Papin puntari 10.5.2001
Vaikka sanassa äiti on ä-kirjain, eikä ä välttämättä ole edes kauneimpia vokaaleitamme, sana äiti on kuitenkin pehmeä ja lämmin sana. Äiti kantaa, äiti antaa, äiti kuuluu hyvyyden, voiman, rakkauden ja ravinnon perussanastoon. Vaikka äiti ei olisikaan jokaiselle aina mieluinen, eikä aina edes suloinen tai turvallinenkaan, tuohon sanaa sisältyy kuitenkin jotain hyvin kohtalonomaisesti vaikuttavaa, väistämätöntä ja välttämätöntä. Äiti on sitkeä, nainen sytyttävä sana.
Tarja Halosen presidenttikaudella myös äiti on saanut aivan uutta hohtoa. Äiti näet mielletään usein korkealle. Usein puhutaan myös kirkkoäidistä; Jumala on isämme, kirkko äitimme. Kauniilta sointuu Marian maine Jumalan äitinä. Yliopistoa kutsutaan nimellä alma mater mikä tarkoittaa ravintoa antavaa, armasta äitiä. Maa on äitimme silloin, kun kutsumme sitä kasvua antavaksi maaksi tai kotimaaksi. Äiti merkitsee ahtaammassa mielessä kohtua, luolaa tai leivinuunia tai joskus jopa pataa. Vaikka kuuluisimmat gourmee-kokit lienevätkin miehiä, ei monelle naiselle ruoanlaittokaan ole aivan vierasta.
Äiti on myös lohduttaja ja rohkaisija. Miehen tärkein tehtävä onkin pitää naisensa hyvällä tuulella, sillä siitä tuulestahan riippuu kaikki muu. Älä itke äiti, älä äiti kulta, sanoi jo Jaakko Juteini (1781-1855) aikoinaan. Jos puuttuu lohduttaja, elämä on masentavaa. Jos lähellä ei ole häntä, jolle itkeä itkunsa, purkaa kiukkunsa ja paljastaa sielunsa, mieli on musta ja toivo olematonta. Kaipaamme lohduttajaa, kuuntelijaa, häntä, joka avaa sylin, silittää pään ja taputtaa olan. Äiti on kaipauksen lähde, uuden kasvun puutarha, ikoni siitä mitä syvimmältään kaipaamme. Kuka lohduttaisi Nyytiä? . Nainen – hyvä tuuli – elämän suola, murheessa lohduttaja.
Lauri Viita nostaa äidin olemuksen miltei pyhäksi: ”Äidit vain, nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät.” Silloin elämä muuttuu pyhäksi, se paljastaa uhrautuvan puolensa. Uhri on pyhä. Itsensä antaminen toiselle on pyhää. Voimansa, intonsa, huomionsa, kaikkensa antaminen toisille on ihailtavaa. Uhri on voimavara. Se ei ole itseltä pois, vaan elämän voimaa lisäävä, vahvistava tekijä. Siksi uhrautuja jaksaa monia muita enemmän.
Amerikassa 1907 Anna Jarviksen aloitteesta syntynyt äitienpäivä levisi nopeasti maailmalle. Suomessa se vakiinnutti asemansa 1920-luvulla kansakoulujoen välityksellä. 1942 poikansa rintamalle luovuttaneet äidit saivat vapaudenristinsä. Vuodesta 1946 lähtien äitejä on muistettu Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitaleilla. 1947:stä lähtien äitienpäivänä siniristit ovat liehuneet. Vuoden 2000 presidentin vaali nosti äidit arvopörssissä maan huipulle.
Luin ruotsalaisten vähemmän mairittelevan arvioinnin meistä suomalaisista. Sen mukaan olisimme viinaan meneviä, väkivaltaisia mutta samalla kuitenkin hyväsydämisiä ihmisiä. ”Naiset vahvoja, huumori raakaa, muoti kuin suoraan marketista”, jatkuu ruotsalaisarviointi. Kaikeksi onneksi ennätimme voittamaan ruotsalaiset Saksan MM-jääkiekossa ennen kuin tämä raaka arviointi kantautui korviini. Paljossa väite osunee oikeaan, mutta paljastaa se lausujastaankin jotakin.
Soili Veijolan ja Eeva Jokisen tuore kirja Voiko naista rakastaa?, pudottaa naisen jalustalttaan. Naista ei voi rakastaa kukaan, ei edes nainen itse tai toiset naiset, he kirjoittavat. Miehelleen nainen on lasten kasvattaja ja huoltajatar, lajityyppinsä edustaja, tarvittaessa vaihdettava. Miehen rakkaus naiseen on heidän mukaansa sarjarakkautta. Se on enemmän rakkautta naisiin kuin Erityiseen Naiseen.
Veijolan ja Jokisen mukaan miehet osaavat osoittaa läheisyyden ja rakkauden tunteitaan enemmän jääkiekkoon kuin naiseen. Joukkuetoveruus, taistelu ja kamppailu tuo miehet lähemmäksi toisiaan kuin naisiaan. Mene ja tiedä. Väite ainakin on kova. Äitienpäivä on arvokas juhla myös siksi, että se panee meidät kaikki pohtimaan elämän olemusta. Ilman rakkautta olisimme tuuliajolla. Siksi nyt kun ojennamme ruusun rakastamallemme naiselle, ojennamme sen itselleen elämälle..
Veli-Matti Hynninen