Puntari jouluksi 2001-12-20
Inkerinsuomalainen tervaskanto Juho Olonen antoi aikakaan tarkoituksellisesti tyttärelleen nimen Inkeri. Inkerinmaalta Suomeen ponnistanut Juho näet rakastaa ja vaalii perinteitä. Hän on vastoineen, luutineen ja monenlaisine luonnontuotteineen tuttu hahmo Loviisan 250-vuotiaalla torilla. ”Vasta” 86-vuotias Juho on ehtinytkin olla monena, parturina Leningradissa, rautatieläisenä, puutarhurina, torikauppiaana Suomessa. Myös venäjä sujuu yhä. Mutta papilleen Juho on tullut läheiseksi uskonmiehenä, ahkerana seurakuntalaisena. Kun Juho innostuu kertomaan vaiheistaan, tuntuu kuin seuraisi värikästä jännitysnäytelmää. Juho Olonen kuuluu ilmanmuuta sarajaan ”legenda jo eläessään.”
Toinen tämän joulun legenda on italialainen lehtimies, 92-vuotiaana hiljaittain kuollut Indro Montanelli. Tuttu radioääni Eero Saarenheimo kävi taltioimassa Montanellin arvioita meistä suomalaisista. Montanelli tutustui meihin suomalaisiin talvisodan reportterina. Italialaiset seurasivat kappailuamme hänen seikkaperäisistä selostuksistaan Corridera della Serassa ja menettivät samalla sydämensä urheille ja karaistuneille suomalaisille. Kun muut lehtimiehet raportoivat taisteluista Helsingistä tai Tukholmasta käsin, Montanelli painui rintamalle ja seurasi tarkkaan miten suomalainen mies voittaa vastukset. Siellä suomalainen mies paljasti karvansa.
Montanelli oli jo aiemmin Tartosta käsin tutustunut Suomeen Mannerheimia myöten. Hänen tiedetään 1939 jo ennen talvisotaa menettäneen sydämensäkin suomalaiselle naiskauneudelle, mutta siitä ei muodostunut hänen suomisuhteelleen pääasiaa. Suomalaisuuden olemuksesta kasvoi hänelle pääjuttu. Lehtijuttunsa Montanelli kokosi kirjaksi I cento giorni della Finlandia, jossa hän ruotii suomalaista sankaruuttaa perinpohjin. Montanelli oli lahjomaton journalisti, hän erittelee suomalaisuutta uskottavasti olennaisimpaan keskittyen. Hän kieltäytyi korruptioyrityksistä perustelleen että lehtimiehen lahjonta alkaa pöydässä jo ensimmäisestä spagettiannoksesta. Montanelli halusi säilyttää riippumattomuutensa täydellisenä.
No, Kekkosen kauden jälkeen hän sen verran heltyi, että suostui ottaamaan vastaa Suomen Leijonan ensimmäisen luokan komentajamerkin suomiurakkautensa tunnuksena. Sillä hän halusi olla ylpeä meistä suomalaista ja näyttää sen maanmiehilleen. Montanelli oli yhtä aikaa konservatiivi ja liberaali, perinteen vaalija ja samalla annoksen verran radikaalikin. Vaikka hän oli antikommunisti, ei hän Neuvostoliiton luhistumisen jälkeen jäänyt ammuskelemaan varjoja vaan osasi puolustaa tarvittaessa myös venäläisiä.
Mutta ennenkaikkea Suomelle Montanelli oli aina hyvin lämmin. Hänen arvionsa tuottaa joulumieltä jokaiselle meistä. Hän kiteytti suomalaisuuden ytimen sanaan sisu, jolla hän tarkoittaa rohkeutta ja järkevyyttä. Sisuun sisältyy annos itsepäisyyttäkin, mutta ennenkaikkea sisukas suomalainen on varovaisen rauhallinen ja periksiantamaton. Siinä saattaa olla jopa annos fatalismia, kohtalonuskoisuutta, mutta samalla kunnioitusta omaa itseään kohtaan. Ja sitten:
”Hän ei antaudu vaan hoitaa asioitaan omien laskelmiensa mukaan. Hän ei sitoudu mihinkään mistä näkee, että se on mahdotonta, sellaista mihin hän ei pysty. Suomalainen ei ole rohkea vain näyttääkseen rohkeuttaan. En ole havainnut kenenkään tehneen mitään turhanpäiten. Suomalainen on valmis äärimmäiseen uhraukseen, mutta kaikella täytyy olla jokin tarkoitus. Siinä ei ole italialaista arroganssia (röyhkeyttä) eikä uhkarohkeutta.” Tähän tyyliin Montanelli meitä korvia hivelevästi kehuu.
Ja vielä. Hän näkee miten uskollisia me olemme perinteillemme. Vaikka emme niistä aina puhu, perinne on meillä verissä. Kun katselee vaikkapa suomalaista joulunviettäjää, perinne on verissä, ei siitä mihinkään pääse. Kukapa muu kuin suomalainen valmistaisi joulua niin hartaasti ja viettäisi sitä yhtä perusteellisesti. Onneksi Montanelli oli nähnyt meissä myös tämän perinnepuolen mikä juuri jouluna puhkeaa kauneimpaan kukoistukseensa. Olemme armoitettua joulunkansaa, joulusta emme luovu, sitä emme vähättele vaan sitä juhlimme leikkimielellä iloisesti ja täysillä tosissaan. Iloa jouluun!
Veli-Matti Hynninen