannoille. Heid\u00e4n asenteensa ja seurakunnan hyv\u00e4ksi tekem\u00e4ns\u00e4 ty\u00f6 oli kaiken kiitoksen ansaitsevaa.<\/p>\n\n\n\n
Rouva Helena Stenij oli Armas Lindgrenin tytt\u00e4ren\u00e4 jo lapsuudesta Kulosaari- hengen t\u00e4ytt\u00e4m\u00e4. Kertomuksin ja kirjoituksin h\u00e4n halusi vihki\u00e4 nuorempia seurakuntalaisia t\u00e4m\u00e4n hengen jatkuvuuteen. H\u00e4nen puolisonsa professori Einar Stenij kantoi lis\u00e4ksi seurakuntavastuuta my\u00f6s kirkkohallintokunnan j\u00e4senen\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
Pienill\u00e4 tapahtumilla saattaa olla suuri merkitys. Uolevi Poppius osoitti miten vaatimattomuus kaunistaa kenraaliakin. H\u00e4nen nimikkopaikkansa kirkossa l\u00f6ytyi takapenkist\u00e4. Aino ja Uolevi Poppius olivat luontaisia syd\u00e4mellisyyksi\u00e4, joilta riitti my\u00f6t\u00e4mielt\u00e4 my\u00f6s meille nuoremmille. Heid\u00e4n perint\u00f6\u00e4\u00e4n vaali heid\u00e4n poikansa Atte Poppiuksen perhekunta Kulosaaren yhteiskoulun ja partion v\u00e4lityksell\u00e4. Viel\u00e4 saatiin Kulosaaren kirkkoon Atte Poppiuksen valmistama l\u00e4hetyskynttelikk\u00f6 ja kulkueristi muistuttamaan yhdess\u00e4 rukoilemisen t\u00e4rkeydest\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
Saaren muutenkin komea professorikaarti kaunistui kaunistumistaan kun kirkkohistorian professori Kauko Pirinen Sylvioineen ja lapsineen muutti saarelle. Pirinen istui edess\u00e4, mutta h\u00e4nenkin paikkansa oli harvoin tyhj\u00e4. Jos Kauko Pirinen ei ollut jumalanpalveluksessa, h\u00e4n oli matkoilla tai kes\u00e4maalla Enossa. Uskolliset kirkonk\u00e4vij\u00e4t rohkaisevat eniten ehk\u00e4 papistoa, vaikka t\u00e4t\u00e4 puolta seurakuntalainen harvoin kai tulee ajatelleeksi. Kauko Pirisen hyv\u00e4muistisuudesta liikkui monenlaista tietoa, siit\u00e4 laskettiin yliopistolla my\u00f6s hyv\u00e4ntahtoista leikki\u00e4. Ep\u00e4iltiin, ett\u00e4 Kauko Pirinen muisti kaikki kuulemansa saarnatkin ulkoa, samoja juttuja ei pit\u00e4nyt Pirisen kuulleen kertoa. Kauko Pirisen jokasunnuntainen kirkonk\u00e4ynti haastoi papit pysym\u00e4\u00e4n teologiassaan.<\/p>\n\n\n\n
Heti sodan j\u00e4lkeen k\u00e4ynnistynyt (1945) Kulosaaren (suomenkielisten) Marttojen ty\u00f6 tuki seurakuntaa. Aino Poppius ja Liisa Vilkuna n\u00e4ytteliv\u00e4t t\u00e4ll\u00e4kin foorumilla n\u00e4kyv\u00e4\u00e4 roolia puheenjohtajina tai vaikka myyj\u00e4istavaroiden valmistajina. Kun Kulosaaren Marttayhdistys vietti 25-vuotisjuhliaan (24.2.1970) Aino Poppiuksen lis\u00e4ksi muistokirjaan kirjoittivat nimens\u00e4 perustajaj\u00e4senet Elsa Oksanen, Liisa Vilkuna, Aili Kahiluoto, Ester Pellinen ja Ester Savolainen. Martat eiv\u00e4t suinkaan tyytyneet vain myyj\u00e4isten tai kahvitilaisuuksien j\u00e4rjest\u00e4miseen. He avustivat nimikkoperheit\u00e4\u00e4n Karjalaa ja Pohjanmaata my\u00f6ten. Jatkuvuudestaan he huolehtivat perustamalla my\u00f6hemmin Kulosaaren Pikkumartat jatkamaan sukupolvien ty\u00f6t\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
Rovastinrouva Airi Kiurun rooli oli n\u00e4kyv\u00e4. Kiurun aikaiset papinrouvat n\u00e4ytteliv\u00e4t muutenkin seurakuntael\u00e4m\u00e4ss\u00e4 t\u00e4rke\u00e4\u00e4 roolia. Ruustinna Kiuru otti vastuuta seurakunnastaan paitsi pappilan em\u00e4nt\u00e4n\u00e4 my\u00f6s diakoniatoimikunnan puheenjohtajana. Airi Kiuru valloitti ja palveli. H\u00e4n toteutti k\u00e4yt\u00e4nn\u00f6ss\u00e4 sit\u00e4 mit\u00e4 h\u00e4nen miehens\u00e4 saarnasi: seurakunta merkitsee lahjaa ja teht\u00e4v\u00e4\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
Paavo Kiurun tapa sitoa seurakuntalaisiaan erilaisiin toimintoihin oli ihailtava. H\u00e4nen synnytt\u00e4m\u00e4ns\u00e4 ”ammattiyhdistykset” olivat kuusikymment\u00e4luvun Kulosaari- muotia. Milloin olivat koolla saaren insin\u00f6\u00f6rit, milloin tuomarit tai l\u00e4\u00e4k\u00e4rit. Saarella vaikuttaneet el\u00e4kel\u00e4is- ja j\u00e4rjest\u00f6papit muodostivat viel\u00e4 oman lukunsa. Usein l\u00f6ytyi keskustelulle omasta takaa ansioitunut alustaja. Professori Pentti Kaitera selvitteli insin\u00f6\u00f6rien suhdetta kehitysapuun. Professori Lennart Pinomaa kyseli Kulosaaren juristien kanssa, onko kristillist\u00e4 maailmaa olemassakaan? Kulosaaren v\u00e4ki on aina ollut poikkeuksellisen korkeasti koulutettua ja se n\u00e4kyi my\u00f6s seurakunnan toiminnassa. Seurakunnan tilaisuuksissa esiintyiv\u00e4t saaren rovastikaartin ja Kustaa Vilkunan lis\u00e4ksi muutkin asiansa tuntijat Professori K. von Fieandt valotti psykologian maailmoja, , kaupunginjohtaja A.K. Loimaranta kertoi Kulosaaren kansakoulun tulemisesta, ylil\u00e4\u00e4k\u00e4ri Olavi Soininen luotsasi puolestaan kulosaarelaisia l\u00e4\u00e4k\u00e4reit\u00e4 seurakuntayhteyteen. Partioliikkeen innoittama tuomari Pauli Kanerva oli my\u00f6s Kulosaaren uuden seurakuntatalon vannoutunut kannattaja. H\u00e4n esitteli professori Aulis Blomstedtin Pihat-suunnitelmaa aina tilaisuuden tulleen. Hanke muutti muotoaan t\u00e4ydellisesti ja toteutui vasta 1976. Vaikka seurakuntayhtym\u00e4n p\u00e4\u00e4t\u00f6ksentekij\u00e4t eiv\u00e4t aina halunneet tunnustaa Kulosaaren erityislaatua, Kulosaarella oli silti paljon yst\u00e4vi\u00e4. Kulosaaren Yhteiskoulun entinen rehtori, k\u00e4yt\u00e4nn\u00f6llisen teologian professori ja Tampereen piispa Erkki Kansanaho ilmaisi usein monien muiden yst\u00e4vien lailla rakkautensa Kulosaareen.<\/p>\n\n\n\n
Kulosaaren kirkon saarnatuoliin ei ole monta porrasta. Kirkkoherran kutsusta sinne kiipesiv\u00e4t vuorollaan teologian tohtori Veikko P\u00e4iv\u00e4nsalo, sosiaalineuvos Niilo Kotilainen, rehtori Matti Karstikko, merimiespastori Jorma Louhivuori, rovasti Lauri Vuorikoski ja monet muut. My\u00f6s me nuoremmat saimme saarnavuoron. Kun v\u00e4liaikaiseksi kirkkoherraksi m\u00e4\u00e4r\u00e4tty Yrj\u00f6 Lev\u00e4nen pyysi minua pit\u00e4m\u00e4\u00e4n ensimm\u00e4isen varsinaisen saarnani (10.3.1968), muistan miten syv\u00e4\u00e4 kunnioitusta tunsin t\u00e4t\u00e4 kokenutta kaartia kohtaan. Ensisaarna oli t\u00e4rke\u00e4 my\u00f6s l\u00e4heisilleni, muistan tuona pyh\u00e4n\u00e4 kirkonpenkist\u00e4 Aulikin lis\u00e4ksi my\u00f6s sukulaisiani. Nuorista teologeista saattaa t\u00e4m\u00e4 perinteen ihannointi tuntua vanhanaikaiselta, silti toivon, ettei aika olisi kokonaan ajanut Kulosaaren seurakunnan hartaasti vaaliman perinteen ohi.<\/p>\n\n\n\n
Oman lukunsa ansaitsee my\u00f6s P\u00e4iv\u00e4kerhoyhdistyksen naistoimikunta. Se hankki varoja perustamansa p\u00e4iv\u00e4kerhon ty\u00f6lle. Seurakunnan l\u00f6ydetty\u00e4 toimitilat Tupavuori ykk\u00f6sest\u00e4, p\u00e4iv\u00e4kehoik\u00e4isten vanhemmat tunsivat suurta helpotusta. Tuohon aikaan saaren kuvaan kuuluivat eri-ik\u00e4isten lasten ja nuorten kasvavat ryhm\u00e4t, joille Tupavuori ykk\u00f6sen pihatasosta avattiin ovet harrastusten ja kokemusten maailmoihin. Lasten ja nuorten m\u00e4\u00e4r\u00e4 oli 1960-luvulla korkeimmillaan (1965, 27 % saaren v\u00e4est\u00f6st\u00e4 oli lapsia = 1500 lasta). Paavo Kiurun johdolla Kulosaareen perustettu Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kulosaaren osasto kantoi l\u00e4heisess\u00e4 yhteisty\u00f6ss\u00e4 seurakunnan lapsity\u00f6n kanssa kortensa kekoon.<\/p>\n\n\n\n
Puhoksen seurakuntakodin sulkeuduttua, osa kerhotoiminnasta siirtyi Puhosta vastap\u00e4\u00e4t\u00e4 rakennettuun kaupungin uuteen kerhokeskukseen. My\u00f6s Tupavuori 1:st\u00e4 l\u00f6ytyi lis\u00e4tiloja nuorisolle. Siell\u00e4, Kulosaaren nuorisotallissa avointen ovien nuorisotoiminta kukoisti 1970-luvun lopulle asti. Nuorisotoiminnassa jos miss\u00e4 tyylit ja toimintamuodot muuttuvat tihe\u00e4\u00e4n. Siihen aikaan ei viel\u00e4 puhuttu k\u00e4nnyk\u00f6ihin eik\u00e4 surffailtu netiss\u00e4, mutta omalla tavallaan Kulosaaren nuoriso oli silloinkin valistuneen verkostoitunutta. Kulosaaren nuorilla sojottivat tuntosarvet moneen suuntaan.<\/p>\n\n\n\n
Is\u00e4 Taunon aikaan<\/p>\n\n\n\n
Aika k\u00e4\u00e4nsi lehte\u00e4. Kuusikymment\u00e4luvun loppuriuhtaisu uudelle 1970-luvulle oli profiililtaan korkea. Tauno Sarantolan vaikutus uuden henkisen ilmapiirin luojana ja nuorisoty\u00f6ss\u00e4 tekemiemme monien kokeilujen hyv\u00e4ksyj\u00e4n\u00e4 kannusti meit\u00e4 yritt\u00e4m\u00e4\u00e4n lis\u00e4\u00e4. Sarantolan ajasta ja ajatuksista kasvoi nopeasti myytti. Mit\u00e4 Sarantola sanoi, sill\u00e4 oli painoa, ja tavallisesti se tiesi jotakin hyv\u00e4\u00e4. Saarella kohistiin, henkisen ilmapuntarin neula v\u00e4p\u00e4tti.<\/p>\n\n\n\n
Tauno Sarantola oli hurmannut kulosaarelaiset virkaa tekev\u00e4n\u00e4 kirkkoherrana (1961-62) jo ennen Paavo Kiurun kautta. Mutta jo sit\u00e4 ennen h\u00e4n oli asunut vuodesta 1958 Kulosaaressa ja pit\u00e4nyt Werner Wirenin kauden lopulla kulosaarelaisille rippikouluakin. Kun h\u00e4n v\u00e4liin kutsui itse\u00e4\u00e4n ”vanhaksi kulosaarelaiseksi”, sanonnalla oli katetta. Kun Paavo Kiuru valittiin sitten Hyvink\u00e4\u00e4lle, Sarantola siis palasi saarelleen (1967) – kukka rinnassa. Kiihke\u00e4 kirkkoherranvaalikampanja puri hyvin ja nelj\u00e4nnelt\u00e4 sijalta valittu Sarantola nousi nopeasti saarelaisten suosioon. Sarantola oli ja tuli saaren tunnetuksi hahmoksi, kalottip\u00e4inen pater erottui joukosta. Nopeasti h\u00e4n hankki itselleen mairittelevan camillomaisen lempinimen ”Is\u00e4 Tauno”. H\u00e4n nautti is\u00e4n virkaan kuuluvasta kunnioituksesta, me muut nautimme h\u00e4nen tyylist\u00e4\u00e4n ja taidoistaan. Teologian ja estetiikan tuntemustakaan ei t\u00e4lt\u00e4 is\u00e4lt\u00e4 puuttunut, sen paremmin lupaa kysym\u00e4tt\u00e4 otin siit\u00e4 taas oman osani korkoa kasvamaan. Onneksemme is\u00e4 Tauno ei osannut pit\u00e4\u00e4 kynttil\u00e4\u00e4ns\u00e4 vakan alla.<\/p>\n\n\n\n
Is\u00e4 Taunon saarnat koskettivat ja luotasivat. Pienen Kulosaaren saarnatuolissa punnittiin suuren maailman asioita. Vaikka saarnatuoli oli matalalla, ajatukset nousivat korkealle. Korkea oli my\u00f6s is\u00e4 Taunon k\u00e4sitys kirkostaan, sen virasta ja liturgiasta. Jotkut pitiv\u00e4t Tauno Sarantolaa korkeakirkollisuuden puhdaslinjaisimpana viljelij\u00e4n\u00e4 Suomen luterilaisessa kirkossa. Sarantolan saarnoista puuttui tyystin pietistinen piiska, seurakunta pysyi hereill\u00e4 ilman onttojen sanojen helin\u00e4\u00e4. Kun is\u00e4 pani parastaan, sana puri ja tyyli hiveli, onhan tunnettua, ett\u00e4 retoriikkansa taitava puhuja her\u00e4tt\u00e4\u00e4 ja hioo samanaikaisesti. Jos vastaanottokyky\u00e4 riitti, Is\u00e4 Taunon saarnat tuottivat my\u00f6s intellektuaalista ja esteettist\u00e4 nautintoa. Saarnoissa saattoi kuulla my\u00f6s ripauksen professori Erkki Niinivaaran s\u00e4vyj\u00e4 ja painotuksia. Olihan Niinivaara ollut Tauno Sarantolan Meilahden aikainen esimies ennen Kulosaarta. Mutta puhujana is\u00e4 Tauno nousi Niinivaaran yl\u00e4puolelle monista muista kirkkoherroista puhumattakaan. Vaikka reuma alkoi jo runnella ryhti\u00e4 ja hidastaa vauhtia, Tauno Sarantola nousi p\u00e4\u00e4t\u00e4\u00e4n pidemm\u00e4ksi Helsingin kirkkoherrajoukossa.<\/p>\n\n\n\n
Is\u00e4 Taunon puheet – ja parta – siis tunnettiin saarella. Leikkis\u00e4sti h\u00e4n saattoi tokaista eri yhteyksiss\u00e4, ett\u00e4 ”minulla on kyll\u00e4 parta, mutta apulaiseni Veli-Matti Hynninen on se radikaali”. Se oli leikin varjolla lausuttu, mutta kuvasti samalla osuvasti kiihke\u00e4n 1960-70-luvun taitteen tunnelmia. Aina en ollut aivan varma, oliko tokaisu enemm\u00e4n toden vai leikin puolella. Tauno Sarantolan radikaalisuus n\u00e4et tarkoitti asioiden perinpohjaisuutta, juuriin paneutumista, ilmi\u00f6iden monikerroksisuuden tutkimista. Sellaisista radikaaleista oli my\u00f6s siihen aikaan puutetta, nyttemminh\u00e4n ne lienev\u00e4t kai sukupuuttoon jo kokonaan kuolleet. Minun radikaalisuuteni puolestaan vaati vastavirtaan kulkemisen lis\u00e4ksi v\u00e4liin kapinoimaankin, mutta sen ymm\u00e4rt\u00e4v\u00e4inen esimies sittenkin kesti. T\u00e4m\u00e4 varmasti vahvisti kumpaakin osapuolta.<\/p>\n\n\n\n
Is\u00e4 Taunon luoma henkinen ilmapiiri oli inspiroiva. Tauno Sarantola pani kulttuurin tuulet puhaltamaan saarellaan. Teatteriohjaajat, kirjailijat, taiteilijat, eri alojen asiantuntijat eiv\u00e4t olleet harvinaisia vieraita Tauno Sarantolan seurakunnassa. Jos Paavo Kiuru aikanaan osasi vet\u00e4\u00e4 oikeista naruista, niin Tauno Sarantola osasi t\u00e4m\u00e4n lis\u00e4ksi punoa naruista verkon, jolla sai my\u00f6s suuria kaloja. Tauno Sarantolan l\u00e4heisyydess\u00e4 piti ty\u00f6tovereidenkin osata ty\u00f6ns\u00e4, tunnustusta herui vain ansiosta, mutta – enimm\u00e4kseen kai siit\u00e4 johtuen – varsin harvoin. Is\u00e4 Tauno opetti minulle ettei seisova vesi ja tyyni pinta l\u00e4hesk\u00e4\u00e4n aina ole tuloksellisinta. Rohkeat kalamiehet p\u00e4rj\u00e4\u00e4v\u00e4t rauhattomilla vesill\u00e4 parhaiten.<\/p>\n\n\n\n
Sarantola antoi sanan hivell\u00e4 ja \u00e4lyn leikata kuulijaa kunnioittavalla tavalla, taidehistorian ja estetiikan opinnot eiv\u00e4t olleet menneet hukkaan. Sarantola oli Herran lahja Kulosaarelle, vaikka kaikki kulosaarelaiset eiv\u00e4t t\u00e4m\u00e4n lahjan arvoa osanneet aina ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4. Mutta ei pid\u00e4 unohtaa, ett\u00e4 vastuu siirtyy – muillakin kuin savolaisilla – sit\u00e4 enemm\u00e4n kuulijalle mit\u00e4 viisaampi on sanoja.<\/p>\n\n\n\n
Kiurun lailla Sarantolakin osasi omalla tavallaan innostaa. H\u00e4nen vastuunkantajiensa lista oli my\u00f6s pitk\u00e4, ja ennen muuta laadukas, h\u00e4nen oma vaikutuksensa tiedetty\u00e4 laajempi. H\u00e4n ei perustanut kiurumaisia ”ammattilaisryhmi\u00e4” vaan h\u00e4n vaikutti suoraan, usein kahdenkesken. Sarantola osasi valita, mutta my\u00f6s vahtia etteiv\u00e4t h\u00f6lynp\u00f6lyt laskeneet liian l\u00e4helle saaren kallista pintaa. Sarantoloiden tyyliin sopivat uudenvuodenvastaanotot oli saaren seurapiiritilaisuuksista ehk\u00e4 arvostetuin. Anja ja Tauno Sarantolan pappilassa kulttuuri tuoksui ja kirjojen t\u00e4ytt\u00e4m\u00e4t sein\u00e4t kertoivat lukeneisuuden salatusta intohimosta. Anja Sarantolaa kutsuttiin rouvaksi, ei ruustinnaksi, sanavalinnallaan saarelaiset arvostivat rouva Sarantolan n\u00e4ytt\u00e4v\u00e4\u00e4 koulu- ja oppikirjan kirjoittajan uraa. Anja Sarantolan ansiot SYK:ssa kyll\u00e4 tunnettiin ja sille ett\u00e4 ty\u00f6h\u00f6ns\u00e4 antautunut virkarouva kaikesta huolimatta ehti v\u00e4liin seurakunnan rientoihinkin, osattiin antaa asiaankuuluva arvo.<\/p>\n\n\n\n
Yksi Sarantolan sauvan kantajista oli diplomi-insin\u00f6\u00f6ri Olli Laine, jonka johdolla Hynninen-Laine-suunnitteluryhm\u00e4 pohti seurakunnan tulevaisuutta. ”Ideat ovat kalliita, niist\u00e4 kannattaa aina maksaa”, vetosi toimeksiantajamme. My\u00f6hemmin Olli Laine johti seurakuntakeskustelujen sarjaa Kulosaaren Kasinolla.<\/p>\n\n\n\n
Oman mainintansa ansaitsee my\u00f6s maisteri Esko Koivu, joka toimeliaasti kylvi kirjavaa siement\u00e4 kulosaarelaisten kasvumaahan. Koivu oli hakenut kirkko-oppiaan nuoruutensa Nashvillesta, amerikkalaisuudella oli tuohon aikaan oma kaikunsa. Soila ja Esko Koivu edustivat my\u00f6s j\u00e4lkikasvunsa kautta saaren toimeliasta puolta. Matti Koivu kantoi nuorisopoliitikon viittaa sek\u00e4 koulussa ett\u00e4 seurakunnassa.<\/p>\n\n\n\n
Seurakuntaneuvoston ja muiden hallintoelimien j\u00e4senet ovat kirkkoherralle aina luettelemattakin t\u00e4rkeit\u00e4. Sarantolan orkesterissa pitk\u00e4t vuodet soittaneita luottamushenkil\u00f6it\u00e4 olivat hallitussihteeri Anneli M\u00e4kinen, teollisuusneuvos Arvi Pappinen, maisteri Ejna Poukka, hammasl\u00e4\u00e4k\u00e4ri Anja Soininen, mets\u00e4nhoitaja Teppo Warras, lastentarhanjohtaja Tellervo Eholuoto, l\u00e4\u00e4ketieteen lisensiaatti Kirsti Blomqvist, maisteri Martti Sepp\u00e4nen, professori Simo Vihinen ynn\u00e4 moni muu. T\u00e4h\u00e4n kaartiin kuuluivat my\u00f6s kirkkoneuvokset Mauno Saloheimo ja Olavi Vuorela. L\u00e4himm\u00e4t ty\u00f6toverit Marjatta Turtiaisineen, Kersti Rantasaloineen, Ville Savolaisineen, Vesa Einoineen, Elsi Kaarakaisineen, Veli-Matti Hynnisineen, Martti Neuvosineen ja Bertta P\u00e4\u00e4kk\u00f6sineen soittivat t\u00e4ss\u00e4 kotiorkesterissa tietenkin t\u00e4rkeit\u00e4 instrumentteja. Mit\u00e4 varauksettomampaa luottamusta kirkkoherra ty\u00f6yhteis\u00f6ss\u00e4\u00e4n nautti, sit\u00e4 enemm\u00e4n muodostui pelitilaa tiukkojen tilanteidenkin varalle.<\/p>\n\n\n\n
Tauno Sarantola uudisti seurakuntaansa. Rippikoulu- ja nuorisoty\u00f6 kiinnosti h\u00e4nt\u00e4 henkil\u00f6kohtaisesti. H\u00e4n johti itse rippikouluja. H\u00e4nen yst\u00e4vystymisens\u00e4 k\u00f6lnil\u00e4isen pastori Kurt Knorrin kanssa johti vuorovaikutukseen Saksan luterilaisten kanssa. K\u00f6lnin l\u00e4hell\u00e4 sijaitsevasta Forsbachin seurakunnasta tuli Kulosaaren virallinen yst\u00e4vyysseurakunta. My\u00f6s muita ovia avautui.<\/p>\n\n\n\n
Is\u00e4 Taunolta omaksuin p\u00e4\u00e4tt\u00e4v\u00e4isen tyylin johtaa ty\u00f6neuvotteluja ja suunnitella ty\u00f6t\u00e4. My\u00f6s h\u00e4nen tapansa vastata puhelimeen oli opettavainen: ”T\u00c4M\u00c4 on Tauno Sarantola, hyv\u00e4\u00e4 huomenta, sopisiko teille, ett\u00e4….” Pieni mutta paljon puhuva yksityiskohta el\u00e4v\u00e4st\u00e4 el\u00e4m\u00e4st\u00e4. Toimeen pit\u00e4\u00e4 tarttua rivakasti niinkuin puhelimeen, eik\u00e4 vasta sitten kun soitto on jo lakannut. Ja toisin p\u00e4in. Kun tilanne oli ohi ja tuli l\u00e4hd\u00f6n hetki, Tauno Sarantola ei koskaan vilkuillut taakseen.<\/p>\n\n\n\n
Sarantola edellytti, ett\u00e4 kirkkoherra itse – yhdess\u00e4 nuorisoapin tai muun rippikoulun pit\u00e4j\u00e4n kanssa – konfirmoi jokaisen rippikouluryhm\u00e4n. Rippikouluhan on seurakunnan, eik\u00e4 yksitt\u00e4isen ty\u00f6ntekij\u00e4n koulu. T\u00e4h\u00e4nkin Erkki Niinivaara oli antanut osviittaa osallistumalla aina seurakuntansa konfirmaatioihin. T\u00e4m\u00e4n Tauno Sarantolan mallin voi n\u00e4hd\u00e4 kukoistavan vaikkapa t\u00e4m\u00e4n p\u00e4iv\u00e4n Loviisassa tai miss\u00e4 tahansa siell\u00e4 miss\u00e4 kirkon viran ja jatkuvuuden merkityst\u00e4 osataan arvostaa.<\/p>\n\n\n\n
Varhaisnuorisoty\u00f6n pitk\u00e4t juuret<\/p>\n\n\n\n
Kun 1966 tartuin Kulosaaressa varhaisnuoriso- ja nuorisoty\u00f6h\u00f6n huomasin heti ettei tarvinnut aloittaa tyhj\u00e4st\u00e4. Juuret ylsiv\u00e4t 1930-luvulta 1960-luvun alkuun, jolloin Poikien Keskuksen Sakari Linnankoski oli jo ennen saarelle tuloani j\u00e4rjestellyt poikien toimintaa.<\/p>\n\n\n\n
Kulosaaressa toimittiin ja kokeiltiin. ”Pyh\u00e4kouluinsin\u00f6\u00f6ri” Martti Reinil\u00e4 kumppaneineen ahkeroi rakastamansa pyh\u00e4koulun saralla. Pyh\u00e4koulukin kukoisti sen ajan Kulosaaressa. Paavo Kiurun ajan perint\u00f6\u00e4 oli my\u00f6s kehtoluokkaty\u00f6, jossa lapsen nelj\u00e4n\u00e4 kasteen vuosip\u00e4iv\u00e4n\u00e4 seurakunnan edustaja vieraili kastetun kodissa. P\u00e4iv\u00e4kerhoty\u00f6 oli hyv\u00e4ll\u00e4 mallilla.<\/p>\n\n\n\n
Seurakunnassa oli jo ennen toisen papinviran saamista lehtorin virka. Paula Yrj\u00f6l\u00e4-M\u00e4kipet\u00e4yst\u00e4 ja Heidi Rajanieme\u00e4 seurasi Eila Ahonen. Kes\u00e4ll\u00e4 1969 aloitti Kulosaaren lehtorina Maija Liukku, jonka is\u00e4 Alfred Liukku oli k\u00e4ynnist\u00e4nyt Kulosaaressa poikaty\u00f6t\u00e4 jo 1930-luvulla. Kulosaaren NMKY:n eli Kristikan kautta saarelle oli siis virinnyt poikaty\u00f6t\u00e4 jo ennen sotia.<\/p>\n\n\n\n
Kulosaaren poikien oma lehti Totuuden torvi painettiin ikiomassa nyrkkipainossa. Lehti kertoi tarkasti tuon ajan poikien toiminnasta. Ensimm\u00e4inen p\u00e4\u00e4toimittaja Heikki Kahiluoto kirjoitti Kuliksen ”kundien urhot\u00f6ist\u00e4”, miten pojat vetiv\u00e4t narua Pellisen talon ja Aaltosen- Fastin pihan v\u00e4limaastossa. Lehti kertoi poikien retkist\u00e4 Puotinkyl\u00e4\u00e4n (1939), Porvooseen (1940) tai Tampereelle (1941). Antti Jukolan p\u00e4\u00e4toimittajakaudella tarinoiden m\u00e4\u00e4r\u00e4 lehdess\u00e4 kasvoi. Ja samalla poikien hinku juosta pallon per\u00e4ss\u00e4 tai hiiht\u00e4\u00e4 kilpaa. Vuoden 1941 hiihtokilpailuissa menestyiv\u00e4t alle kaksitoistavuotiaiden sarjassa parhaiten Veikko Lindholm, Asko Vilkuna ja Matti Kahiluoto sek\u00e4 alle nelj\u00e4toistavuotiaista Lars Spaak, Reino Nick ja Kauko R\u00e4is\u00e4nen. Alle kuusitoistavuotiaista lehti mainitsi Ville Poppiuksen, Antti Jukolan, Erik Nickin ja Heikki Kahiluodon. Isojen poikien sarjassa oli osanottajia vain kaksi, J. H\u00e4gg ja A.Flinkman. Nuorten miesten mielenkiinto oli varmaankin ehtinyt k\u00e4\u00e4nty\u00e4 jo poikaty\u00f6st\u00e4 naisellisempaan suuntaan. V\u00e4liin vietettiin ”Br\u00e4nd\u00f6n sburgujen aseveli-iltaa” tai kuulosteltiin miten ”fokelit tsungaa.” Lehdess\u00e4 oli my\u00f6s kuumia ilmoituksia, uutisia Kuliksesta tai omakohtaisia kokemuksia el\u00e4v\u00e4st\u00e4 el\u00e4m\u00e4st\u00e4. Herra Henkonen oli p\u00e4\u00e4ssyt seikkailemaan jopa ”Stokiksen hissarina”.<\/p>\n\n\n\n
Totuuden torvi ilmestyi ainakin vuoteen 1945 asti. Jokaiseen numeroon kuului tietenkin vahva hartaudellinen panos, miten ilman Jumalaa olisi voinut olla totuuden torvena? Poikien suhtautuminen uskontoon n\u00e4ytti muutenkin olleen luontevaa ja harmonista. Martti Haatajan johdolla Kulosaaren NMKY:n toiminta jatkui viimeisen p\u00f6yt\u00e4kirjamerkinn\u00e4n mukaan ainakin vuoteen 1955.<\/p>\n\n\n\n
T\u00e4t\u00e4 ty\u00f6t\u00e4 p\u00e4\u00e4sin siis nyt 1966 jatkamaan. Aloitimme s\u00e4\u00e4nn\u00f6lliset poikaillat ja perustimme uudet poikakerhot. Ja tietenkin kilpailut kuuluivat kuvaan. Nuorisonohjaaja Paavo Ripatti T\u00f6\u00f6l\u00f6st\u00e4 oli asiantuntija-apunani, kun viritimme Kulosaaren poikaty\u00f6n 1970-luvun lopulle kest\u00e4neeseen ”Hynnisen kauteen.”<\/p>\n\n\n\n
T\u00e4m\u00e4 kausi oli ensin voimakkaan poikaty\u00f6n ja my\u00f6hemmin my\u00f6s tytt\u00f6ty\u00f6n nousun aikaa. Nyky\u00e4\u00e4nh\u00e4n ei en\u00e4\u00e4 ole tytt\u00f6j\u00e4 eik\u00e4 poikia vaan on vain varhaisnuoria. Kulosaareen my\u00f6hemmin muuttanut ”Isoparta”, opetusneuvos Pentti Tapio oli poikaty\u00f6n uranuurtajia Suomessa. H\u00e4nt\u00e4 ei kuitenkaan haluttu en\u00e4\u00e4 kuunnella, kun Poikien Keskus muutettiin tarkemmin ajattelematta Poikien ja Tytt\u00f6jen Keskukseksi (PTK). Kulosaaren tyt\u00f6t ja pojat toimivat jo paljon ennen aikojaan my\u00f6s yhdess\u00e4, vaikka erikoiskerhot kiinnostivatkin enimm\u00e4kseen vain poikia. Monitaituri Matti Huhtisen johtaman askartelukerhon lis\u00e4ksi syntyiv\u00e4t moottori-, valokuvaus- elektro, p\u00f6yt\u00e4tennis-, lentopallo- , koripallo- ynn\u00e4 muut erikoiskerhot. Kristikan perinne velvoitti my\u00f6s urheilemaan. Jokavuotisiin p\u00f6yt\u00e4tennis-, maastojuoksu- ja hiihtokilpailuihin osallistuivat sek\u00e4 kerholaiset ett\u00e4 ohjaajat.<\/p>\n\n\n\n
Kerholaisten ja kerhonohjaajien retket suuntautuivat Sipooseen, Karkkilaan, Porvooseen ja pari kertaa ulkomaille asti. Ja tietenkin Suomen poikien ikiomalle Partaharjulle riennettiin ahkerasti muita leiripaikkoja unohtamatta. Tallinnassa Viron silloinen arkkipiispa Alfred Tooming otti meid\u00e4t kylm\u00e4nsodan palelluttamat suomalaiset kerhonohjaajat l\u00e4mpim\u00e4sti vastaan. K\u00e4ynti neuvostoajan Tallinnassa havahdutti, silm\u00e4t avautuivat.<\/p>\n\n\n\n
Ylikapellimestari Arvo Kuikan johtama Kulosaaren puhallinorkesteri puri 1965:st\u00e4 l\u00e4htien messinki\u00e4 huuli py\u00f6re\u00e4n\u00e4 ja puhalsi fanfaarinsa saaren monissa juhlahetkiss\u00e4. Soittimiston ja ohjelmiston kasvaessa Kimmo Kein\u00e4nen, Seppo Salmela, Per-Olof Moberg, Matti Yl\u00f6nen, Juha-Pekka Sarpaniemi ja Kari Karttunen saivat my\u00f6hemmin soittajatovereikseen my\u00f6s tytt\u00f6j\u00e4. Puhallinorkesteri vei kulosaarelaiset kes\u00e4isin Partaharjulle ja esiintymismatkoille kauemmaksikin. Poikien soittokunnasta kasvoi taitavan kapellimestarin k\u00e4siss\u00e4 Kulosaaren musiikkiel\u00e4m\u00e4n pikku ilopilleri, josta osattiin nauttia ja olla v\u00e4h\u00e4n ylpeit\u00e4kin.<\/p>\n\n\n\n
Maestro Neuvosen virsi – kaunis<\/p>\n\n\n\n
Saari soi ja laulu kaikui. Urkujen ja vaskisoittimien lis\u00e4ksi saari kaipasi laulattajaa. Kulosaaren ensimm\u00e4iseksi kanttoriurkuriksi (1963) valittu Martti Neuvonen vetosi heti seurakuntalaisiin ja pani t\u00f6pin\u00e4ksi: ”Meid\u00e4n saaremme on pieni. Kirkkoon ei ole pitk\u00e4 matka. \u00c4lk\u00f6\u00f6n kukaan musiikkia harrastava j\u00e4tt\u00e4k\u00f6 lahjaansa k\u00e4ytt\u00e4m\u00e4tt\u00e4.”<\/p>\n\n\n\n
Kulosaaren kirkkokuoro her\u00e4si eloon, voimistui, harjoitteli ja avusti ahkerasti jumalanpalveluksissa. Martti Neuvosen perustama lapsikuoro kokoontui Puhoksessa ja Yhteiskoululla. Lasten ja nuorten musiikkiryhm\u00e4t esiintyiv\u00e4t tihe\u00e4\u00e4n. Martti Neuvonen kutsui saaren muusikoita yhteisty\u00f6h\u00f6n, jousi- ja puhallinsoittajillekin h\u00e4n j\u00e4rjesti teht\u00e4vi\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
Seurakunnan lis\u00e4ksi Martti Neuvonen pani \u00e4\u00e4net soimaan kodeissa, kouluissa ja monissa kuoroissa. Ansioitunut musiikkitireht\u00f6\u00f6ri johti H\u00e4m\u00e4l\u00e4isen Osakunnan laulajia, Akateemista kuoroa, Viipurin Lauluveikkoja, Kulosaaren yhteiskoulun kuoroa ja yhtyett\u00e4 sek\u00e4 opetti pitk\u00e4t vuodet musiikkia Kulosaaren Yhteiskoulussa. Ja kun kes\u00e4 tuli ja muut painuivat lomamailleen Neuvonen kokosi ymp\u00e4rilleen eri-ik\u00e4isi\u00e4 musiikinharrastajia perhekunnittain ja k\u00e4ynnisti perinteikk\u00e4\u00e4t Kotimusiikkiviikot J\u00e4rvenp\u00e4\u00e4n seurakuntaopistolla.<\/p>\n\n\n\n
Johtamiensa kuorojen lis\u00e4ksi Neuvonen tuotti saarelle korkeatasoisia esiintyji\u00e4, pienen seurakunnan musiikkiel\u00e4m\u00e4 oli yll\u00e4tt\u00e4v\u00e4n monipuolista. Kirkkokuoro lauloi ahkerasti juhlapyhin\u00e4, lis\u00e4ksi vesperit, kantaatit ja jumalanpalvelusmusiikin ulottuvuudet tekiv\u00e4t juhlasta aina juhlan. My\u00f6s Sarantolan ja Neuvosen vanha yst\u00e4vyys kasvoi korkoa. Papiston ja kanttorin saumaton yhteisty\u00f6 jumalanpalveluksissa oli nautittavaa.<\/p>\n\n\n\n
Maestron imussa liityin muutamien muiden kulosaarelaisten miesten kanssa Viipurin Lauluveikkoihin. Olimme matkassa mukana kun Martti Neuvonen johti kuorojaan maailman metropoleissa Vancouvereita, Seattleja, Los Angleseja ja San Franciscoja my\u00f6ten. Mutta enemm\u00e4n kuin mist\u00e4\u00e4n muusta Martti Neuvosen el\u00e4m\u00e4 t\u00e4yttyi seurakuntaty\u00f6st\u00e4. L\u00e4ksi\u00e4isjuhlassaan h\u00e4n tunnusti t\u00e4n\u00e4 aikana oppineensa ainakin kaksi liturgista peruslausetta: ”Kunnia Jumalalle korkeudessa” ja ”Herra armahda meit\u00e4”.<\/p>\n\n\n\n
Nuoret ottivat vastuun itselleen<\/p>\n\n\n\n
Kulosaaren nuorisoparlamentti oli hymykuoppa saaren nuorison kasvoilla. Kun ylipistolla ajettiin mies ja \u00e4\u00e4ni periaatetta kuin k\u00e4\u00e4rmett\u00e4 pyssyyn, Kulosaaren nuoret ottivat vastuun itselleen hymyss\u00e4 suin.<\/p>\n\n\n\n
Nuorisoparlamentti suunnitteli ja toteutti toimintaa. Ensimm\u00e4iseen parlamenttiin (1969) valittiin Ulla Eloniemi, Hanna Oksanen, Sinikka Erma, Riitta-Liisa Yrj\u00e4l\u00e4, Anneli Sorvali, Tuula Niinioja, Jukka R\u00e4s\u00e4nen, Harri Lappalainen ja Jaakko Ranta. Demokratia oli muotisana. Parlamentti nimesi edustajansa my\u00f6s Helsingin seurakuntien nuorisopraesidiumiin.<\/p>\n\n\n\n
Nuorisoparlamentin vaalissa olivat \u00e4\u00e4nioikeutettuja ja vaalikelpoisia alle 18- vuotiaat rippikoulu k\u00e4yneet seurakuntalaiset. 1970 oli \u00e4\u00e4nioikeutettuja 281. Demokratia toimi. Nyt tulivat valituksi Tuula Niinioja, Sinikka Erma, Pirjo Lautanen, Timo Parkkinen, Juha-Mikko Koponen, Anneli Sorvali, Arto Salin, Timo Luukka, ja varalle Ulla Eloniemi, Riitta-Liisa Yrj\u00e4l\u00e4, Jarmo F\u00e4rdig ja Matti Kangasniemi.<\/p>\n\n\n\n
Amerikan vuotensa j\u00e4lkeen Riitta Kurkelasta tuli nuorisoparlamentin puheenjohtaja. H\u00e4n her\u00e4tti nuoria my\u00f6s yhteiskunnalliseen valppauteen ja toivoi nuorten oppivan kantamaan huolta ”paitsi omista my\u00f6s maailmansa asioista.” Parlamentin toimintakausi oli kaksi vuotta ja n\u00e4in vuorollaan monet ehtiv\u00e4t olla sen j\u00e4senin\u00e4. Lista on pitk\u00e4: Irma Vuorenlehto, Jussi M\u00e4kinen, Pirjo Vihinen, Kaj Kerbs, Markku Ahlb\u00e4ck, Eeva Ilmarila, Olli Lahtinen, Anneli Erma, Matti Koivu, Markus Korte, Risto Wolin, Martti Melasniemi, Lauri Poij\u00e4rvi, Pekka H\u00e4m\u00e4l\u00e4inen, Ilkka Heiskanen, Leena Rauanheimo, Mikko Helme, Kari Schrey, Jukka Leino, Erja Haikonen, Johanna Kalke, Heidi Kivialho, Kari Kottila, Elina Huhtam\u00e4ki, Tarja Kalliokoski, Olli Poij\u00e4rvi, Anu Villi\u00e4, Tapio Erma, Mika Halonen, Lii Jalander, Timo Tuovinen, Maija Kauppi, Esko Poppius, Pentti Nieminen, Seppo Salmela ja monet muut.<\/p>\n\n\n\n
N\u00e4iden lis\u00e4ksi merkitt\u00e4v\u00e4\u00e4 kerhonohjaajaty\u00f6t\u00e4 hoitivat muiden maussa Leena Takala, Sari Haikonen, Anneli Erma, Erja Lehtonen, Marja P\u00e4iv\u00e4rinta, Heidi Kivialho, Pirjo Vahtola ja poikien puolella Jaakko Ranta, Erkki Hyv\u00f6nen, Jussi J\u00e4nis, Osmo Ulvinen, Aimo Rajam\u00e4ki, Kari Schrey, Ville Savolainen, Jukka Laine, Teppo Niemi, Antti M\u00e4kinen, Tuomas Neuvonen, Jussi Paavilainen, Jarmo Murtom\u00e4ki, Tero Hietam\u00e4ki, Seppo Rikka, Timo Wiitanen, Harri Hammar\u00e9n, Jarmo F\u00e4rdig, Timo Niminen, Harri Lappalainen, Jorma Saloheimo.<\/p>\n\n\n\n
Kerhonohjaaja ja Tupavuori ykk\u00f6sen talonmies Aimo Rajam\u00e4ki hoiti t\u00e4rke\u00e4\u00e4 tasoittajan teht\u00e4v\u00e4\u00e4 talon asukkaisiin p\u00e4in, sill\u00e4 seurakunnan kerhotilat sijaitsivat pihatasossa pohjakerroksessa. Tupavuoren ymp\u00e4rill\u00e4 py\u00f6ri kaikenik\u00e4ist\u00e4 nuorisoa, mik\u00e4 varmasti lis\u00e4si paitsi nuorisoty\u00f6n my\u00f6s ilmoille p\u00e4\u00e4stetyn \u00e4\u00e4nen volyymia.<\/p>\n\n\n\n
Oman lukunsa ansaitsevat my\u00f6hemmin papiksi valmistuneet teologit, jotka opiskeluaikanaan antoivat aikaansa Kulosaaren nuorille. T\u00e4h\u00e4n sarjaan kuuluvat muiden muassa Paavo Erkheikki, Nils R\u00f6nnholm, Risto Topi, Jorma Karanko, Matti Malmivaara, Pentti Tikkam\u00e4ki, Risto Miettinen, Aira Repo, Mikko Tirri, Jaakko Punta, Leena Takala, Tuija Eloniemi ja erityisesti pyh\u00e4kouluty\u00f6n innoittama Pirjo Vihinen. My\u00f6s puhallinorkesterissa soittanut Per-Olof Moberg valmistui papiksi. Ennen siirtymist\u00e4ni nuorisonohjaajasta nuorisopapiksi (1972) saaren toista papinvirkaa hoitivat lyhyet jaksonsa Mika Viljanen, Tuomo Jousimaa ja Risto Krogerus. Risto Krogerukselle lyhyt virkam\u00e4\u00e4r\u00e4ys Kulosaareen tiesi samalla kohtalon puuttumista peliin, seurakuntanuori Sinikka Ermasta tuli alta aikarajan rouva Sinikka Krogerus.<\/p>\n\n\n\n
1970-luvun alussa kaksi innokasta naista astui kuvaan. Maija Liukun siirrytty\u00e4 Kallion seurakuntaan Lehtori Kersti Rantasalo aloitti mittavan uransa kulosaarelaisten palvelijana tuomalla my\u00f6s nuoriso- ja rippikouluty\u00f6h\u00f6n omat n\u00e4kemyksens\u00e4. My\u00f6hemmin lehtorista tuli saaren toimelias kappalainen, jolle erityisesti saaren naisv\u00e4ki antoi tukensa ja luottamuksensa.<\/p>\n\n\n\n
Kun diakonissa Helvi Lehtinen purjehti avioliiton onnelliseen satamaan ja saman tien muille maille, seuraajaksi valittiin ilosilm\u00e4inen Elsi Kaarakainen. Pieness\u00e4 seurakunnassa kaikki ty\u00f6ntekij\u00e4t saavat mahdollisuuden tehd\u00e4 kaikkea. Ainakin n\u00e4ist\u00e4 naisista sinkoili kipin\u00f6it\u00e4 my\u00f6s nuorisoty\u00f6h\u00f6n. Heist\u00e4 kehkeytyi hyv\u00e4n tullen tuottajia ja l\u00e4heisi\u00e4 ty\u00f6tovereita meille nuorisoty\u00f6ntekij\u00f6ille. Edellytt\u00e4\u00e4h\u00e4n sivistyskin sit\u00e4, ett\u00e4 ihminen on hyv\u00e4ll\u00e4 tuulella.<\/p>\n\n\n\n
Nuorisotoiminnan ominaislaatu<\/p>\n\n\n\n
Oli menoa ja oli meininki\u00e4. Liike hallitsi 1960- ja 70-lukujen nuorisotoimintaa. Eri puolilla maailmaa nuoret nousivat barrikadeilleen. Kulosaaren nuorten mielenosoitus suuntauti Turkuun, jossa yhdess\u00e4 muiden helsinkil\u00e4isnuorten kanssa vaadimme kirkolliskokousta antamaan verovaroja kehitysapuun.<\/p>\n\n\n\n
Sit\u00e4 ennen ker\u00e4ttiin jo n\u00e4lk\u00e4joulu-68:n merkeiss\u00e4 varoja kehittyville maille ja vaadittiin el\u00e4m\u00e4ntapojen yksinkertaistamista. Vuosi 1969 oli my\u00f6s Nuorten palveluvuosi. L\u00e4hell\u00e4 olevien h\u00e4t\u00e4 ja erityisesti kansainv\u00e4lisen diakonian haasteet koskettivat kuusikymment\u00e4luvun nuoria.<\/p>\n\n\n\n
Tupavuori ykk\u00f6sen nuorisotalli oli avointen ovien toimintaa. Kahdesti viikossa nuorisotalli tarjosi elokuvien, pingiksen ja musiikin lis\u00e4ksi mahdollisuuden keskustelulle. Pikkupappilassa kokoontunut Club-18 oli taas varttuneemman nuorison keskustelufoorumi, jonka alustajiksi kelpuutettiin vain kuumia nimi\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
Jo Paavo Kiurun aikana k\u00e4ynnistynyt joulumysteerion\u00e4ytelm\u00e4 sai my\u00f6hemmin jatkoa, kun Vesa Einon nuorisonohjaajakaudella (1973-78) perustettiin nuorten kirkkodraamaryhmi\u00e4, joista raamattu- ja keskustelupiirit saivat hyv\u00e4\u00e4 seuraa. Kulosaari ennakoi tulevaisuutta my\u00f6s koululaisten iltap\u00e4iv\u00e4kerhotoiminnallaan. Vasta my\u00f6hemmin iltakerhot alkoivat yleisemmin muuttua iltap\u00e4iv\u00e4kerhoiksi.<\/p>\n\n\n\n
Pienell\u00e4 saarella seurakunnan, koulun ja partion yhteisty\u00f6 sujui luontevasti. Nuorisopappina ja Yhteiskoulun uskonnonopettajana sain mahdollisuuden hoitaa suhteita n\u00e4ihin kaikkiin ja joka suuntaan. Kulotytt\u00f6jen ja Kulopoikien toiminta tunnettiin. Kulosaaren lippukunnat kasvattivat toimeliaan johtajajoukon. Omalla kauniilla tavallaan partio edusti ja tuki seurakunnan nuorisoty\u00f6t\u00e4. Partiotoiminnan kiintopisteen\u00e4 ollut vene yhdisti samalla tytt\u00f6jen ja poikien toimintaa.<\/p>\n\n\n\n
Koululaisjumalanpalvelukset, yhdess\u00e4 suunnitellut nuorisomessut sek\u00e4 lukuisat retket olivat my\u00f6s tuon ajan kest\u00e4v\u00e4\u00e4 nuorisotoimintaa. Kulosaaren nuoriso kokeili uutta rippikouluj\u00e4rjestyst\u00e4 ja erityyppisi\u00e4 messuja. N\u00e4in j\u00e4lkeenp\u00e4in ajatellen olimme t\u00e4ss\u00e4(kin) enemm\u00e4n kuin aavistuksen verran edell\u00e4 aikaamme.<\/p>\n\n\n\n
Vauhtia K\u00f6lnist\u00e4 ja Roomasta<\/p>\n\n\n\n
Kansainv\u00e4lisen nuorisotoiminnan l\u00e4ht\u00f6laukaus kajahti komeasti Kulosaaren nuorten delegaation vieraillessa K\u00f6lnin ylipormestarin vastaanotolla saksalaisten, ranskalaisten, englantilaisten, irlantilaisten ja hollantilaisten nuorten kanssa. T\u00e4st\u00e4 Kurt Knorrin johtamasta Internationale Woche K\u00f6ln 1969-tapahtumasta alkoi kulosaarelaisten s\u00e4\u00e4nn\u00f6llinen yst\u00e4vyystoiminta K\u00f6lnin l\u00e4hell\u00e4 sijaitsevan Forsbachin seurakunnan kanssa. Mit\u00e4 tahansa tukipilarimme Kurt Knorr ja Tauno Sarantola sallivatkaan, sen me oitis toteutimme, ynn\u00e4 paljon muuta j\u00e4nnitt\u00e4v\u00e4\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
Saksalaiset kantoivat jo tuohon aikaan huolta elinymp\u00e4rist\u00f6n ja nuorison tulevaisuudesta. Laaja kiinnostus ymp\u00e4rist\u00f6nsuojeluun ja toisiin kansoihin teki tuolloin vasta tuloaan. Yhteyksien rakentaminen avasi silmi\u00e4, antoi perspektiivi\u00e4 ja samalla vahvisti oman seurakunnan ty\u00f6t\u00e4. Yst\u00e4vyysseurakuntatoiminta on aina antamista ja saamista, iloista vuorovaikutusta, joka j\u00e4tt\u00e4\u00e4 pysyv\u00e4t j\u00e4ljet. Saksalaisten kanssa tehtiin my\u00f6s kotimaata tutummaksi. Retket iloiseen It\u00e4-Suomeen, Ilomantsiin, Hein\u00e4vedelle ja Enonkoskelle sek\u00e4 Lapin er\u00e4maissa koetut vaellukset eksymisineen tarjosivat v\u00e4rikk\u00e4int\u00e4 mahdollista eksotiikkaa. Moni mukana ollut liitt\u00e4\u00e4 nyt nuoruutensa kihelm\u00f6iv\u00e4t muistot n\u00e4ihin maailman toreilla ja turuilla hankittuihin kokemuksiin.<\/p>\n\n\n\n
Ekumeniaa ja yhteyksi\u00e4 vahvistavaa oli varmasti my\u00f6s se, ett\u00e4 samana syksyn\u00e4 (1969) tapasin luterilaisten teologien kanssa paavi Paavali VI:n Vatikaanissa ja tutustuin Roomassa katolisen teologian salaisuuksiin. Kulosaaren nuorisonohjaaja oli siis mukana, kun kirkkohistorian lehti k\u00e4\u00e4ntyi uuteen suvaitsevaisuuteen. Kulosaarelaiset nuoret katsoivat tuolloin avoimesti muiden maiden ja kirkkojen el\u00e4m\u00e4\u00e4. Kylm\u00e4n sodan maailmassa eniten kaivattiin keskin\u00e4ist\u00e4 yhteytt\u00e4. Siit\u00e4 kertoo my\u00f6s saksalaisten kohtaamisillemme valitsema teema: ”Gemeinscahft unter uns”, ”Yhteys kesken\u00e4mme”.<\/p>\n\n\n\n
Keskin\u00e4isest\u00e4 yhteydest\u00e4 kasvoi 1960- ja 70-lukujen Kulosaaressa el\u00e4v\u00e4\u00e4 k\u00e4yt\u00e4nt\u00f6\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
Kulosaaren henki<\/p>\n\n\n\n
Kulosaari siis hurmasi minut ensin Aulikki Kananojallaan, sitten innoittavalla nuorisotoiminnallaan. Saavuin saarelle aloittelevana papinkoululaisena, kaksitoista vuotta kokeneempana ponnistin saaren nuorisopapin paikalta kappalaiseksi Kallioon ja sielt\u00e4 kirkkoherraksi Loviisaan.<\/p>\n\n\n\n
Ensimm\u00e4inen saarnakirkko saattaa papille olla muita korkeampi, siksi minun on aina astuttava Kulosaaren kirkkoon pyh\u00e4\u00e4 arkuutta ja kunnioitusta tuntien. Siell\u00e4 toimitin ensimm\u00e4iset avioliittoon vihkimiset ja ensimm\u00e4iset kasteet. My\u00f6s omat poikani Matti ja Antti ovat p\u00e4\u00e4sseet pyh\u00e4ss\u00e4 kasteessa pelastuksen yhteis\u00f6\u00f6n Kulosaaren kotikirkossaan.<\/p>\n\n\n\n
Tunnen syv\u00e4\u00e4 kiitollisuutta ensimm\u00e4isist\u00e4 esimiehist\u00e4ni. Paavo Kiurun nimen mainitsen usein.Tauno Sarantolan ansiotako lienee osaltaan sekin, ett\u00e4 vuosien ja kokemuksen my\u00f6t\u00e4 vain entisest\u00e4\u00e4n innostun papinty\u00f6st\u00e4. Papille ei riit\u00e4 se, ett\u00e4 on ahkera ja saarnaa<\/p>\n\n\n\n
hyvin. On luettava ja ajateltava. On syvennytt\u00e4v\u00e4 uskon salaisuuksiin. Jo yksist\u00e4\u00e4n kirkkovuoden aktualisoituminen ja jumalanpalveluksen rakastaminen ovat minulle Sarantolalata saatua luovuttamatonta perint\u00f6\u00e4. Sek\u00e4\u00e4n ei riit\u00e4, ett\u00e4 toimittaa messunsa hyvin, vaan se on teht\u00e4v\u00e4 pyh\u00e4\u00e4 pelkoa tuntien, kaikkensa antaen. Sarantolan toimittamassa messussa oli aina pyhyys l\u00e4sn\u00e4. Kun kerran olimme kulosaarelaisten nuorten kanssa jumalanpalveluksessa Tukholmassa, muistan miten yksi nuoristamme tokaisi: ”Miten t\u00e4\u00e4ll\u00e4 kaikki on paljon arkisempaa kuin meill\u00e4 Kulosaaressa?”.<\/p>\n\n\n\n
Saattaa olla ettei kauneutta voi koskaan lopullisesti tavoittaa, ei ainakaan selitt\u00e4\u00e4. Kauneus j\u00e4\u00e4 salaisuudeksi niin ihmisiss\u00e4 kuin paikkakunnissakin. Mutta jokaisella ihmisell\u00e4 ja paikalla on oma henkens\u00e4. Kulosaaren henki on minulle kallis.<\/p>\n\n\n\n
Kulosaaresta kasvoi minulle rohkaiseva haaste. Kulosaarelaisten tapa vaalia historiaansa ja kotiseuturakkauttaan kelpaa malliksi muille. Kulosaaressa on sit\u00e4 jotakin. Sit\u00e4 ei aina osaa selitt\u00e4\u00e4, mutta se vain on olemassa:<\/p>\n\n\n\n
Kulosaari ei ole mik\u00e4 tahansa saari.<\/p>\n\n\n\n
Veli-Matti Hynninen<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"
Kulosaari-essee 010101 Veli-Matti Hynninen Kulosaaren maineikas kirkkoherra Is\u00e4 Tauno kohtasi Loviisan pappilassa is\u00e4 Veikko Lisitsinin En heti alkuun osannut oikein aavistaa mink\u00e4laiseen onnellaan tieni oli johtanut, kun teologian opintojeni alkuvaiheessa aloitin Kulosaaren seurakunnan nuorisonohjaajana 1966. Olin ponnistanut Helsinkiin savolaisesta oopperakaupungista, Savonlinnasta. Lyseomme rehtori oli kouluttanut meist\u00e4 pojista kunnon miehi\u00e4. Sodanj\u00e4lkeinen Suomi tarvitsi is\u00e4nmaan yst\u00e4vi\u00e4, hyvinkoulutettuja … <\/p>\n