Veli-Matti Hynninen 30.1.1997
puh 0400-214971, fax 019-533527
Euroopan talousalue:
Kittilän ja Catanian väliin mahtuu monenlaista. Myös henkinen välimatka Lapin kairalta Sisilian mafiamaailmaan on pitkä.
Euroopan sydän lyö eri tahtiin. Ranska ja Saksa ovat tottuneet vetämään köyttä eri suuntiin.Saarelleen linnoittautunut Iso-Britannia luulee kasvaneensa muiden yläpuolelle. Balkanilla välejä selvitellään yhä verissäpäin ja savisin nyrkein. Venäjä hengittää kiihkeästi Baltian ja Itä- Euroopan niskaan. Maksoi mitä maksoi: baltit painavat tukka hulmuten auringonlaskun suuntaan. Eurooppa on erilaisuuden luvattu maa. Nyt Euroopan maat ja kansat sovittavat uutta viittaa hartioilleen. Mitä tietää Euroopan unionin kaapu eri alueille? Kasvavatko erot, kutistuuko eriarvoisuus? Vai hukkuvatko pienet suurten helmoihin? Kestääkö liberalismin vaate myös väripesun?
Eurooppa nojaa talouteen
Tässä uudessa tilanteessa taloudesta on tullut entistä enemmän elämän mittapuu. Talousuutiset hallitsevat ja talous kiihdyttää kehitystä. Elämän vauhtipyörässä vinkuvat Emut, ERMit, Heliborit, Hexit ja indeksit.Kirjassaan Maailman taloushistoria professori Rondo Cameron kuvaa läntisen Euroopan talouskehitystä. Taloudesta puhuttaessa Cameron vaatii katsomaan Euroopan läntiseen perinteeseen, koska koko nykyinen maailmantalous on länsieurooppalainen luomus. Maailman taloushistoria nojaa Eurooppaan ja Eurooppa nojaa talouteen. Myös Euroopan uusin integraatio, Euroopan unioni, on ensisijaisesti talouden integraatiota.
Onko siis Euroopan pantava hynttyynsä yhteen ja luotava avioliittoon verrattava tiivis unioni? Vai olisiko löyhempi avoliitto sittenkin autuaampi? Varmaa on, että Euroopan sisäinen suhde on erityisen tärkeä sen eri alueiden tulevaisuudelle. Tarkastelen tässä Euroopan alueiden taloussuhteita integraatiokehityksen valossa.
Jakaako talous Euroopan kahtia?
Emun kolmannen vaiheen käynnistäminen on jakamassa Euroopan kahtia. Saksan ja Ranskan johdolla Emu-maiden ”kova ydin”, etujoukko, tiivistää keskinäistä yhteistyötään ja rynnii talouspolitiikan lisäksi myös muilla alueilla karkuun muista.Tammikuussa 1997 pidetyssä Euroopan unionin ulkoministerikokouksessa Saksa ja Ranska ilmoittivat päättäväisesti syventävänsä yhdentymistä ja ottavansa erityisvastuun Euroopan talouden auraajina.
Hallitusten välisessä kokouksessa HKV:ssä punnitaan millä ehdoilla tätä Ranskan ja Saksan uhoamaa syventämistä on toteutettava. Samalla on päätettävä unionin laajentamisaikataulusta. Syveneminen ja laajeneminen samaan aikaan ei ole helppo juttu. Miten syventää Saksan ja Ranskan määrätietoista talousnäkyä ja miten saada samaan aikaan lisää taloudellisesti aivan eri tilanteessa olevia maita?
Saksa ja Ranska ovat ehdottaneet tähän päästävän ”joustavuuden” ja ”monen nopeuden” politiikan avulla. Tämä tarkoittaa sitä, että valmiit maat saisivat mahdollisuuden edetä muita nopeammin. Hitaammin kiiruhtavilla ei kuitenkaan olisi veto-oikeutta eikä muutakaan mahdollisuutta toimia jarrumiehinä. On ymmärrettävää, että Saksan ja Ranskan ajama vauhti ei ole ihastuttanut Britannian ja Tanskan ja yhtä vähän eteläisten unionimaiden päättäjiä. On herännyt vahvoja epäilyksiä, mihin Saksa ja Ranska oikeastaan tähtäävät vaatimuksillaan.
Kahden nopeuden Eurooppaan
Ruotsi on kuulunut epäilijöiden rintamaan, jossain määrin myös Suomi. Suomi kehittää parhaillaan painetta päästä siirtymään vähitellen Saksan ja Ranskan linjoille. Tämä on johdonmukainen jatko hallituksen Euroopan unioniin liittymispäätökselle, jossa tavoitteeksi asetettiin liittyminen Emuun ensimmäisten joukossa.
Emu jakaa joukot. Emuun liittyvät kuuluvat eri joukkoon kuin rannalle jäävät. Pelin henki on selvä; nyt ollaan siirtymässä kahden nopeuden Eurooppaan. Emuun menoa perustellaan sillä, että Suomelle on eduksi olla ajoissa ja ensimmäisten joukossa ”kovassa ytimessä.” Mutta kysymyksiä herää. Jos esimerkiksi Iso-Britannia jäisi Emun ulkopuolelle, se tietäisi koko talouskehitykselle suuria ongelmia.
Britannia ja Tanska uivat akanvirtaan. Suomelle olisi varmasti edullista uida valtavirtaan ja saavuttaa ne edut, jotka etujoukolle kuuluvat. Ratkaisu on kohta tehtävä, HKV:n kannanmääritys auttaa varmasti Suomea oikeaan valintaan.
Emun sisäinen logiikka
Emun logiikkaan kuuluu mahdollisimman tiukka yhteistyö talouspolitiikassa. Sitä on laajennettava joka alueelle työllisyyspolitiikasta valtionapuihin veropolitiikkaa unohtamatta. Emun logiikka on selkeä, mutta poliittinen todellisuus on sensijaan rosoisempi. Miten Emun selkeille pyrkimyksille lopulta käy, riippuu politiikan hengestä.
Ensimmäinen poliittinen ongelma syntyy Saksan ja Ranskan erilaisista linjauksista. Saksalle on tärkeää korostaa Euroopan keskuspankin tehtävää puolustaa euron vakautta. Saksan tavoitteena on siirtää Bundesbankin mainetta vakaan politiikan toteuttajana Euroopan keskuspankille (mm. Heikki Oksasen tulkinta). Tässä Saksan mallissa hallitukset eivät voi puuttua rahapolitiikkaan.
Tätä linjausta Ranskan on vaikea sietää. Suomessakin moni haluaa uskoa, ettei ole viisasta pitää raha- ja talouspolitiikkaa näin tiukasti erillään. Maastrichtin sopimuksen mukaan jäsenmaiden tulee koordinoida keskenään harjoittamansa talouspolitiikka Ecofin-neuvoston puitteissa. Lisäksi tarvitaan tihenevää vuorovaikutusta Emu-maiden valtiovarainministereiden ja keskuspankin päättäjien kesken.
Tukeeko Emu moneutta?
Euroopan yksi avainsana on moneus. Euroopalla on monta kieltä, monta kulttuuria, monenlaista perinnettä. Vanhastaan – eikä vähiten viime vuosikymmeninä – Euroopassa on totuttu ottamaan vastaan vaikutteita muilta. Euroopan kehitys paljastaa kasvonsa entistä enemmän vilkastuvassa alueiden vuorovaikutuksessa.
Alueiden rooli kasvaa
Euroopan tulevaisuutta punnittaessa ajatus alueiden Euroopasta tulee olemaan entistä keskeisempi. Alueiden Eurooppa merkitsee Eurooppaa provinsseina, maakuntina, lääneinä ja erityisesti vielä pienempinä toiminta-alueina. Luontaiset toiminta-alueet tulevat olemaan uuden Euroopan yksi avainsana. Kansallisvaltio ei alueiden Euroopassa läheskään aina näyttele keskeistä roolia, vaan keskeisen paikan ottaa siis alue.
Valitsen esimerkiksi Itä-Savon alueen. Savonlinna ympäristöineen voi harjoittaa itsenäistä aluepolitiikkaa ja hoitaa EU:n sisällä ja sen kautta itsenäistä talouspolitiikkaa. Tai vielä pienempi alue, vaikkapa Enonkosken kunta Koloveden luonnonpuistoineen ja luterilaisine luostareineen voi profiloitua Euroopassa omintakeisena yksikkönä ja ryhtyä ajamaan asioitaan itsenäisesti. Subsidiariteetin, läheisyysperiaatteen hegessä, se voi itse huolehtia itseään koskevista asioista siten että sitä koskevat asiat ratkaistaan mahdollisimman lähellä ruohonjuurta.
Enonkoski on alueena pieni, Kerimäestä aikanaan erotettu pienkunta. EU:ssa sen tulevaisuus johtuu siitä, pystyykö se säilymään itsenäisenä kuntana. Enonkosken alueen tulevaisuus määräytyy sen omasta aktiivisuudesta, miten enonkoskelaiset osaavat niveltyä unionin osaksi omana alueenaan ja hyödyntää alueensa mahdollisuudet Euroopan kokonaisuudessa.
Alueellistumisessa kaupungit muodostavat tietenkin oman luonnollisen alueensa, mutta Enonkosken kaltaiset luontaiset maaseutukokonaisuudet voivat tässä verkossa olla mitä toimivimpia keskuksia. Verkostoitumisella luodaan kasvavaa vuorovaikutusta eri alueiden kesken maantieteellisistä välimatkoista riippumatta.
Media verkostoitumisen airueena
Verkostoitumisen kärjessä kulkee jälleen kerran media. Ei vain euroopan- vaan koko maailmankartta piirretään kohta uudestaan, kun maailmasta tulee yhä enemmän verkko (wired world). Maantieteellinen sijainti, demografia (väestötiede) tai politiikka ei enää määrää rajoja vaan rajat määrää verkostoituva informaatio. Tässä verkkokulttuurissa menestyvät ne, joilla on verkkoon sopivat välineet, liittymät, päätteet, pinnat ja laitteet: nokiat, netit, wordit ynnä muut.
Alueiden liittyminen toisiinsa, verkostoituminen, tietää vallan uusjakoa maailmassa. Alueiden Euroopassa osalliset ja osattomat jaetaan ”kasteihinsa” uusin perustein.
Alueiden perusteluja Emulle
Emua ei voi ymmärtää ottamatta lukuun työllisyyden, integraation ja rahan välistä kolmiyhteyttä. On pyrittävä löytämään vastaus kysymykseen, minkälainen valuutta- ja rahajärjestelmä kykenee tarjoamaan vakaimmat puitteet. Mistä parhaat takeet työllisyydelle yhdentyvässä maailmantaloudessa?
Hallittu rakennemuutos
Emun taustalla on teknologisen kehityksen ja pääomien vapaan liikkumisen synnyttämä rakennemuutos. Kun tähän tultiin, puhuttiin hallitusta rakennemuutoksesta. Mutta miten hallita sitä? Muutoksen suuruutta kuvastaa myös se, että sitä on kutsuttu maailmantalouden ”hiljaiseksi vallankumoukseksi.” Se on muuttanut kansojen ja erityisesti alueiden mahdollisuuksia rakentaa toimintakykyistä raha- ja talouspolitiikkaa.
Taloudellinen integraatio on vienyt pohjan sääntely- ja neuvottelutaloudelta, jonka aallonharjalla myös suomalainen menestystarina aikansa näyttävästi ratsasti. Erityisesti alueiden kannalta on tärkeää, että nyt löydetään vastalääke yhdentyvän maailmantalouden tuomille haasteille. Vastalääke on (tietysti) Euroopan unioni, jossa Emun, Ermin ja eurorahan avulla pyritään vahvistamaan koko Euroopan taloudellista kehitystä. Teollisen kilpailukyvyn on kasvettava ja sisämarkkinoiden on avauduttava tukemaan erityisesti alueiden tarpeita.
Emun tuki rakennemuutokselle
Vakauden seurauksena Emulla on mahdollisuus luoda edellytyksiä pysyvään rakennemuutospolitiikkaan.Talous- ja rahaliitto on tavoittelemisen arvoinen siksi, että se rakennemuutosta vahvistamalla takaa varman kehityksen. Jo pelkästään valuutanvaihtokustannusten poisjäämisellä nostetaan Emu-maiden yhteenlaskettua bruttokansantuotetta puolella prosentilla.
Emu lisää kaupankäyntiä alueiden kesken. Se lisää investointihalukkuutta. Valuuttakurssin tuomat epävarmuustekijät poistuvat. Eurovaluutta yhtenäistää reaalikoron mikä puolestaan vahvistaa vakautta ja tehostaa investointeja. Eri maiden inflaatioprosentit tasoittuvat. Emun haittapuoliin kuuluu se, että pelaaminen devalvaatioilla loppuu. Kilpailukyky on luotava muin keinoin. Emun tähden mahdollisuudet itsenäiseen korkopolitiikkaan häviävät.
Emua ei pidä arvioida etuina tai haittoina vaan kokonaisuutena. Emu on talousja rahaliittona samalla korko- ja valuuttakurssipolitiikan järjestelmä. Emu luo kurinalaista talouspolitiikkaa, millä epäilemättä voi olla suotuisia vaikutuksia nimenomaan alueiden yrittäjille. Kun investoinnit alkavat tuottaa, siitä luonnostaan seuraa investointihalukkuuden kasvua.
Emu – Euroopan oikeana jalkana
Kun hallitukset kokoontuivat kolmanteen konferenssiinsa (HKV 1990-91) syntyi Hollannin Maastrichtissa Euroopan unionisopimus 1991. Samalla sovittiin rahaliiton alkamishetkeksi vuoden 1999 alku. Eurooppa alkoi muutenkin muotoutua uudelleen, kun Neuvostoliitto 1991 hajosi Venäjäksi ja moniksi itsenäisiksi valtioiksi.
Kuivasta huumoristaan ja hulluista lehmistään tunnetut britit antoivat Maastrichtille lempinimen ”Maastrichtin poika.” Poikahan tavallisesti seisoo kahdella jalalla. Tämän pojan oikean jalan nimi on Talous- ja rahaliitto EMU. Vasenta jalkaa pitää kutsua poliittiseksi unioniksi. Maastrichtissa päätettiin järjestää maaliskuussa 1996 neljäs hallitusten välinen konferenssi, Torinon (HVK -96), jossa punnitaan koko tähänastinen yhdentyminen.
Euroopan alueiden kannalta jännittävää on havaita miten yhdentymisprosessi on ollut yhtä unionin syvenemisen ja leviämisen välistä jännitettä. Yhdentyvää Eurooppaa on ajettava kuin polkupyörää: jos pysähtyy, ei pysy pystyssä. Sopiva vauhti vie Eurooppaakin parhaiten eteenpäin.
Emu yhteisöpolitiikan osana
Autolla pääsee tietysti fillaria nopeammin. Tämä tietää myös Euroopalle uusia nopeuksia. Melkein jokainen eurooppalainen haluaa oman auton. Siksi Euroopan vertaaminen auton moottorihuoltoon ei ole kaukaa haettu vertauskuva.
Torinon HVK:ssa tehdään nyt – hieman laskutavasta riippuen – neljänkympin tai kymppitonnin huolto. Hallitusten välisiä konferensseja on pidetty yli neljänkymmen vuoden ajan. HVK on luonteeltaan neuvottelujen sarja, joka pyrkii laajentamaan ja syventämään unionia.
Välähdyksiä Emun syntyhistoriasta
Ensimmäinen hallitusten välinen konferenssi (HVK) Messinassa 1955 synnytti Rooman sopimuksen ja Euroopan talousyhteisön EEC:n. Toisessa HKV:ssa Luxemburgissa 1986 saatiin aikaan 1987 voimaan astunut yhtenäiskirja. Kolmas HVK Maastrichtissa merkitsi kuten jo edellä todettu Euroopan unionisopimuksen ja Emun syntyä.
Nyt käynnistyvän neljännen hallitusten välisen konferenssin ( HVK 1996) tavoitteena on tarkistaa koko EU:n perussopimus. On inventaarion aika: puntarissa ovat unionin tavoitteet, pelisäännöt, rakenteet ja koko unionipolitiikan sisältö. Torinossa luodataan syvälle. Tämä antaa aiheen puhua unionin rakenneremontista: Riittääkö normaali kymppitonnin huolto vai pitääkö jo vaihtaa moottori?
Suomelle tämä neljäs HKV on ensimmäinen ja mitä kiintoisin. Kaikki 15 jäsenmaata ovat samassa kehässä. Alkaako EU uudistua yhä enemmän kansalaisten Euroopan suuntaan? Mikä tulee olemaan pienten maiden ja Euroopan eri alueiden rooli tässä kehityksessä?
Kolmen pilarin järjestelmä
EU:lla on perussopimuksia muttei perustuslakia, jolla eritasoisia säädöksiä luokiteltaisiin. Unionissa olevaa hallitustenvälistä ja yhteisöllistä päätöksentekoa kutsutaan niin sanotun kolmen pilarin järjestelmäksi (kts. kaavio).
Kumpi kahdesta linjauksesta voittaa? Hallitusten välinen, itsenäisten maiden valtioliitto-ajatus korostaa kansallisvaltion säilyttämisen merkitystä. Yhteisöllisempi liittovaltiotyyppinen ylikansallinen järjestelmä ajaa euroisänmaallisuuden suuntaan. Edellinen edellyttää päätöksenteossa aina konsensusta, jälkimmäisessä riittää enemmistöpäätös.
Yhä enemmän näyttää siltä, että koko EU:n tulevaisuus riippuu siitä miten nopeasti jäsenvaltiot kasvavat euroisänmaallisuuteen vai kasvavatko lainkaan. EU:n perusidea ei toteudu, jos kansallisvaltiot eivät nykyistä enemmän kasva erooppalaiseen yhteisöllisyyteen.
Euroopan taloutta on verrattu huojuvaan taloon. Ehkä tällä hetkellä parempi vertauskuva on laukkaava hevonen. Vauhtia on ja kavionkapse kuuluu kauas. Mutta miten pysyä ryntäävän ratsun selässä? Mitä pienempi ratsumies, sitä huimempaa.
Kolmen pilarin järjestelmä:
EUROOPAN UNIONI
YHTEISÖTOIMIVALTA HALLITUSTEN VÄLINEN TOIMIVALTA
I II III
YHTEISÖPOLITIIKAN YHTEISEN ULKO- OIKEUS- JA
PILARI JA TURVALLISUUS- SISÄASIOIDEN
* Sisämarkkinat POLITIIKAN PILARI PILARI
* Talous- ja rahaliitto
EMU
Laajeneva ja syvenevä EU
Torinon HVK:n arvellaan kestävän vuodesta puoleentoista. Kerran kuukaudessa pidettävät ulkoministerikokoukset muodostavat päätoimintaperiaatteen. Euroopan parlamentti seuraa konferenssin kehitystä ja se saa reagoida kokouksen kulkuun. Eurooppa-neuvosto huolehtii siitä, että Eurooppa-sopimukset allekirjoittaneet Keski- ja Itä-Euroopan maat, Kypros, Malta, ETA (Norja, Islanti ja Lichtenstein) sekä Sveitsi voivat ajantasaisesti seurata kokouksen kehittymistä. Tämä on Euroopan eri alueiden ja EU:n tulevaisuuden kannalta hyvin tärkeä yksityiskohta.
Torinon HVK:sta riippu pitkälle mihin suuntaan EU: talous kehittyy. Sen päätösasiakirjasta uumoillaan Maastrichtin kaltaista radikaalia linjanmääritystä. Ensinnäkin Euroopan on tultava kansalaisille entistä merkittävämmäksi. Unionin tehokkuutta on huimasti lisättävä. EU:n on päättäväisesti laajennuttava. Nykyisestä viidestätoista maasta on mahdollisuus laajentua kahteenkymmeneen ja lopulta ehkä kolmekymmentä maata käsittäväksi unioniksi. Sen on myös tultava entistä toimintakykyisemmäksi.
Tiukka vai löysä liitto?
Myös Euroopan eri alueiden kannalta on tärkeää tehdäänkö unionista tiivis vai löyhä liitto. Unionin perusluonteesta kiistellään yhä. Oppositiojohtaja Esko Aho pitää pääministeri Paavo Lipposen linjaa liian federalistisena (esim. Kauppalehti 6.2.1996). Ahon mielestä EU ei saisi kehittyä liian tiiviiksi vaan päätöksenteko pitäisi jättää kansallisille hallituksille. Tätä negatiivisen integraation tietä kehuu oppositiojohtaja Aho.
Negatiivinen integraatio korostaa yhteismarkkinoita vahvistavaa vapaakauppaintegraatiota. Ylikansallinen, sitova päätöksenteko ei kuulu tähän malliin. Päätökset nojaavat hallitusten väliseen yhteistyöhön. Pääministeri Paavo Lipponen liputtaa enemmän Jacques Delorsin ajamalle liittovaltiotyyppiselle, federalistiselle integraatiolle.
Federalistien tavoitteena on kehittää integraatiota mahdollisimman yhteisölliseen, keskusjohtoisen liiton suuntaan. Mitä enemmän päätöksenteko keskittyy tälle positiivisen integraation tielle,sitä tehokkaammin Eurooppa kykenee reagoimaan maailmankaupan laajoihin haasteisiin. Yhteisvoimasta hyötyisivät taas kerran eniten pienet maat ja Euroopan eri alueet periferioita myöten.
Jotta linjaus tulisi vielä vaikeammin ymmärrettäväksi, on lisättävä, että federalistit jakaantuvat vielä kahteen leiriin. Toiset pyrkivät mahdollisimman tiiviiseen liittoon. Amerikan malliin rakennettaisiin Euroopan Yhdysvallat-niminen liittovaltio, jolla olisi oma perustuslakikin. Toinen malli on pragmaattisen federalismin tie. Se ei tavoittele liittovaltiota vaan haluaa unionin perustuslakia kehittäen vahvistaa EU:n federalistisia piirteitä valikoiden. Käytännössä tämä tarkoittaisi siirtymistä yhden pilarin malliin, jossa hallitusten yhteinen päätösvalta siirrettäisiin unionin omille elimille.
Federaatio vahvistaa alueita
Hyvin toimiva federaatio lisää yhteisen perustuslain ja alueille painottuneen vallanjaon kautta kansalaisten sananvaltaa ja alueiden merkitystä. Työnjako ja perustuslaki ovat federalismin avainsanoja. Yksinkertaistaen voisi nähdä, että federalistinen tie vahvistaa subsidiariteettiperiaatetta, jossa vastuu asettuu aina alimmalle mahdolliselle portaalle. Tämä tietää erityisesti verkoston pienimmille alueille arvonnousua, paikallisen, maakunnallisen ja yleensä alueellisen päätösvallan lisääntymistä.
EU:n federalistinen ”ylärakenne” vahvistaa siis alueellista ”alarakennetta.” Tapahtuu siis täsmälleen päinvastoin kuin mitä esimerkiksi Esko Aho luulee: alueellinen paikallistason vastuu vahvistuu entisestään. EU-parlamentin ja yleensä EU:n vastuun kasvattaminen tietää Euroopan eri alueille ja myös suomalaiselle maaseudulle hyvää.
Kolme maagista kirjainta: EMU
Euroopan talous- ja rahaliitto EMU merkitsee Euroopan yhteisön toimivallan laajenemista uudelle alueelle. Maastrichtissa päätettiin kulkea vaiheittain Emua kohti. Sisämarkkinoista kaikki jäsenmaat ovat yksimielisiä. EMU täydentää sisämarkki noita loogisesti. On muistettava, että EMU ei ole vain rahaliitto vaan talous- ja rahaliitto.
Talousliiton tehtävänä on koordinoida talouspolitiikkaa. Rahaliitto pyrkii luomaan yhteisen keskuspankin ja siirtymään vaiheittain yhteiseen valuuttaan. EMU auttaa jäsenmaita hahmottamaan yhteistä politiikkaa ja ohjaa talouden rationalisointiin. Yhteistalous ja yhteinen raha auttavat Euroopan eri alueita akitiiviseen kaupankäyntiin ja markkinointiin. Alueiden oma-aloitteisuus ja markkinaväylät vahvistuvat Maastrichtissa sovittiin myös Emun aikataulusta, joten siitä ei enää uudestaan tarvitse sopia Torinossa. Suunnitelman mukaan yhteinen valuutta ”euro” aloittaa vuoden 2002 alussa. Myös Emun taloudelliset ehdot, eli niin sanotut konvergenssikriteerit, vahvistettiin Maastrichtissa.
Eurooppa-neuvosto päättää mitkä maat täyttävät konvergenssi-kriteerit. Jos kaikki eivät ehtoja täytä joudutaan kaksitahtiseen integraatioon: sisä- ja ulkorenkaaseen. Tämä Emun ”ins and outs”- tauti kuuluu Emun sairaskertomukseen vielä toistaiseksi. Jos tauti ei parane, voidaan joutua pysyvään monikerroksisuuden tilaan, jossa jäsenmaiden tavoitteet ja ratkaisut hoidetaan ns. vaihtelevan geometrian mukaisesti pysyvästi eri tahtiin.
Monessa muussakin asiassa vastapäivään kulkevat Iso-Britannia ja Tanska ovat tässäkin asettuneet vastahankaan. Ikuisina vastarannan kiiskinä ne ovat muodostuneet poikkeustapauksiksi (opting out) ja ovat osaltaan synnyttämässä pysyvää monikerroksisuutta EU:n sisälle. Monitahtinen toteutus vaatii EU:n sitoutumista entistä tiiviimpään poliittiseen yhteistyöhön federalistisella tiellä. Tämä puolestaan merkitsee Emun vahvistumista. Välillisesti tämä lisää myös alueiden painoarvoa ja paikallisuuden vahvistumista.
Milloin ERM:iin?
Pitääkö markan kellutus lopettaa? Milloin kurssi on kiinnitettävä EU:n valuuttamekanismiin ERM:iin? Patistelijoita riittää. Mainitsen esimerkkinä EU:n valuuttasioista vastaavan komission jäsenen Yves Thibault de Silguyn, joka taannoin vaati Suomea nopeasti ERM:n jäsenyyteen. Jos Suomi haluaa Emuun, sen on päätettävä nopeasti ERM:iin liittymisestään.
Toinen Suomen patistelija on Helmut Kohlin eurooppa-asiantuntija Wolfgang Schäuble. Jos EMU ei etene aikataulun mukaisesti, koko EU on vaarassa, hän muistuttaa. Suomalaisten vitkastelulle löytyvät syynsä. Viimeksi eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtaja Erkki Tuomioja vaati koko EMU:n lykkäämistä kymmenellä vuodella. Aika ei muka ole vielä kypsä. Onko EMU aikaansa edellä vain olemmeko me Emusta myöhässä?
Suomi ei tietenkään pysty rahaliiton kohtaloon paljon vaikuttamaan. Koko EU on eniten Saksan ja Ranskan varassa. Saattaa olla, että markan kelluttaminen on toistaiseksi ERM:iä pienempi riski. Suomalaiset ovat yleensä aina valinneet riskeistä pienimmän ja siten varmistaneet taloudellisen ”alatien.” Pienten riskien politiikka on varman päälle pelaamista.Siinäkö keskinkertaisuutemme yksi syy?
Integraatioprosessin etappeja
Vapaakauppa-alue, tulliliitto ja sisämarkkinat ovat etappeja pitkällä matkalla kohti kehittynyttä Euroopan unionia. Vaikka talouden rooli integraatiossa on mittava, yksin sen varaan ei tulevaisuutta voi rakentaa. Yhdentymisprosessin perimmäisenä tavoitteena on turvallinen Eurooppa (Pax Europana). Tämä näkyy myös Riitta ja Reino Hjerppen laatimassa integraatioprosessin kaaviossa:
Vapaakauppa-alue
Tulliliitto
Sisämarkkina-alue
”Eurooppa 1992)
Talous- ja rahaliitto EMU
1. vaihe 1.7.1990
2. vaihe 1.1.1994
3. vaihe 1999
Poliittinen unioni
-yhteinen ulkopolitiikka
-yhteinen turvallisuuspolitiikka
Yhteinen puolustuspolitiikka (?)
Euroopan unioni
Alueiden rooli integraatiossa
Aluepolitiikan merkitys Euroopan integraatioprosessissa on viime vuosina kasvamistaan kasvanut.Kun on päästy enemmän selville, mitkä tekijät vaikuttavat alueelliseen kehitykseen, on huomattu paremmin myös köyhimpien ja syrjäisimpien alueiden tarpeet.
Alueellisten erojen pysyvyys haastaa rikkaita alueita ponnistelemaan köyhimpien hyväksi. EU:n noin 200 pääaluetta ovat väkiluvultaan ja taloudelliselta volyymiltaan hyvin eritasoisia. Suomea suurempia alueita ovat esimerkiksi Lontoo, Katalonia tai Lombardia. Vastaavasti näissä 200:ssa on lukuisia Suomea köyhempiä ja pienempiä alueita.
Jäsenmaiden sisäiset alueelliset erot ovat suuria. Espanjassa, Kreikassa ja Portugalissa on Suomea paljon suurempia ongelma-alueita. Köyhimpiin alueisiin on edellä mainittujen lisäksi laskettava Irlannin ja Etelä-Italian taantuvat periferiat. Jos niitä vertaa Länsi-Euroopan ydinalueisiin taloudellinen välimatka on suunnilleen yhtä pitkä kuin patikkamatka Ranualta Roomaan.
Toisin kuin pitäisi, sisämarkkinat ja EMU vahvistavat vallitsevaa aluejakoa entisestään. EU:n aluepolitiikan yhtenä tehtävänähän on tasoittaa alueiden välisiä eroja. Tavoitteena on lisätä alueiden taloudellista ja sosiaalista koheesiota ( yhteenkuuluvuutta). Tätä varten on uudistettu rakennerahastoja sekä tarkennettu kansallisen aluetuen valvontakriteerejä. Maastrichtissa päätettiin rakenne- ja koheesiorahastojen perustamisesta.
Rahastojen avulla on pyritty auttamaan juuri heikoimmin kehittyneitä ja taantuneita teollisuusalueita. On etsitty lääkettä pitkäaikais- ja nuorisotyöttömyyteen sekä maatalouden rakenneongelmiin. Rakennepolitiikan keinoin on pyritty pienentämään alueellisia eroja ja luomaan eri alueiden välille uutta vuorovaikutusta. Aikaisemmin mainitsemani Enonkoski kelpaa esimerkiksi pienalueesta, joka hirmuisella yrittämisellä voi nousta vertaistensa primus motoriksi Itä-Savon alueella.
EU:n on tärkeää satsata entistä enemmän alueelliseen tasoitukseen vaikka EU ei vielä pitkään aikaan pystykään korvaamaan kansallisia järjestelmiä. Suunta alueellisen eriarvoisuuden vähenemiseen on kuitenkin selvä. Kuten edellä olen jo monasti maininnut, EU perusfilosofiansa mukaisesti auttaa alueita itsenäiseen päätöksentekoon ja uuteen kehityshinkuun.
Se on itsestä kiinni
Nobelisti Paul Krugman katselee Eurooppaa yksilöiden ja alueiden kannalta ja lausuu osuvasti:”Pidän perusteltuna arvioida, että Eurooppa on liian laaja, erilainen ja heikosti integroitunut hyötyäkseen yhteisvaluutasta. Olen myös sitä mieltä, että eurooppalainen yhtenäisvaluutta on erinomainen ajatus. Taloudellinen tehokkuus ei merkitse kaikkea. Yhteinen valuutta on lähes varmasti välttämätön rakennuspuu Euroopan poliittisessa yhdentymisessä, ja se on tärkeämpi päämäärä kuin sopeutumisen joustavuuden vähäinen menetys.”
Emu voi olla myös Suomen kannalta avain vakaaseen talouskasvuun ja vakaaseen valuuttaan. Emu voi olla sitä tai Emu voi olla tätä. Nyt on korkea aika tutkia mitä me haluamme ja mihin päämme pistämme. Varmaa ainakin on – ajateltakoon Euroopan talouskehitystä yksilön, alueen tai kansan kannalta – että kenelläkään ei ole varaa pistää päätään pensaaseen. Päät on pidettävä pystyssä ja silmät auki, jotta pystymme antamaan oikeat vastaukset vaikeisiin kysymyksiin.
Veli-Matti Hynninen
Kirjoittaja on pappi ja journalisti.