Radiopakina 250100

Klingeä, Lehtistä, Donneria, Blomstedtia, Krossia, Kekkosta, Haavikkoa, Halosta ja vaikka mitä

HYynninenforpope

Tuore kulttuurikasku kertoo miksi kansa nykyisin pitää Runebergin päivää erityisen suuressa arvossa. No tietenkin siksi, että Runebergin tortussa on "Hallonen på toppen." Luin tämän kaskun Matti Klingen uusimmasta kirjasta, jossa kirjoittaja punnitsee Eurooppamme ja maamme tapahtumia ja henkilöitä. Läheskään aina hän ei käsittele meitä millään silkkihansikkaalla.

Lasse Lehtinen on Klingelle poliittinen snobi, jolla kyllä on kansanedustaja- ja diplomaattiuraa, filmi- ja tv-tuotantoa, poliittissävyisiä aikalaisromaaneja, liimautumista kuuluisuuksiin ja julkisuuteen. Mutta Klingen puntarissa Lehtinen on kuitenkin eniten vain hauska ja kevyt savolainen.

Jörn Donnerkaan ei pääse vähällä. Hänen kiritiikiltään taittaa terän tyylitajun puute ja jenkkimäisyys ("tupakka, whisky ja willit naiset"). Lehtisiin ja Donnereihin nähden vaikkapa julkisuudessa paljon vähemmän tunnettu Jan Blomstedt on ajatteleva, hyväntuulinen älykkö. Hänen kaltaiselleen Klingeltä hersyy varauksetonta kiitosta. Klinge ihailee hengen uljasta lentoa ja intellektuaalisen voiman välkettä. Tätä lukijaa saa - ainakin rivien välistä – lukea Klingellä itsellään olevan vaikka muille jaettavaksi.

Parhaimpia puoliaan Klinge väläyttelee kehuessaan Loviisan rauhanpalkinnonkin saanutta kirjailija Jaan Krossia. Balthasar Rüssow, Krossin romaanisankari todistaa miten myös yhteiskunnan alemmista kerroksista voi lahjakkuuden ja onnellisten sattumien kautta nousta huipulle. Toisin kuin monet "Viron vapauttajat" luulevat, Kross ei suinkaan ole intomielinen nationalisti vaan paremminkin Eurooppansa hyvin tunteva kosmopoliitti, joka antaa ironiansa purra jokaisen kiihkoilijan nilkkaa ikään ja säätyyn katsomatta.

Klingen säälimätön säilä sivaltaa myös kirkon ja uskovien suuntaan. Klinge saattaa olla oikeassakin syyttäessään meitä luterilaisia maallisuudesta tai jopa liiasta käytännöllisyydestä. Mutta perusteluissaan hän iskee kyllä kirveensä kiveen väittäessään ettei luterilaisilla muka olisi luostareita, ei paastoa eikä kieltäytyvän kilvoittelun perinnettä. Kaikki nämä kuuluvat luovuttamattomasti luterilaisuuteen osana läntistä uskonperinnettä. Ylimalkainen asenne kirkon suuntaan voi selittyä myös sillä, ettei Klinge tunne saaneensa meiltä papeilta(kaan) riittävästi niin kovin kipeästi kaipaamaansa arvostusta.

Tärkeää on sosiaalinen lämpö ja luova into, joita ilman elämä käy kolkoksi. Suomen Loviisassa ekumeenisella rukousviikolla saarnannut Viron emeritusarkkipiispa Kuno Pajulakin kuulutti uskollisen ystävyyden merkitystä. Ilman hoidettuja suhteita ei hädän hetkellä ole auttajia, sanoi Pajula. Samaa luulen brasilialaisen Paolo Freiren "dialogi-pedagogisen" näkemyksen tarkoittavan: vasta luovat vuorovaikutussuhteet synnyttävät elämään jotakin kestävää. Emme siis koskaan kiinnitä huomiota liikaa ihmis- ja jumalasuhteeseemme. Ilman suhdetoimintaa häämöttää tyhjä loppu.

Vielä viittaus ajankohtaiseen Paavo Haavikkoon. Johanna Pentikäinen valmistelee väitöskirjaa Haavikon myyttisistä teoksista. Hän näkee tyranniuden innoittavan kirjailijaa. Haavikko viihtyi Kekkosen vanavedessä ja hänet tiedetään myös Kekkosen Vuosisatani- teoksen haamukirjoittajaksi. Haavikko näkee pienen kansan ahdistavan tuskan suuren rinnalla. Todellista ahdinkoa ei ole vain voimasuhteen epätasapaino, vaan pienen henkinen luhistuminen ja siitä seuraava itsettömyys.

Lopulta kaikki muu kuin pelastumisemme riippuu aina eniten itsestämme. Mitä tänään valitsemme on itsestä kiinni. Valinnoistamme ei päätä Matti Klinge, Paavo Haavikko eikä Tarja Halonenkaan, vaan me itse.

Pallo on meillä itsellämme. Veli-Matti Hynninen