Radiopakina 080301

Suksi suolle!

vetela

Suo siellä, vetelä täällä.

Mika Myllylän tunnustukset eivät ole kaikuneet kuuroille korville. Suksi on niin syvällä suomalaisen sielussa, että menestyneen hiihtourheilijan itsetilitystä on pitänyt kuunnella sydän syrjällään. Monet tunnetut henkilöt piispoista lähtien ovat ottaneet kantaa ja yrittäneet karistaa häpeää suomalaisten hartioilta.

Suossa olet sinä rämpivä ja suohosi on sinun suostuttava. Tämä suon henki velloo hiihtäjä Myllylän muotoilemassa liikuttavassa tekstissä. "Painu suolle"- kehoituksellahan me olemme tottuneet kuittaamaan toistemme joutopuheita. Myllylä teki vanhasta suokuvasta nyt ikonin, jossa kaikkensa antanut, itseensä pettynyt urheilija tarpoo lohduttoman surunsa suossa vailla päämäärää: "Vielä kerran korviini kantautuu tuon hiljaisen Tervanevan mystinen kutsu."

Myllylä puhdistautuu – aivan oikein – turvautumalla armahtavaan Jumalaan. Mutta sitä miehen synnintunnustuksessa on vaikeampi ymmärtää, että hän sittenkin näyttää enemmän katuvan kiinnijoutumistaan kuin varsinaista rikkomustaan. Mutta tällaisiahan me ihmiset olemme. Osaamme kyllä selittää omat asiamme parhain päin, mutta kahdeksannen käskyn henki, selittää lähimmäisen asiat hänen parhaakseen, se onkin jo paljon vaikeampi juttu.

Joka tapauksessa Myllylän teksti paljastaa suomalaisen miehen herkän puolen. Silloin kun mies puhuu "sydämensä murtumisesta", "loputtomasta tuskasta", "ohi olevasta taistelusta" ja "surun sävyistä", silloin on tosi kysymyksessä. Ei tällaista tekstiä hiihtäjäkään laadi vain lepytelläkseen kansaa tai rauhoittaakseen kannattajiaan. Silloin kun mies tunnustaa tappionsa ja kohtaa elämänsä pohjalukemat, siitä alkaa jotakin aivan uutta. Ja tämähän on elämän laki. Vain kärsimyksen kautta (per aspera ad astra)päästään voittoon.

Toinen suomalaisia viime päivinä puhututtanut mies, formulaselostaja Matti Kyllönen, on myös ripittänyt tuntojaan julkisuudessa. Silloin kun tie nousee pystyyn, on itsetilityksen paikka. Tiesittekö muuten että tämä sujuvasanainen urheilutoimittaja on entinen kirkon työntekijä. Kerimäen seurakunnan nuorisonohjaajana Matti Kyllönen pani nuorten niveliin liikettä siinä määrin, että tuomiokapitulia myöten piti punnita Kyllösen työtapoja. Erkki Lemisen ja monien muiden kansanraamattuseuralaisten työtoverina Kyllönen hoiteli aikoinaan myös telttamestarin hommia. Ilosanomalle piti saada liikettä. Eikä Kyllönen formula-aikoinaankaan hävennyt evankeliumia.

Kolmas rämpijä suolla on kirjailija Ben Alex. Hän laskeutuu suolleen tanskalaisen filosofian ja teologian uudistajan Soren Kierkegaardin seurassa. Kierkegaard katsoo syvälle, häntä eivät syöverit tai suonsilmät pelota. Vasta pelon ja epätoivon pesäkkeistä noustaan ilon ja rauhan huipuille. Elämä paljastaa todelliset kasvonsa sille, joka suostuu tutkimaan oman sielunsa pimeimpiä alueita ja tekemään niistä johtopäätökset.

Kärsimys ei ole suinkaan vain voitettava vastus ja vihollinen. Kärsimys on samanaikaisesti ja ennen muuta – ystävä. Kärsimys on täyden elämän sisar ja samalla antelias äiti, jolle mikään inhimillinen ei ole vierasta. Kärsimys johtaa kärsivällisyyteen. Kärsivä ihminen on kaunis, vasta kauneuden ja tuskan sekoituksesta kasvaa oikea elämä. Torjumalla tuskan teemme kauneudesta tavoittamattoman. Siksikö kauneus on yhtä harvinainen ihmisissä ja myös maisemassa? Mutta Jeesuksen kauneus kasvaa pyhyyteen asti – hän ei välttänyt kärsimystä, ei kiertänyt tuskientietä vaan otti sen omaksi tiekseen. Siksikö elämän suurin salaisuus näyttää olevan kätkettynä kärsimyksen maljaan?

Jos osaisimme olla Myllylöiden tai Kierkegaardien kanssa rehellisiä pohjia myöten, osaisimme ehkä avautua eri tavalla kärsimyksellemme, joka kumminkin on kohdattava. Viiltävä tuska – syvä ilo.

Elämän outo paradoksi on siinä, että suonsilmästä on sittenkin kovaa maata parempi ponnistaa. Tähän ei ole muuta selitystä kuin Jumala, joka itse kärsii ja kärsimyksen kautta avaa meille elämän suurta salaisuutta. Veli-Matti Hynninen