STT:lle 17.2.2000

Veli-Matti Hynninen

 

Jaan Kross - aikamme historian silminnäkijä

 

Itämeren alueen nopea kulttuurinen, poliittinen ja taloudellinen yhtenäistyminen on herättänyt vanhat unelmat. Lujittaisiko "uusi Hansa" pohjoisen Euroopan kilpailukykyä?

Voisiko Viron ja Suomen ikivanha yhteistyö toimia jälleen myös arjen tasolla?

Virolainen kirjailija Jaan Kross (s.19.2.1920) herätti 80-vuotisjuhlassaan Helsingissä henkiin Viron ja Suomen yhdistymisajatuksen. Tuglas-seura oli koonnut Jaan Krossin ympärille suomalaisen kulttuurivaikuttajien joukon kuulemaan mitä koviakokeneella kirjailijamestarilla nyt on meilessä Eikä Jaan Kross pettänyt yleisöään. Suomi ja Viro on yhdistettävä. Tähän voidaan päästä rakentamalla silta Suomen ja Viron välille. Unelmien silta saisi nyt kasvaa konkreettiseksi. Tai jos silta on liian vanhanaikainen, niin rakennettakoon vaikka tunneli, ehdotti Jaan Kross.

Kirjallisuus on kansakunnan muisti

Urho Kekkonen aloitti presidenttitieensä 56-vuotiaana. Jaan Kross siirtyi viisikymmentä täytettyään runoudesta proosaan. Nyt Kross on kansainvälisesti tunnetuin virolainen kirjailija. Päätettyään lakiopintonsa Tarton yliopistossa 1944 hän istui poliittisena vankina Tallinnan keskusvankilassa 1946-1954 ja vankileirissä Komin tasavallassa. Jaan Krossin historialliset romaanit 1970- ja 1980-luvulla ovat keskeinen osa Viron kansallista muistia, joka jo oli tuhoutumassa. Hän herättää virolaiset uudelleen huomaamaan, että sorrosta huolimatta Viro on yhtä kansaa, jolla on oma sielu, kieli ja luonne. Missään oloissa kansa ei saa luopua omanarvontunnostaan eikä ominaislaadustaan.

Kova kohtaloko pakottaa Krossin kirjoittamaan kohtalonomaisesti? Hänen kirjoissaan paljastutaan ja kätkeydytään, joudutaan tuomiolle ja taas vapaudutaan. Krossin romaanihenkilöt käyvät päättymätöntä kamppailua, totuudelle ja oikeudelle on aina löydettävä tila. Jaan Krossin romaaneissa lupaukset täyttyvät ja petokset paljastuvat. Kross palauttaa kunnian ja korottaa rakkauden, vapaudentunnetta ei mikään voi hävittää. Myös onnettomuudet ja onni ovat toisilleen läheisiä, sillä niillä on sama tehtävä: avata silmät. Krossin romaanihenkilöt toimivat ja ajattelevat, heiltä ei puutu luonnetta, aatetta eikä filosofiaa. Ja vaikka olisi kuinka vaikeaa, Jumalakin käy aina vain lähemmäksi.

Jaan Krossin kirjallinen skaala on laaja. Hänen kynänsä kuljettaa lukijan sarkastisesta huumorista viiltävimpään tragiikkaan. Hänellä on kyky liittää yhteen uutta ja vanhaa, sekoittaa aito ja epäaito, tuore ja kulunut yhteen. Hän herättää lukijassa halun tutusta paremmin maansa historiaan. Jaan Kross on tietoisesti tai huomaamattaan kansallinen herättäjä.

Silta Suomen ja Viron välille

Jaan Kross selittää rakkauttaan historiaan sillä, että liike ajan läpi muistuttaa liikettä läpi tilan. Siksi aikaa on työläs arvioida kokematta kansallisesti tärkeitä paikkoja. "Kun liikumme läpi ajan: me lähestymme joitakin tienvieren kohteita, olemme niiden kohdalla hetkisen tai vaikka koko elinikämme, ne ovat meidän oikealla ja vasemmalla puolellamme ja sitten selkämme takana."

Tämä Jaan Krossin juhlassaan muotoilema lause paljastaa miten tärkeä on Suomen ja Viron välinen silta. Se ei ole vain ajatusten tai unelmien tie vaan konkreettinen väylä, jota pitkin kuljemme toistemme luo.

Tästä sillasta Jaan Kross kertoi jo pojanhujoppina kavereittensa kanssa haaveilleensa Berliinin olympialaisten aikoihin (1936). Silta Suomeen piti saada, vaikka ajatus tunnelista olisi ollut ehkä siltaakin parempi. Mutta ajatus siitä "varisi vähitellen pois ja pyyhittiin olemattomiin siksi että meistä tuli aikuisia." Unelmat yhteenkasvamisesta eivät kuitenkaan saa haihtua, sen Jaan Kross 80-vuotisjuhlavierailleen elävästi todisti.

Kross tuntee siltansa historian. Jo vuonna 1918 oli Viron riigivanem Konstantin Päts lähettänyt kirjeen Suomeen presidentti P.E. Svinhufvudille, ja myöhemmin vielän 1940 toisen kirjeen lähettiläs Hynnisen kautta Suomen hallitukselle, jossa hän suositteli virolaissuomalaista yhteisvaltiota. Viron ja Suomen yhdistymisajatus ei siis ole mitenkään nuori, mutta Krossin mielestä se on nyt ajankohtainen.

Baltikumissa, Itämeren alueella, ja Suomessa asuu yhteensä 30 miljoonaa ihmistä, joita tämä silta palvelisi. Silta on yhteyden tunnus, tarvitsemme yhtyettä toisimme. "Sillä nykyistä suurempia meistä ei voi tulla, koska olemme edelleenkin päättäneet pikemminkin tuhoutua kansana kuin ryhtyä saamaan lapsia ennenkuin jokaisella on pankkitilillään miljoona tai satatuhatta tai edes kymmenentuhatta kruunua". Kansa ei voi selviytyä vain talouttaan kohentamalla.

Liehakoiva, vetelöitynyt kansa

Mutta ei liittoutuminenkaan yksin pelasta. Kansan itsensä on ryhdistäydyttävä, selvittävä, nostettava päänsä pystyyn. Itsestä - ei kohtalosta tai toisista - kaikki kuitenkin aina eniten riippuu. Jos kansa juuttuu henkisille matalikoille, se tuhoutuu vaikka olisi kuinka hyvässä seurassa tahansa. Me me suomalaiset ja virolaiset näytämmekään kolmen tai neljänsadan vuoden kuluttua?

Elääkö täällä silloin helppohintaisempi, latistuneempi, vetelöityneempi (kuten myöhemmät sukupolvet mielestämme aina ovat) kansa joka onneksi kuitenkin vielä on itsensä näköistä? Krossin testamentti meille pohjoiseen eurooppalaisuuteen sitoutuneille sisältää elämäntavan muutosvaatimuksen. Kansojemme on suostuttava puritaanisen itsepuhdistuksen tielle ettemme muuttuisi sellaisiksi, "joiksi nykyään olemme niin vauhdilla kehittymässä: ulospäin liehakoiviksi, keskenään toraileviksi (ja liehakoiviksi ja toraileviksi tietenkin virheitä vilisevällä englannilla) - ihanteettomien keinottelijoiden laumaksi."

Jaan Kross muistuttaa, että kansalliset valinnatkin ovat syvimmältään yksilön valintoja. Kansallinen historia on usein ollut poikkeusyksilöiden ja poikkeustilanteiden historiaa. On panostettava arkeen, elämäntavan tarkistamiseen, kulttuuriin ja elämän pieniin yksityiskohtiin. Kokonaisuudet rakentuvat meistä, tavallisista ihmisistä, joille on uskottu tavallista enemmän vastuuta tulevaisuudesta.

Jaan Kross muistuttaa miten tärkeää on unelmoida. Ajatus Viron ja Suomen välisestä sillasta ei kuitenkaan ole utopiaa, jos jaksamme unelmoida. Toivoa on niin kauan kuin on unelmoijia.

Veli-Matti Hynninen

Kirjoittaja on kirkkoherra Loviisasta. Jaan Kross otti häneltä 80-vuotisjuhlassaan vastaan lahjataulun, jossa ulkoministeri Tarja Halonen ja Jaan Kross kohtaavat Loviisan rauhanfoorumissa 1996. Halonen luovutti silloin Jaan Krossille Loviisan III rauhanpalkinnon. Jaan Kross on usein mainittu myös Nobelin palkintoehdokkaana.