STT:lle 26.8.1997, Veli-Matti Hynninen puh 0400-214971<\/p>\n\n\n\n
Varhaisin muistoni Elvis Presleyst\u00e4 nousee 1950-luvun kouluvuosilta. Silloin t\u00e4m\u00e4 huikea amerikkalainen hurmuri alkoi meid\u00e4n keskenkasvuisten mieliss\u00e4 muuttua idoliksi, v\u00e4h\u00e4n my\u00f6hemmin muodiksi. Joillekin h\u00e4n kasvoi suorastaan ep\u00e4jumalaksi.<\/p>\n\n\n\n
Tukka piti siihen aikaan olla tarkasti elvism\u00e4inen, keskelt\u00e4 korkea ja sivuilta kiilt\u00e4v\u00e4n kiinte\u00e4. Valokuva paljastaa. Housut, paita ja k\u00e4ynti piti olla kuin Elviksell\u00e4. Paksupohjaiset keng\u00e4t olivat silloin – ja nyt taas – korkeassa kurssissa. Mit\u00e4 Amerikan Elvis edell\u00e4, sit\u00e4 50-luvun suomalaiset l\u00e4tt\u00e4hatut ja p\u00e4rin\u00e4pojat per\u00e4ss\u00e4. My\u00f6s lyseolaiselle kelpasi Elvis. Siit\u00e4 se alkoi.<\/p>\n\n\n\n
50-luvun hurmaa<\/p>\n\n\n\n
T\u00e4n\u00e4\u00e4n, nelj\u00e4kymment\u00e4 vuotta my\u00f6hemmin samat ihmiset – ja uudet – yh\u00e4 hurmaantuvat Elviksest\u00e4. Luulen, ett\u00e4 meit\u00e4 viiskytlukulaisia vieh\u00e4tt\u00e4\u00e4 Elviksen muistossa oman nuoruuden kaiho, kaipaus menneeseen, kultaantunut aika, mennyt joka ei palaa. Aika ei kuole.<\/p>\n\n\n\n
Kun sodasta oli p\u00e4\u00e4sty, jatkoi kylm\u00e4sota. Paasikivi valoi pohjan, Kekkonen nosti airot, Ahtisaaren Euroopasta ei osattu uneksiakaan. Nostalgian lis\u00e4ksi 50-luku her\u00e4tt\u00e4\u00e4 yh\u00e4 vain kunnioitusta, niin p\u00e4\u00e4tt\u00e4v\u00e4isesti nosti sodanj\u00e4lkeinen Suomi p\u00e4\u00e4t\u00e4\u00e4n.<\/p>\n\n\n\n
Yleislakko, y\u00f6pakkaset, cocacola ja omat olympialaiset haastoivat suomalaiset selviytym\u00e4\u00e4n. Hyv\u00e4\u00e4n asumiseen lasketaan mukavuudet ja tila, se ett\u00e4 kodissa on huoneita enemm\u00e4n kuin asukkaita. Silloin asuttiin ahtaasti, nyt v\u00e4lj\u00e4sti. Silloin kiristettiin vy\u00f6t\u00e4, nyt sit\u00e4 jatketaan.<\/p>\n\n\n\n
Mutta varsinaisen elintason tunnistaa aina parhaiten nuorisosta. Kun nuorilla on varaa omaan muotiin, johan uutta kulttuuria rupeaa siki\u00e4m\u00e4\u00e4n. Nuori Elvis vaikutti sodanj\u00e4lkeisen Suomen ilmiasuun, pukeutumiseen, tyyliin ja tapoihin. Elvis ujutti itsens\u00e4 suomalaiseen makuun, kotiin ja pukuun niin sutjakkaasti, ettei sit\u00e4 viel\u00e4k\u00e4\u00e4n aitosuomalaisesta hevill\u00e4 erota. Amerikkalaisuudesta tuli osa suomalaisuutta. Vai tuliko?<\/p>\n\n\n\n
Amerikkalaisuuden houkutuksilta harva v\u00e4lttyi, mutta onnistuivatko amerikkalaiset sittenk\u00e4\u00e4n pesem\u00e4\u00e4n tajuntamme? Niin syv\u00e4ll\u00e4 el\u00e4\u00e4 meiss\u00e4 it\u00e4inen ihminen, ettei sit\u00e4 hevill\u00e4 hetkauta notkeinkaan amerikkalainen. Jos valta tarkoittaa kyky\u00e4 vaikuttaa toisen ratkaisuihin ja kohtaloihin, ovat amerikkalaiset dollarihymyineen ja Elviksineen maailman valtaeliittii\u00e4. Mutta ylt\u00e4isik\u00f6 heid\u00e4n valtansa sittenk\u00e4\u00e4n suomalaisen sielun syvyyksiin? Ei ylt\u00e4nyt silloin, eik\u00e4 tule ylt\u00e4m\u00e4\u00e4n.<\/p>\n\n\n\n
J\u00e4ljitt\u00e4m\u00e4tt\u00f6m\u00e4n j\u00e4ljill\u00e4<\/p>\n\n\n\n
Mutta on siin\u00e4 Elviksess\u00e4 muutakin. Elviksest\u00e4 alkanut aika on t\u00e4ynn\u00e4 h\u00e4ilyvyytt\u00e4, sattumanvaraisuutta. T\u00e4m\u00e4 (postmoderni) asenne patistaa aina tekem\u00e4\u00e4n ensin sit\u00e4 mik\u00e4 mieleen juolahtaa, ja sitten se k\u00e4skee olemaan ottamatta mit\u00e4\u00e4n vakavasti.<\/p>\n\n\n\n
Enemm\u00e4n kuin musiikkia elvisrakkaus n\u00e4ytt\u00e4\u00e4 olevankin p\u00f6rr\u00f6p\u00e4ist\u00e4 py\u00f6rretuulta, sit\u00e4 mik\u00e4 s\u00e4ilytt\u00e4\u00e4 muotonsa ikiliikkeess\u00e4 oman liikeratansa ymp\u00e4ri. Vain kierre tekee liikkeest\u00e4 el\u00e4v\u00e4n, Elviksest\u00e4 tavoiteltavan. Siksi Elvis ei pitkienk\u00e4\u00e4n vuosien virrassa ole vaarassa haihtua.<\/p>\n\n\n\n
Elviksen lumo kantaa kauas. Ikinuorella Elviksell\u00e4 ei ole pienint\u00e4k\u00e4\u00e4n tarvetta alentua michaeljacksonmaisiin kauneusleikkauksiin. Silloin kun el\u00e4m\u00e4 kukoistaa aidosti, ehostusta ei tarvita. Vaikka Elviksest\u00e4kin tuli vanhemmpiten v\u00e4synyt ja sairas, h\u00e4n tulee aina s\u00e4ilytt\u00e4m\u00e4\u00e4n aidon ikinuoren imagonsa. N\u00e4kym\u00e4t\u00f6n kontrolli hioo Elviksen nuoruudesta ajattoman tradition. Elviksen tytt\u00e4ren Lisa Marie Presleyn ei siis lainkaan tarvitse j\u00e4ljitell\u00e4 is\u00e4ns\u00e4 \u00e4\u00e4nenpainoja, sill\u00e4 Elviksen kantovoima nostaa tytt\u00e4ren ja Elviksen muut (opetus)lapset pilviin sinisiin (ins Blaue hinein).<\/p>\n\n\n\n
Vanheneminen on kerroksista. Meh\u00e4n kannamme kaikkia ik\u00e4kausia matkassamme, k\u00e4yt\u00e4mme eri vuosikymmenien kokemuksia jatkuvasti hyv\u00e4ksemme. Mit\u00e4 enemm\u00e4n harjaannusta ja muistoja, sit\u00e4 paremmat mahdollisuudet selvit\u00e4 nykyisyydess\u00e4. Mit\u00e4 vaivalloisempaa takana, sit\u00e4 kevyemp\u00e4\u00e4 edess\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
Vuosissa on viisautta. Yksil\u00f6n vanheneminen muistuttaa kerroksisuudessaan menneiden vuosisatojen historiaa. Mennyt aika ja kulttuuri muokkaavat t\u00e4t\u00e4 p\u00e4iv\u00e4\u00e4. Siit\u00e4 ammennamme. Se paljastaa eri kerroksistaan hyvinkin yll\u00e4tt\u00e4vi\u00e4 asioita, jos vain antaudumme kuuntelemaan oman menneisyytemme syd\u00e4n\u00e4\u00e4ni\u00e4 tarpeeksi herk\u00e4ll\u00e4 stetoskoopilla.<\/p>\n\n\n\n
Jokainen j\u00e4tt\u00e4\u00e4 el\u00e4m\u00e4\u00e4n omat katoamattomat j\u00e4lkens\u00e4. Aidon j\u00e4ljen tuntee sen j\u00e4jitt\u00e4m\u00e4tt\u00f6myydest\u00e4. El\u00e4minen j\u00e4lki\u00e4 j\u00e4tt\u00e4m\u00e4tt\u00e4 olisikin mahdotonta. J\u00e4lki\u00e4 j\u00e4tt\u00e4m\u00e4ll\u00e4 ihminen selviytyy, l\u00e4htee liikkeelle, vapautuu, ab-solvoituu ( ab-soluutio = vapauttaminen, synninp\u00e4\u00e4st\u00f6). J\u00e4lki on sen l\u00e4sn\u00e4oloa, mik\u00e4 tarkasti ottaen ei ole koskaan ollut l\u00e4sn\u00e4, vaan joka on jo mennyt. J\u00e4lki sis\u00e4lt\u00e4\u00e4 usein ylimaallisen (transendenttisen) ulottuvuuden.<\/p>\n\n\n\n
My\u00f6s elvisl\u00e4isyytt\u00e4 pit\u00e4\u00e4 tarkastella uskonnollisesta olokulmasta.<\/p>\n\n\n\n
Elvis Jeesuksena<\/p>\n\n\n\n
Vaikka jotkut palvovat Elvist\u00e4 toisena Jeesuksena, Elviksess\u00e4 ja Jeesuksessa on vain v\u00e4h\u00e4n yhteist\u00e4. Tavoite, teht\u00e4v\u00e4 ja tyyli poikkevat. Heit\u00e4 yhdist\u00e4\u00e4\u00e4 kuitenkin seuraajien into ja rajojen rikkomisen vimma. Elvis on uskonnollisesti palvottu henkil\u00f6. Elviksen tai yleens\u00e4 ihmisen palvonta on kuitenkin lankeemus, koska henkil\u00f6palvonta johtaa v\u00e4ist\u00e4m\u00e4tt\u00e4 itse asian ohi. Luodun ei pit\u00e4isi palvoa luotua.<\/p>\n\n\n\n
V\u00e4\u00e4renn\u00f6s voi joskus olla erehdytt\u00e4v\u00e4sti aidon n\u00e4k\u00f6ist\u00e4. \u00c4\u00e4riliikkeiss\u00e4 on usein tarrauduttu aidon puutteessa n\u00e4ihin piraattipainoksiin. \u00c4\u00e4rip\u00e4iss\u00e4 ihmispalvontakin paljastaa ep\u00e4ilytt\u00e4vimm\u00e4t puolensa. Coloradon Denveriss\u00e4 Elvis Presleylle on omistettu kaksi kirkkoa, the Church of Risen Elvis ja The First Preslyterian Church. Siin\u00e4 ei ole mit\u00e4\u00e4n outoa, jos jollekin merkkihenkil\u00f6lle nimet\u00e4\u00e4n omia nimikkokirkkoja, mutta j\u00e4\u00e4k\u00f6 t\u00e4m\u00e4 ”elvistely” t\u00e4h\u00e4n?<\/p>\n\n\n\n
Elvis Presleyn serkku Donna Presley muistaa miten uskonnollinen Elvis oli jo lapsesta pit\u00e4en. \u00c4iti kuljetti pikku-Elvist\u00e4 s\u00e4\u00e4nn\u00f6llisesti jumalanpalveluksiin. Elvis lauloi mielell\u00e4\u00e4n my\u00f6s kirkon kuoroissa. Sielt\u00e4 on l\u00e4ht\u00f6isin h\u00e4nen gospel-rakkautensa. Vaikka v\u00e4lill\u00e4 h\u00e4nen laulelmansa olivat kaukana hengellisisist\u00e4 s\u00e4velmist\u00e4, vanhemmiten h\u00e4n palasi uskonnollisille juurilleen, gospelin pariin.<\/p>\n\n\n\n
Elviksen el\u00e4m\u00e4ss\u00e4 toistuu kulttuurin ja el\u00e4m\u00e4n monikerroksisuus. Monet h\u00e4nen ihailijansa kertovat saaneensa h\u00e4nen musiikistaan lohtua. Sen tiedet\u00e4\u00e4n ehk\u00e4iseen itsemurhiakin, vahvistaneen tuntoja ja auttaneen ihmisi\u00e4 jaksamaan nuoruutensa seikkailuissa. Eik\u00e4 sek\u00e4\u00e4n olisi ihme, jos Elviksen musiikin tiliin voisi panna v\u00e4h\u00e4n sit\u00e4kin, ett\u00e4 pari viimeist\u00e4<\/p>\n\n\n\n
sukupolveamme ovat oppineet itkem\u00e4\u00e4n ja n\u00e4ytt\u00e4m\u00e4\u00e4n tunteitaan. Vai onko pelkk\u00e4\u00e4 n\u00e4k\u00f6harhaa se, ett\u00e4 nyky\u00e4\u00e4n ihmiset osaavat osoittaa rakkauden ja vapauden kaipuutaan n\u00e4kyv\u00e4mmin kuin ennen?<\/p>\n\n\n\n
Elviksen kuolemasta on juurit tullut kuluneeksi 20 vuotta. Tahdoimmepa tai emme, h\u00e4nen el\u00e4m\u00e4nkulustaan on tullut instituutio, ajankuva, joka vaikuttaa my\u00f6s meiss\u00e4. Elviksen el\u00e4m\u00e4 nostaa mieleeni vanhan viisauden ”…aqui se no vive, se hace penitencia…” mik\u00e4 tarkoittaa:<\/p>\n\n\n\n
T\u00e4\u00e4ll\u00e4 ei elet\u00e4, t\u00e4\u00e4ll\u00e4 tehd\u00e4\u00e4n katumusta.<\/p>\n\n\n\n
Veli-Matti Hynninen<\/p>\n\n\n\n
Kirjoittaja on pappi ja journalisti, Loviisan suomalaisen seurakunnan kirkkoherra ja Porvoon<\/p>\n\n\n\n
rovastikunnan l\u00e4\u00e4ninrovasti.<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"
STT:lle 26.8.1997, Veli-Matti Hynninen puh 0400-214971 Varhaisin muistoni Elvis Presleyst\u00e4 nousee 1950-luvun kouluvuosilta. Silloin t\u00e4m\u00e4 huikea amerikkalainen hurmuri alkoi meid\u00e4n keskenkasvuisten mieliss\u00e4 muuttua idoliksi, v\u00e4h\u00e4n my\u00f6hemmin muodiksi. Joillekin h\u00e4n kasvoi suorastaan ep\u00e4jumalaksi. Tukka piti siihen aikaan olla tarkasti elvism\u00e4inen, keskelt\u00e4 korkea ja sivuilta kiilt\u00e4v\u00e4n kiinte\u00e4. Valokuva paljastaa. Housut, paita ja k\u00e4ynti piti olla kuin Elviksell\u00e4. … <\/p>\n