Itäväylälle 270599 Veli-Matti Hynninen

Kesä on hääjuhlien kulta-aikaa

Kesähäät ovat muodissa. Perhejuhlien aallonpohja koettiin joskus 1960-luvulla, mutta jo 1980-luvun puolivälissä alkoi löytyä uutta intoa juhlien järjestämiseen. Kaste- ja hääjulat kukoistavat, juhlaperinteitä on alettu uudestaan vaalia. Vuosituhannen viimeiset vuodet, ja koko 1990-luku, ovat olleet erityisesti hääjuhlien kulta-aikaa. Juhlat kukoistavat.

Juhlasesonki jatkuu. Suosituimmat vihkikirkot ovat täyttyneet häävarauksista jo aikoja sitten, monen papin allakka on täynnä vihkimerkintöjä kesän lopulle saakka. Vihille halutaan hanakasti ja juhlat halutaan järjestää viimeisen päälle tyylikkäästi. Hääjuhlien renessanssi näkyy ja kuuluu.

Se haastaa juhlanjärjestäjät panemaan parastaan, paneutumaan juhlakultuuriin ja suunnittelemaan juhlat ajoissa. Myös uutta perinnettä luodaan. Monissa häissä häävieras voi yllätyksekseen kokea jotakin aivan uutta tai sitten jollekin vanhalle tavalle, riisinheitolle tai hääkakun leikkaamiselle on löydetty uutta sisältöä.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Hääjuhlan valmistelu monine yksityiskohtineen kysyy aikaa. Ensin kannattaa varata ajoissa oma pappi, se joka halutaan vhkijäksi. Perhepappikäytäntö tekee nykyään paluutaan. Sama pappi hoitaa usein perheen ja suvun kaikki toimitukset. Oman seurakunnan alueella järjestettävät kirkolliset toimitukset kuuluvat papille luonnostaan. Myös kanttorin saa aina siitä seurakunnasta, jossa juhla vietetään. Tämän lisäksi monet papit liikkuvat mielellään vihkimässä eri puolilla vihkipaikasta riippumatta. Jos tarpeeksi ajoissa varaa haluamansa papin ja kirkon, silloin voi viettää hääjuhlansa toivomallaan tavalla. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty myös perhejuhlinnassa.

Juhlalliset kirkkohäät

Kirkko on mitä sopivin ja juhlallisin vihkipaikka. Kristillinen aviolittoon vihkiminen ei ole muodollisuus vaan vahva pohja uudelle elämänvaiheelle. Alttarin edessä lausuttu "tahdon" on samalla sen tunnustamista, ettei parhainkaan hanke menesty, jos siltä puuttuu siunaus. Näin perusihmissuhde pyhitetään jumalansanalla ja rukouksella. Vihkikaavaan kuuluva sormusrukous muistuttaa sormuksen symboliikasta. Loppumattomuuden ja ikuisuuden vertauskuvana sormus muistuttaa aviosuhteen erilaisuudesta muihin ihmissuhteisiin verrattuna. Avioliitto tarkoittaa sitoutumista, elämän tuskan ja hurman jakamista kaikkina elinpäivinä. Avioliitto on liitto myös silloin, kun romanttisen rakkauden vaihe on karissut. Liittoutuneet pitävät kaikissa tilaneteissa yhtä. Sormus on vanhastaan sekä kihlauksen että avioltiion symboli.

Perinteet ovat nousussa. Kaasot, bestmanit, morsiamenryötöt, pitsiset sukkanauhat, riisinheitot ja hääparin auton perässä pomppivat purkit muistuttavat hääjuhlaan luontevasti kuuluvasta leikistä. Vaikka elämästä – myös avioleämästä – on usein leikki kaukana, tulisi leikkimieli säilyttää myös muina kuin juhlapäivinä. Arki sujuu sitä paremmin mitä enemmän puolisot ja perheenjäsenet innostuvat leikkimään keskenään. Hyvään vihkipuheeseen kuuluu aina evästystä matkalle leikkiäkään unohtamatta. Pappi varaa mielellään aikaa vihkiparin tapaamiseen etukäteen, jotta vihkiparin henkilökohtaiset kiemurat voisivat tulla puheessa noteeratuiksi ja oikeat ohjeet jaetuiksi.

Häitä edeltävä bolterabendperinne nousee vanhasta säätyläiskulttuurista. Herrasväkien nuoret naiset huvittelivat siihen aikaan pukeutumalla miehiksi, ikään kuin morsiamen kilpakosijoiksi. Nykypolttareissa tehtävät jaetaan toisin. Sulhanen ja morsian saatetaan pukea valeasuun ja panna suoriutumaan erilaisista hullutuksista. Polttariseurueen lystinpito naurattaa eniten omaa sisäpiiriä, mutta kekseliäästi suunnitellut kepposet pääsevät joksus huvittamaan myös ulkopuolisia kun äänekkäästi veuhtova polttariretkikunta tekee tiettäväksi ettei mitään muuta maailmaan tästäl lähin enää mahdukaan. Tulevat häät ovat sille porukalle maailmanpolitiikan ehdottomastii tärkein asia. Monista syistä johtuen kokemus on osoittanut, että polttarit on parasta pitää hyvissä ajoin ennen varsinaista hääjuhlaa. Alttarille astuminen on näet niin jännittävä asia, ettei polttarihuimauksesta jännityksen lievittäjänä liioion olisi apua.

 

Avioliitto on voimavara

Vihkipuheessa pappi kertoo usein Raamatussa olevasta liiton ajatuksesta. Avioliiton solmijat eivät tästä lähtien ole enää toistensa vastapelureita eivätkä edes kilpailijoita vaan samaan maaliin pelaajia. Vaikka ihminen ei koskaan omista toista – siitä ei naimakaupassakaan ole kysymys – vihkimisestä lähtien pidettään aina yhtä: yksi ynnä yksi onkin yksi eikä kaksi. Aviopuolisot pitävät siis yhtä ja ovat yhtä. Puolisoiden tehtävänä on tukea ja täydentää toisiaan. Toimiva avioliitto on aina voimavara, resurssi, jossa puolisot tuottavat voimaa ja intoa toisilleen.

Ei siisi ole ihme, että aviosuhde on vahvan liittoutumisen vertauskuva. Raamatussa Jumalan ja hänen kansansa suhdetta verrtaan aviosuhteeseen. Kristus ja hänen kirkkonsa voidaan nähdä liittona, jossa seurakunta on Kristuksen morsian. Vanhan testamenti häälaulussa, Laulujen laulussa on piirteitä tästä ajatustavasta. Myös nunnaksi vihittävä voi kantaa huntua Kristuksen mystisen morsiamen tunnuksena.

Häätavat vaihtelevat eri kulttuureissa. Yhteistä on se, että häissä julkistetaan kahden ihmisen toisisaan kohtaan tuntema kiintymys ja rakkaus. Aviosääty tarkoittaa julkista tosilleen sitoutumista, jolla on myös juridisia seuraamuksia. Vaikka jälkimoderni yhteiskunta on lisääntyvine

avioeroineen koetellut avioliittoa, se on aina elinikäiseksi ja erottamattomaksi tarkoitettu. Hyvässä avioliitossa elävät tuntevat että heidän liittonsa on "taivaassa määrätty", että puolisot ovat jo pienestä pitäen toisilleen määrätyt. Avioliittoon vihkimnen on pyhä toimitus, sillä siinä jätetään koko elämä ja tulevaisuus avioliiton asettajan, Jumalan hallintaan.