Puntari 180601
Juhannus on kaipauksen ja kauneuden juhlapäivä. Juhannuksena Johannes Kastajalla on nimi- ja syntymäpäivä. Tämä edelläkävijä raivaa tietää oikeudenmukaisuudelle, rauhalle ja rakkaudelle. Muutos on tullut mahdolliseksi, koska maailmaan on tullut jotakin hyvin kestävää ja katoamatonta. Siinä juhannuksen syvin viehätys.
Juhannusta pidetään paukkujuhlana. Se johtunee siitä, että karvevaaliaikaan ennen pääsiäistä, kun muualla maailmassa paukutellaan ja juhlitaan ulkona, meillä on usein vielä niin kylmää, että on viisainta järjestää juhlia sisätiloissa. Vappunakaan ei aina ole vielä kovin lämmintä. Mutta juhannuksena on.Satoi tai paistoi, juhannuksena Suomessa on kesä. Tästä alkava iso kesä avaa kaikki portit. Nyt ei enää kuljeta poplarissa eikä pitkissä kalsareissa. Juhannuksesta alkava kesä on luonteeltaan lämmin, vaikka lämpömittari osoittaisi aivan muuta.
Juhannuksen hienoimpiin puoliin kuuluu ruohonjuuri. Ruohonjuuri muistuttaa siitä, että pieni on kaunista. Ruohonjuuri on syvintä suomalaisuutta, se on kappale kauneinta Suomea. Siksi juhannuksen kokevat kauneimmin ne, jotka jaksavat syventyä luonnon pikkusalaisuuksiin. Pienet liikahdukset ovat usein merkittävimpiä.
Rakkaudenkin kokevat parhaiten ne, joilla on sielunkyky punnita pikkuasioita ja nähdä niiden arvo. Rakkaus on kauneuden puolella, arkipäiväisyyden ja rumuuden vastapuolella. Rakkautta ei voi hallita, mutta sitä voi jakaa. Siitä voi hullaantua, se hurmaa nimenomaan pienpiirteisyydellään, ei läheskään aina suureleisyydellään. Kaunis on aina autuasta itsessään.
Jos asetut aurinkoon niin että kallisarvoiset pisarat kiteytyvät, niistä tulee timantteja. Runoilijan mukaan niistä voi tehdä itselleen vaikka kaulanauhan. Juhannuksen kukkaisseppeleet kuvastavat tätä rakkautta. Kauniin lähellä olo on autuasta. Mutta kauniin lähellä on myös vaikea elää. Kaunis on salaperäistä, mutta kuitenkin se on ymmärrettävää ja yksinkertaista. Jostakin on tarttunut ajatuksiini lause (luultavasti sen sanoi Glosterin herttuatar): ” Ei, pimeys valoni, yö päiväni, Ja komeuteni muisto kauhuni.” Kauneutta ei voi ikinä tavoittaa, saati hallita. Juhannus todistaa miten vaikeasti tavoitettava se on sekä ihmisessä että maisemassa.
Juhannus yllyttää näkemään kauniin kauniina. Se houkuttelee kaupunkeihinsa ja kiireisiinsä urautuneet ihmiset viettämään juhlaa. Kesämökki, luonto, olut ,grillimakkara, vene ja savusauna, nuo suomalaisen kesänviettäjän taikakalut, sulautuvat juhannuksen salaisuuteen. Siniristit ja juhannuskoivut eivät valehtele vaan välittävät jokaisesta juhlijasta juhlatavoista ja -luonteesta riippumatta.
Juhannussaunassa ei rehennellä, eikä riidellä, kesänjuhla on tasa-arvon ja sovinnon asialla. Ennen juhannuskokkoja poltettiin jo hel(k)avalkeita tai pääsiäiskokkoja. Vähitellen juhannus valloitti tulen ja valon omakseen, nyt kokot ja –salot kuuluvat juhannukseen. Näiden syvin symboliikka nousee muinaisista uhri- ja sukupuista. Tieto on aina viihtynyt elämänpuun ympärillä. Juhannus kaikkine merkkeineen rakastaa läheisyyttä ja perinnettä. Juhannussalon tai kokon ympärillä leikitään, tanssitaan ja juovutaan elämästä.
Juhannus opettaa myös elämän ehkä kaikkein vaikeinta läksyä: ihminen on kuin ruoho, ihmisen kauneus kuin kedon kukka. Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, mutta Jumalan lupaukset pysyvät voimassa. Voisiko ihminen löytää totuuden sulkemalla silmänsä Jumalalta? Suvivirsi soi lähtemättömästi suomalaisen sielussa. Me aavistamme oikean suunnan, vaikka jätämme uskon usein ääneen tunnustamatta.
Ilman Roomaa, Berliiniä, Pariisia , Brysseliä tai Lontoota olisi vaikea kuvitella Eurooppaa. Ilman juhannusta olisi vaikea ymmärtää kesän, saatikka elämän olemusta. On juhannus kesän juhla ja elämän ihmeiden aika.
Onneksi on juhannus. Onnellista on viettää juhannusta. Onnea juhannuksen viettäjille.
Veli-Matti Hynninen