Uusimaalle 30.3.2000 Veli-Matti Hynninen<\/p>\n\n\n\n
Paul Claudelin novellissa kaksi yst\u00e4v\u00e4\u00e4 kohtaa sattumalta toisensa tokiolaisessa taksissa. Matkalla he muistelevat nuoruutensa kokemuksia ja ihmettelev\u00e4t miten el\u00e4m\u00e4 on muuttunut ilottomaksi ja ontoksi. Onko se muuttunut tyhj\u00e4ksi siksi, ett\u00e4 leikki ja vakavuus ovat kadoksissa? Onko amerikkalaistyyppinen yksil\u00f6llist\u00e4misvaatimus tyhjent\u00e4nyt el\u00e4m\u00e4mme? Miss\u00e4 ovat leikkiv\u00e4t ihmiset? Miss\u00e4 rento meininki? Miss\u00e4 vakavuus? Osaamme kyll\u00e4 olla kauhistuttavia, uhkaavia ja \u00e4\u00e4rimm\u00e4isi\u00e4. Mutta miss\u00e4 toisen kunnioitus, huomaavaisuus, hyv\u00e4t tavat, rakkaus?<\/p>\n\n\n\n
K\u00e4vimme Helsingin Alppilan kirkolla Enonkosken luostariyhteis\u00f6n tilaisuudessa mielenkiintoisen keskustelun el\u00e4m\u00e4st\u00e4. Kirjailija Anna-Maija Raittila kertoi meille luostariyhteis\u00f6\u00f6n sitoutuneille viimeisimm\u00e4st\u00e4 k\u00e4\u00e4nt\u00e4m\u00e4st\u00e4\u00e4n kirjasta. My\u00f6s siin\u00e4 el\u00e4m\u00e4 n\u00e4ytt\u00e4ytyy p\u00e4invastaisuuden valossa. Kirjailija yllytti luopumaan ajanmukaisuudesta, trendikkyydest\u00e4. Vastatuuleen kulkeminen on raskasta, mutta palkitsevaa, raikasta ja \u2013 aina yll\u00e4tt\u00e4v\u00e4\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
Olisi p\u00e4\u00e4st\u00e4v\u00e4 eroon n\u00e4ytt\u00f6jen antamisesta. Suosion tavoittelusta olisi astuttava avoimeen oman avuttomuutensa n\u00e4ytt\u00e4miseen. Papinkin olisi rohjettava osaamisensa sijasta n\u00e4ytt\u00e4\u00e4 oma haavoittuvuutensa. V\u00e4limatkan ottamisen sijasta papin tulisi uskaltaa el\u00e4\u00e4 seurakuntalaisilleen avoimen suojattomana. Ei pid\u00e4 tavoitella valtaa, se on vain rakkauden korvike. Vallanottamisen sijasta tulisi suostua vallattomuuteen, johtajasta johdettavaksi. Meid\u00e4n olisi kuljettava sit\u00e4 tiet\u00e4, jossa moralisteista kasvaa mystikkoja. Hyl\u00e4t\u00e4\u00e4n siis valta ja valitaan rakkaus. Papinkin tulisi olla n\u00e4ytt\u00e4m\u00e4tt\u00e4 mit\u00e4\u00e4n muuta kuin oma suojaton itsens\u00e4, paljautensa. Ei paimenvirka ole individualistista sankaruutta vaan yhteis\u00f6llisyyteen ja solidaarisuuden sitoutumista. K\u00e4rsiv\u00e4, minua tavalla tai toisella tarvitseva ihminen on el\u00e4m\u00e4ni silm\u00e4ter\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
Er\u00e4s keskustelija ihmetteli, miksi luterilaisessa kirkossamme puhutaan niin v\u00e4h\u00e4n rakkaudesta. Pelottaako meit\u00e4 puhua rakkaudesta siksi, ett\u00e4 meilt\u00e4 liiaksi puuttuu sit\u00e4? Ihmettelij\u00e4 oli kokenut katolisessa sisarkirkossamme enemm\u00e4n aitoa rakkaudentunnetta. Ei rakkautta voi vaatia, eik\u00e4 siihen voi pakottaa. Eik\u00f6 se pikemminkin ole seurausta siit\u00e4, ett\u00e4 uskallamme olla l\u00e4heisi\u00e4 ja haavoittuvia toisillemme. Rakkauden ja kiintymyksen tunne nousee siit\u00e4, ett\u00e4 tunnemme tulleemme hyv\u00e4ksytyiksi. Ett\u00e4 meist\u00e4 v\u00e4litet\u00e4\u00e4n ja ett\u00e4 meid\u00e4t otetaan vakavasti. Paimenvirka jos mik\u00e4 antaa aiheen antautua rakkaudelle, aitoihin vuorovaikutuksiin, jossa toinen ihminen tulee l\u00e4helle. Jumala on rakkaus. Eik\u00e4 se ole vain sana vaan arkik\u00e4yt\u00e4nt\u00f6. Se on sit\u00e4, ett\u00e4 osoitan toiselle miten t\u00e4rke\u00e4 h\u00e4n minulle on.<\/p>\n\n\n\n
Nyt vietett\u00e4v\u00e4 nelj\u00e4s paastosunnuntai yllytt\u00e4\u00e4 meit\u00e4 kaikenkattavan rakkauden ja suosiollisuuden osoittamiseen. Rakkaalla lapsella on monta nime\u00e4. P\u00e4iv\u00e4 tunnetaan my\u00f6s puolipaastosunnuntaina, ollaanhan nyt paaston puoliv\u00e4liss\u00e4. Tai se on leip\u00e4sunnuntai, josta muistuttaa p\u00e4iv\u00e4n tunnuskuvana oleva leip\u00e4kori sel\u00e4ss\u00e4\u00e4n uiskenteleva kala. Ilonsunnuntai (laetare) muistuttaa iloitsemisen t\u00e4rkeydest\u00e4: hyv\u00e4ntuulisuuden tuottaminen toiselle kuuluu paastoon. P\u00e4iv\u00e4 tunnetan my\u00f6s virkistyssunnuntaina, paaston puoliv\u00e4liss\u00e4 saa hetken my\u00f6s herkutella. Siihen viittaa my\u00f6s p\u00e4iv\u00e4n nimi ”\u00e4idin luona k\u00e4ymisen sunnuntai” (Motherin Sunday).<\/p>\n\n\n\n
Nelj\u00e4s paastosunnunta yllyttt\u00e4\u00e4 ruususunnuntai-nimell\u00e4\u00e4n rakkauden tuottamiseen. Nimi johtuu vanhasta tavasta ojentaa suosion merkkin\u00e4 toiselle keltainen ruusu. Siksi alttarille usein t\u00e4n\u00e4 sunnuntaina kannetaan ”kultaisia” ruusuja muistuttamaan Jumalan suosiollisuudesta meit\u00e4 ihmisi\u00e4 kohtaan. Ruusu on kuninkaallinen kukka, mik\u00e4 tiet\u00e4\u00e4 virkistyst\u00e4, anteliaisuutta ja vaiteliaisuutta. Se mit\u00e4 lausutaan ”sub rosa” eli ruusun alla, on luottamuksellista ja pysyy salaisuutena. Niinkuin ruusu on aina ruusu (a rose is a rose) niin on el\u00e4m\u00e4kin aina salaisuus. Se avautuu meille yll\u00e4tt\u00e4v\u00e4n v\u00e4h\u00e4n, mutta sen parasta puolta kaivataan aina. Sen tunnemme nimell\u00e4 rakkaus.<\/p>\n\n\n\n
Veli-Matti Hynninen<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"
Uusimaalle 30.3.2000 Veli-Matti Hynninen Paul Claudelin novellissa kaksi yst\u00e4v\u00e4\u00e4 kohtaa sattumalta toisensa tokiolaisessa taksissa. Matkalla he muistelevat nuoruutensa kokemuksia ja ihmettelev\u00e4t miten el\u00e4m\u00e4 on muuttunut ilottomaksi ja ontoksi. Onko se muuttunut tyhj\u00e4ksi siksi, ett\u00e4 leikki ja vakavuus ovat kadoksissa? Onko amerikkalaistyyppinen yksil\u00f6llist\u00e4misvaatimus tyhjent\u00e4nyt el\u00e4m\u00e4mme? Miss\u00e4 ovat leikkiv\u00e4t ihmiset? Miss\u00e4 rento meininki? Miss\u00e4 vakavuus? Osaamme kyll\u00e4 … <\/p>\n