STT:lle 8.10.1998 Veli-Matti Hynninen

 

 

Suomalaispapit paavin vastaanotolla Vatikaanissa

Kuka voi sanoa tuntevansa Rooman?

 

 

Aisopoksen sadussa velikulta leijona näpäytti kerran kevyesti kettuparkaa nenälle. Yhdeksää pentuaan hoivaava kettu rehenteli leijonalle jälkeläistensä lukumäärällä: "Miten sinulla on vain yksi pentu?" Mutta leijona kajautti kauniilla latinankielellä: "Unus sed leo." Vastaus tarkoittaa, että "yksi vain, mutta sepä onkin leijona."

Yksi vain, mutta sitäkin merkittävämpi. Ikuinen Rooma ottaa luulot pois, se vie aina jalat alta. On ehätettävä Colosseumit, Pantheonit, Piazza Navonat, Vatikaanin museot, kirkot, Trasteveret, Villa Lantet, trattoriat ja ristorantet. Roomalle ei yksi elämä riitä, sen jälleen kerran huomasin. Mutta kuka voi sanoa tuntevansa Rooman?

Brysseliä on kutsuttu neljänneksi Roomaksi. Rooman imperiumi oli aikanaan Euroopan yhdistäjä, roomalaiset antoivat kreikkalaiselle kulttuurille sen muodon jota nyt kutsumme länsimaisuudeksi. Kreikkalaiset opettivat meille individualismin, roomalaiset neuvoivat hallitsemaan sitä. Meissä ottavat kreikkalainen fantasia ja roomalainen lujuus mittaa toisistaan ja sulavat sitten eurooppalaiseksi elämäntavaksi.

Roomalaisuus ei suosi nationalismia. Se ei kumarra kansallisuutta vaan maailmankansalaisuutta kieleen ja uskontoon katsomatta. Nyt Brysselissä näytetään kokeiltavan sopiiko tämä vanha roomalainen avain uuden Euroopan avaimenreikään.

Rooma opettaa suvaitsevaisuutta. Antiikin perinnöstä nouseva erilaisuuden sietäminen ja toisenlaisuuden kunnioitus ovat eurooppalaisuutta parhaimmillaan. Eri tavalla ajattelevat ja uskovat ihmiset saatetaan vuoropuheluun, dialogiin, josta usein syntyy jotakin uutta ja jännittävää. Eurooppalainen omatunto ammentaa Aristoteleen ja Paavalin etiikasta. Lähimmäisyys , vapaus ja tasa-arvo ynnä muut kristilliset hyveet ovat eurooppalaisuuden kestävimpiä kulmakiviä. Kristinusko on pysynyt Euroopan yhteisenä nimittäjänä silloinkin kun sivilisaatiot ovat yksi toisensa jälkeen haihtuneet. Mikä muu olisi kirkon lailla ollut vuosisadasta toiseen Eurooppaa yhdistävänä voimana?

Leinojen ja Lehtosten Rooma

Roomassa ei ole mainosvaloja eikä tornitaloja. Mutta sillä on antiikin sielu, paavin ja barokin käyttövoima, historiaa niin monessa kerroksessa, että jokainen aikakausi voi löytää sieltä kotipaikkansa. Rooman jäljet johtavat suoraan ihmissuvun historiaan. Moni asia on Roomasta kotoisin, se voisi hyvin olla yliopisto koko maailmalle. Rooma yllättää myönteisyydellään, kokoaa kauneudellaan ja se kiteyttää historiallaan. Jo Sokrates aikanaan lausui, että kaupungissa aika tulee näkyväksi. Rooma sulattaa kulttuurin ja luonnon, se yhdistää elämän kauneimmat unelmat historiaan ja sulkee sinne tulijat kaiken kokeneen syleilyynsä. Jokainen Roomankävijä aavistaa, että kulttuuriin kuuluu menneen arvostus. Siksi kaikki tiet johtavat Roomaan ja sinne on palattava aina uudestaan

.

Rooma on kauan ollut myös suomalaisten innoittaja. Santa Maria Sopra Minervan kirkossa Capranica-suvun kappelissa voi ensitöikseen kohdata oman kansallispyhimyksemme Pyhän Henrikin. Eino Leinon Rooma on oma lukunsa. Leinon suosimassa Café Grecossa voi nauttia kirjalliset cappuccinot tai sitten voi käydä katsomassa hänen pensionaattinsa seinälle nostettua komeaa muistotaulua suomalaisen poetan seikkaluista maailmalla. Taulu tietää Leinon suomentaneen Divina Comediaa Rooman vuosinaan.

Joel Lehtosen kirjeiden ja runojen kautta syntyy värikäs kuva 1910-luvun roomalaisista iloista ja taloista elämän raskastakaan puolta unohtamatta. On Roomassa Piazza Navona, painottaa Joel Lehtonen. Roomasta voi käyskennellä J.H.Erkon ja Juhani Ahon jalanjäljissä. Yhä voi nähdä Erkon Kukat Pinciolla tai käydä syömässä Elina Vaaran kantapaikassa Via Cardellolla. Roomassa V.A. Koskenniemi tutki fasisimin olemusta ja vakuutti "ettei mikään voi vaarantaa fasismin tulevaisuutta." Lause on jäänyt fasismia kauemmin elämään. Sanalla sentään on tulevaisuutta

.

Kolme liniä: Fellini, Pasolini ja Mussolini

Roomassa on parhaillaan menossa Mussolinin arkkitehtuurin iventointi. Fasismin viiva on suora, on sitten puhe stadionista, puistokäytävästä tai kaiken päälle karkaavasta ajatuksesta. Foro Mussolini on muuttunut Foro Italicoksi, mutta viivasuora on säilynyt viivasuorana.

Federico Fellini, Pier Paolo Pasolini ja Benito Mussolini kuuluvat Roomaan. Cinecittán studiokaupungissa kasvaa kävijän eteen elokuvan tekemisen ihmemaailma. Hehtaarikaupalla laillistettua lavastevalhetta, virallistettua silmänlumetta. Mitä kaikkea tarvitaankaan, jotta sepite meissä olisi varma ja luotettava.

Pasolinin Dolce vita (1959) ja Fellinin S.P.Q.R. (1971) saattavat Cinecittássa käyneelle paljastaa kasvonsa toisin.

Vanhan ja uuden yhdistämistä yrittänyt Augustuksen rauhanalttari kertoo, että Roomassa voi tehdä mitä vain. Via della Cociliazione ja Via Marcello osoittavat esimerkillään miten raivataan valtaväylää monumenteille. Unescon koulutuskeskus ICCROM viestii miten restauroida, suojella rakennus tai antautua arkeologiaan. Suomalaiset ovat olleet myös Rooman kaupunkisuunnittelussa mukana.

Bella figura ja puhtaat kasvot

Roomassa huhuillaan nylkyisin, että ihmisellä pitää olla "Bella figura" ja puhtaat kasvot. Bella figura tarkoittaa edustuskelpoisuutta, sitä että pää pysyy pystyssä ja elämä sujuu muutenkin tyylikkäästi. Tämä Roomanmuoti leviää vauhdikkaasti. Euroopan unionin tulevana puheenjohtajamaana meikkaus on meillä Suomessakin jo alkanut.

Rooma on pantu pakettiin. Pietarin kirkkoa myöten monumentit, tärkeimmät rakennukset, kadut ja katseltavat on väliaikaisesti ympäröity rakennustelineillä. Paikat on saatava kuntoon, sillä riemuvuosi 2000 on ovella. Sama vimma viheltää omassa pääkaupungissamme Helsingissä.

Bella figura on siis roomalais-suomalaista valmistautumista kohta koittavaan uuteen vuosituhanteen. Törmäsin lauseeseen "Finland takes Europe to the New Millenium" (Suomi johdattaa Euroopan uudelle vuosituhannelle) ja ajattelin että mitähän roomalaiset tästä meidän iskulauseestamme tuumivat.

Bella figurassa onkin enemmän kyse asenteiden kohentamisesta kuin paikkojen puunaamisesta. Ilman kantavaa itsetuntoa ei ihminen jaksa. Senhän käyttämämme "perussanasto" paljastaa. Meille läheisiä sanoja ovat huono itsetunto, kateus, ahdistus ja itsetuho.

Vielä muutama vuosi sitten tunsimme olevamme ruotsalaisillekin enemmän pikkuveli. Ehkä tunsimme lännen markkinoilla pientä alemmuuttakin, mutta nyt Euroopan unionin eturintamassa näytämme jo muillekin mistä oikeat länsituulet puhaltavat.

Jo vuonna 1969 - kun olin ensimmäistä kertaa paavi Paavali VI:n vastaanotolla Vatikaanissa, me luterilaiset teologit tunsimme olevamme kirkkohistoriallisen käänteen aallonharjalla. Silloin paavin kohtaaminen oli luterilaisille uutta. Nyt 29 myöhemmin meidät istutetaan jo tottuneesti kymmeniintuhansiin nousevan vierasjoukon kärkeen lähelle pyhää istuinta Johannes Paavali II:n kättelyetäisyydelle.

Myönteisestä muutoksesta kertoo myös uusi ekumeeninen yhteys, jota harjoitimme Rooman anglikaanikirkossa. Luterilais-anglikaanisina pappeina palvelimme yhdessä Englannin prinsessa Margareetaa ja muuta messuun osallistunutta seurakuntaa. Kirkot ovat löytäneet ekumenian tienpään. Onko koko Eurooppa kääntymässä valoisaan Bella figura-suuntaan?

Kilpailua pyhimysmarkkinoilla

Ensimmäinen Ruotsi-Suomesta euroopanmaineeseen ponnistanut nainen Pyhä Birgitta syntyi 1303 Upplannissa ja kuoli 1373 Roomassa. Kun hän pyhänä vuonna 1350 muutti Roomaan, liikahti jotakin myös Pohjolassamme. Pyhän Birgitan pyhimykseksi julistamisen (7.10. 1391) päivä kuuluu muistokalenteriimme.

Piazza Farnesella sijaitseva birgittalaisyhteisö on on yksi 21:stä birgittalaisluostarista, jotka suitsuttavat ilosanomaa maailman eri kolkilla. Birgitan ilmestykset ovat vaikuttaneet kirkkotaiteeseen, Jeesuksen syntymän ja Marian kärsimyksen kuvalliseen kerrontaan. Birgitta oli omassa ympäristössään arvostettu vaikuttaja, joka osallistui myös päivänpolitiikkaan. Hän oli näkijä, teologi ja äitihahmo.

Birgitta on ajankohtainen nainen myös siksi että hän on nyt ehdolla uuden Eurooppamme naiselliseksi suojelijaksi. Euroopan kolme pyhää miessuojelijaa Kyrillos, Methodios ja Benediktus Nursialainen saisivat kunnon seuraa Pyhästä Birgitasta. Kun Euroopassa nyt valmistaudutaan riemuvuoteen 2000, olisi suoranainen ihme, jos nainen ei vieläkään nousisi osaansa Euroopan suojelijana. Naiskysymys on niin polttava ja naisen asema niin vaativasti uutta arvoa ansaitseva, että Birgitan syrjäyttämiselle on vaikea löytää edes tekosyitä.

Mutta kilpailu on kovaa myös pyhimysmarkkinoilla. Kovimman vastuksen Birgitalle tarjoavat italialainen Katariina Siennalainen ja espanjalainen Teresa Avilalainen. Birgitalla ovat omat kannattajansa. Hänen valitsemisensa korostaisi latinalaista lähtökohtaamme, olemmehan aina

ammentaneet antiikin kulttuuriperinnöstä ja olleet osa läntistä Eurooppaa. Birgitan valinta vahvistaisi alkuperäistä kulttuuripohjaamme ja edistäisi samalla ekumeenista ajattelua. Olemmehan myös osa lännen kirkkoa, johon protestanttisuus on tuonut omat kirpeät mausteensa.

Uuden Euroopan luomisessa on synnytyskipujen lisäksi paljon pelkoa. Yksi pelkää katolisuuden "syntiä", toista uhkaa islamin vyöry. Kolmannelta räjähdyksenomaisesti leviävä mediakulttuuri vie yöunet. Maailman muutosvimma on huimaava. Eikö juuri tässä tilanteessa olisi hyvä kaivaa juuret esiin ja palata Roomaan, alkuperämme lähteille?

Birgitan nostaminen Euroopan suojelijaksi voisi olla vuosituhannen tapaus. Käynti Roomassa palauttaa mieleen ettemme elää missään Ultima Thulessa, periferian perällä, vaan kulttuurin ja elämän keskuksessa.

Roomalle ei yksi elämä riitä.

Veli-Matti Hynninen

 

Kirjoittaja on kirkkoherra ja lääninrovasti Loviisasta, useiden lehtien kolumnisti.