STT:lle 5.9.2001 Veli-Matti Hynninen

Ulkoministeri Erkki Tuomioja

Ole Wasz-Höckert, Maria de Lisitzin ja Erkki Tuomioja Loviisan rauhanfoorumin kansojen juhlassa 5.8.2001

Lähi-idän tilanteen tarkastelua rauhan näkökulmasta:

Heilahtiko ulkoministerin piilu oikeaan suuntaan?

Pekka Suhonen pani yhden kirjansa nimeksi Yöllä he menivät uimaan. Siinä hän ylistää yöuinnin ihanuutta, sitä miten yöllä perspektiivi vaihtuu, maailma näyttää hämyisemmältä ja samalla iloisemmalta kuin päiväsaikaan. Mika Waltarin romaanissa uintiretki taas alkaa Helsingin Kaivopustosta, kun maisteri Hellas toteaa: "Emmekö lähde uimaan. Ei ole juuri suurenmoisempaa tunnelmaa, kuin uida yöllä, tuntemattomasta rannasta."

Tätäkö on lähi-itä?

Meressä uivien keskustelulla on katetta. Jos joka aamu kello viideltä malttaa käydä meressä, ehtii päivän mittaan puhua enemmän vaikkapa Vladimir Putinin Suomen- tai Erkki Tuomiojan Israel-politiikasta. Siinä ehtii paremmin käsitellä pörssit, pakkapolitiikat, työttömysprosentit, hiipivät lamat kuin julkkisten rakkaustarinatkin. Mikä ihmeen uutinen se on , ettei Tanja Karpela ole raskaana, eihän moni muukaan ole. Mutta joka tapauksesa yöuijan päivä on kiinnostavalla tavalla pitkä, polttava kuin lähi-itä.

Ääriliikkeiden syytäkö?

Lähi-Idän rauhanprosessi eteni 1990-luvulla toiveita herättävästi. Bill Clintonilla oli jo kädessään rauhanavain, hän sai rauhanoven jo enemmän kuin raolleen, mutta äkkiä se työnnettiin taas väkivaltaisesti lukkoon.

Mutta miten rakentaa rauhaa väkivalloin? Miksei rauhanprosessille voitaisi maailmanlaajalla kansalaismielipiteellä raivata avarampaa tilaa? Yhdysvaltojen asenne on tietenkin yhä ratkaiseva, mutta myös tavallisen suomalaisen sana painaa. Nyt kaivataan aktiivista rauhanpolitiikaa, sovintoa ja tasapuolisuutta. Suomessakin näyttää olevan vannoutuneita Palestiinan ja vastaavasti Israelin politiikan kannattajia, napit ja asenteet tiukasti vastakkain, aivan kuten Lähi-idässä itsessään. Mutta rakentuuko rauha tältä pohjalta? Rakentuuko rauhantahto sympatioista?

Taisteluille ei näy loppua, jos syytökset eivät lopu. Suomessakin on kristittyjen ryhmiä, jotka Raamattuun vedoten kieltävät palestiinalaisilta olemassaolon oikeutuksen omassa maassaan. Israelissa asuu noin miljoona arabia. Miksi ei israelilaisia voisi vastavasti asua Palestiinan puolella?

Jos lähdettäisiin rakentamaan rauhaa YK:n turvallisuusneuvoston päätösten pohjalta, Israelin olisi vetäydyttävä vuoden 1969 rajoille ja pakolaiskysymys tulisi samalla ratkaista.

Jos rauhanprosessi onnistuisi, rajakysmys jäisi sivuun, palestiinalaiset saisivat mahdollisuuden palata kotiseudulleen. Kummankin puolen ääriryhmät lietsovat sotaa. Vuoden 1987 ensimmäinen "intifada" eli palestiinalaisten kansannousu synnytti islamilaisen vastarintajärjestön Hamasin. Mikä nostattaa kansan barrikadeille? PLO:kaan ei aluksi käyttänyt uskonnollista retoriikkaa. Vasta sitten kun kansa kokee jääneensä yksin vihollisen puristukseen, se nousee kapinaan, koska muita vaihoehtoja ei enää ole. Vihanpolitiikka johtaa jatkuvasti uusiin kansannousuihin puolin ja toisin. Ääriliikkeet eivät useinkaan ole konfliktin syy, vaan pikemminkin viimeinen keino päästä ulos umpikujasta.

Uskonsotako?

Jerusalem on kolmen uskonnon pyhä kapunki. Juutalaisten mittakeppi nousee yli 3000 vuoden ja kristittyjen 2000 vuoden takaa. Islamilaisuudellakin on jo 1400 vuotta vanhat juuret. Yhteisen maantieteen lisäksi näitä yhdistää yhteinen kirja, Vanha Testamentti ja siitä nouseva monoteismi, yksijumalisuus. Mutta uskonsodasta ei ole kyse, sekä kristinuskosta että islamista nousee perustelu rauhalle.

Myös juutalaisilla on näkyvä työväenliikettä tukeva rauhanliikkeensä. Mitä enemmän oikealle mennään, sitä vähemmän löytyy halua rauhaan. Mistä syystä? Suomessa kristillisdemokraatit ehättivät oitis tuomitsemaan ulkoministeri Erkki Tuomiojan puheet, kun hän muistutti juutalaisten kokemasta joukkotuhosta ja vainosta. Mistä kiire? Eikö pikemminkin olisi ihme, jos näillä kovilla kokemuksilla ei olisi mitään vaikutusta israleilaisten harjoittamaan nykypolitiikkaan?

Israelissa elää sanonta: Haifa tekee työtä, Tel Aviv juhlii, mutta Jerusalem rukoilee. Kovalta tuntuu sekin, että rukouksen kaupunki on samalla maailman levottomin ja traagisin. Vai rukoilevatko rukoilijat rauhan sijasta vain voittoa itselleen? Kenen puolelle Jumala silloin voisi asettua?

Lähi-idän asiantuntija professori Heikki Palva ihmettelee miksi palestiinalaiset on jätetty kasansainvälisen politiikan pelinappuloiksi? Muut arabimaat tukevat heitä periaatteellisesti, eivät käytännöllisesti. Israelilla sensijaan on nyt asevoimaa. Mutta onko oikein käyttää tätä ylivoimaa ja perustelemalla sitä natsiaikana koetuilla vääryyksillä? Pyhittääkö aiempi uhri tänäisen häikäilemättömyyden? Myös tässä meidän suomalaisten – ja koko maailman - mielipiteellä on painoa.

Suomi suhtautuu Lähi-idän konfliktin osapuoliin Israeliin ja palestiinalaisiin tasapuolisen kriittisesti. Sama kriittisyys ja tasapuolisuus nousee myös Euroopan unionin peruslinjauksesta. Suomalaiset voisivat sitoutua maamme viralliseen kantaan: Israelin pitäisi hillitä asevoimiensa käyttöä ja vastaavasti Palestiinan viranomaisten tulisi lopettaa terrorismin tukeminen.

Arafatin seimi

Mikä oli palestiinalaisten presidentti Jasser Arafatin oikeus muistuttaa YK:n rasismikokouksessa Durbanissa kansaansa kohdistuvasta rasismin uhasta? Rotu "race" viittaa rasismiin silloin kun yksi "rotu" tai ryhmä ottaa omilla ehdoillaan muista poikkeavat oikeudet. Tässä valossa lähi-itä ei suinkaan ole ongelmatonta aluetta. Intian kastijärjestelmä, monien maiden tapa kohdella naisia ja hoitaa ihmisoikeuspoltiikkaansa nostaa Arafatin puheen polttavaksi.

Lähi-idän rauhanfporosesissa 1997 presidentti Jasser Arafat lahjoitti Suomen silloiselle ulkoministeri Tarja Haloselle lahjaksi seimen. Ulkominitseri lahjoitti tämän Mariaa, Joosefia ja Jeesus-lasta esittävän pienoisteoksen edelleen Loviisan kirkkoon. Siitä tuli nopeasti samalla matkailunähtävyys.

Olen seurannut mielenkiinnolla miten "Arafatin seimelle" tulijat hyvin eri tavoin reagoivat lähi-idän tilanteeseen. Senkin olen havainnut miten sitkeässä meissä elää käsitys Israelin ylivertaisuudesta muihin nähden. Joku jopa perustelee Israel-sympatioitaan Raamatulla palestiinalaisten kustannuksella. Miksi ihmeessä?

Molemmat osapuolet ovat kokeneet kovia ja myös molemmat osapuolet ovat toimineet väärin. Ei uhreja ja syyllisä ole aina helppo edes erotella. Mutta tärkeää on sovittelun ja rauhan asenne. Ilman sitä lähi-idän taisteluille ei näy loppua.

Veli-Matti Hynninen

Kirjoittaja on kirkkoherra ja Loviisan rauhanfoorumin pääsihteeri.