Papin puntari 16.7.1998-07-15
Arvokas apuväline elämässä on myönteinen asenne. Iloa tulvivassa ilmapiirissä opimme uusia asioita, viihdymme ja innostumme. Mutta jos siipi aina viistää maata, motkotamme ja valitamme, elämä ei maistu. Itsestä se on kiinni, ei toisista, eikä edes säästä. Sitä paitsi kesäsade on virkistävää, eivätkä pikkumyrskytkään ole pelkästään tuhoisia.
Kesä on erilainen vuodenaika. Se antaa tavallista enemmän aineksia uusillle virikkeille ja mahdollisuuden myönteisyydelle. Kesä antaa mahdollisuuden uusien asioiden havainnointiin, se Yllyttää harjaantumaan myönteisyyteen. Poimimalla mättäältä pikkuvanamon voi tuottaa yllättävän ilon ympäristölleen. Kesällä muistaa paremmin miten pieni on kaunista.
Ehkä joku on kuullut kertomuksen Ray Krockista, 52-vuotiaasta pirteloökonekauppiaasta, joka pikkesi vuonna 1952 kaliforinalaiseen hampurilaisravintolaan. Hampurilasita mutsutellessaan hänm sai toteuttamiskelpoisen idean. Ja hän pani ideansa täytäntöön mikä johti McDonaldsin syntyyn. Nykyisin McDonaldsien tunnukset hallitsevat kaupunkien katukuvaa. Kun kerran olin matkalla Hämeenkylän kirkolle, tien neuvoja kehopitti ajamaan McDonaldsin suuntaan ja kun torni Näkyy niin siitä vasemmalla sijaitsee kirkko. Ennen oli täsmälleen päinvastoin. Kirkon torneista otettiin suuntaa ja niistä käsin määriteltiin muut paikat. O tempora, o mores, oi aikoja, oi tapoja.
Kun poikkesin seurakuntamme rippikoululeirillä, huomasin monta iloista pikkuasiaa. Rippikoulun opettajat olivat onnistuneet luomaan myönteisyyden ilmapiirin. Nuorten naamat loistivat, hallelulja-laulu kajahti ruokasalissa, opettajien ja isoisten suut lumoisuvat salaperäisellä hymyllään. Oli helppo nähdä miten leirillä viihdyttiin. Viihtyisyys onkin yksi oppimisen avain, sen painin merkille vilkuillessani koepapereita. On ilo saada konfirmoida sunnuntaina tällaiset ilopillerit.
Rippikoululeirillä palautui mieleen Super Teaching-teoksen kirjoittaja Eric Jensen. Hän on yksi tunnetuimmista opetuksen opettajista ja oppimisen spesialaisteista. Jensen väittää, että uuden oppimiseen vaikuttaa eniten kaksi asiaa: tila ja startegia. ”Tila” luo oppimiseeen tarvittavan mielialan. ”Strategia” puolestaan merkitsee esittämiseen tapaa ja mentelmää. Tietenkin myös ”sisältö” eli oppimisen aihe on tärkeä. Hyvää oppiminen koostuu näistä kolmesta.
Liian usein kanssakäymisissämme unohdamme ”tilan” merkityksen. Siksi mielialan luomiseen pitäisi kaikissa tilanetissa satsata entistä enemmän. Aina kun ihminen astuu sisälle uuteen paikkaan, esimerkiksi Loviisan kirkkoon, hänen tulisi tuntea olevansa tervetullut. Tuskin koskaan liioittelemme myönteisen tunnelman luomisessa. Ehkä papinkaan ei enää entisaikojen tyyliin tarvitse paasata. Olisikin varmasti parempi, jos osaisi olla aktivoija, auttaja, valmentaja, motivoija ja järjestäjä. Ihmiset haluavat itse ajatella, tehdä ja kokea. Siksi toinen voi olla vain yllyttäjä ja innoittaja, enemmän kuin lunenoitisja tai opettaja. Innostava ja rento meininki puree ehkä muuallakin kuin rippikoulussa.
Modernin oppimisen opettajat korostavat myös puitteen tärkeyttä. Barokkimusiikki kuulemma saa ruumiin ja aivot sopusointuun. Jazziin puolestaan kätkeytyy uuden ajattelutavan rakenne, yllätykset ja jatkuvat suunnanmuutokset kuuluvat aitoon elämään. Jazzerice-tyyppinen liikunta lisää aivojen hapensaantia. Ja sitten kukat. Erään vaatekaupan sovituskopissa pidetään kuulemma aina kukkia, koska kukat auttavat usein erinomaiseen tulokseen. Siksi ei varmasti ole hukkainvestointi jos ilahdutat tänään ystävääsi kukalla ja jos muista huolehtia, että kodin pöydällekin kukat tänä kesäviikonloppuna sopivat mitä parhaiten.
Veli-Matti Hynninen