Veli-Matti Hynninen
Papin puntari 230798
Tämä on kertomus miehestä, joka rohkeni astua oikealle tielle.
Tällä tiellä tullaan siksi mitä ollaan. Se tie on usein pitkä, eikä lainkaan vailla vaikeuksia, mutta sen tien kulkijat ovat onniteltavimmasta päästä. Tänään esittelen tämän tien kulkijoista yhden.
Hän ei ole kuningas, vaikka hän saapuu Loviisaan. Hän on rutiköyhä, mutta rikkaampi kuin moni rikas. Hän elää ilman elämänkumppania, mutta kiihkeätkään romanssit eivät ole hänelle vieraita. Koko hänen sukunsa on sanoutunut irti hänestä, mutta hänen lukemattomat sisarensa ja veljensä täyttävät koko maailman sielun. Hänellä ei ole statusta, ei rahaa, ei palkkaa, mutta hänessä asuu täydellinen ilo. Muiden pyhien joukossa hän on muita pyhempi, mutta syntisten joukossa hän ei erotu muista. Tämä mies saarnaa linnuille ja kaikille eläimille. Hän kutsuu aurinkoa, tuulta ja tulta veljikseen. Kuu tähdet ja vesi ovat hänen rakkaita siskojaan. Hän virittää ylistyslaulun ”äiti maalle.”
Hän kesyttää veljekseen vaikka verenhimoisen suden. Hän puhdistaa sielunsa kyyneltensä virroilla. Hän on kaikista veljistä vähäisin, köyhistä köyhin ja hyväntekijöistä laupiain. Yhä vielä, nyt jo yli 800 vuotiaana, hän ei ole väsynyt kiertämään vaan nousee saarnakirkkoihinsa eri puolilla maailmaa. Juuri hän yllättää meidät saapumalla elokuun alussa tänne Loviisaan.
Pyhä Franciscus syntyi 1181 Italian Assisissa. Hänen upporikas kauppiasisänsä Pietro di Bernardone antoi hänelle nimen Giovanni mikä vääntyi pian muotoon ”ranskalainen” (Francesco). Riehakas jetset-elämä, seikkailut ja sauhut uuvuttivat eliittielämästä villiytyneen Francescon . Hän etsi pyhiinvaelluksella Roomaan uutta suuntaa elämälleen. Siellä hän löysi sen tien, jolla tullaan siksi mitä ollaan. Hän jätti hyvästit kaikelle entiselle, myös isälleen ja perinnölleen.
Hän antautui sairaille ja sitoutui köyhyyteen. Hänen romanssinsa rouva Köyhyyden kanssa synnytti ”vähäisimpien veljien” veljeskunnan. Nämä fransiskaaniveljet tekevät ahkerasti työtä myös luonnon ja elinympäristön puolesta. Aurinkolaulussaan Franciscus ylistää luomakunnan ykseyttä ja luonnon ihanuutta. Siinä hän intoutuu kutsumaan sisarekseen myös kuolemaa, jota yksiään luotu ei voi välttää. Hoitavaa lääkäriä hän viimeisellä hetkellään rohkaisi: ”Rohkeutta veli lääkäri. Sano vain että kuolemani on lähellä, sillä se on minulle elämän ovi.”
1300-luvun lopulla P. Franciscuksesta kirjoitettu kirja I Fioretti di San Francesco, Pyhän Franciscuksen kukkaset paljastaa hänen ennakkoluulottomuutensa. Seksuaalimyönteisellä viattomuudellaan ja rakkaudellaan Franciscus käänsi viettelevän naisen pään uskoon ja uuteen elämäntapaan. Varkaille ja rosvoille hän tarjosi rangaistuksen sijasta leipää ja viiniä. Vain itseään kohtaan tulee ihmisen olla ankara, mutta muita kohtaan aina suvaitsevainen ja lempeä.
Kun Franciscus kerran lounasti assisilaisen naisen Claran kanssa, ensimmäiseksi ruokalajiksi hän puhui niin suloisesti, että koko seurue kohosi hurmokseen. Hänen hengenpalonsa muistutti lähes tulipaloa jopa niin että kyläläiset olivat kerran vähällä hälyttää palokunnan paikalle. Mutta tulta ei löytynyt, vain Franciscus ja Clara seurueineen vaatimattomalla aterialla. Tarinan mukaan hengellinen ravinto maistui heille niin ettei kukaan huomannut koskeakaan ruoka-annokseensa. Toinen Franciscksen nainen Jacoba dei Settesoli oli rikas roomalainen leski, joka tarjoili Francescoksen kuolinhetkellä tälle käärinliinojen lisäksi makoisia mantelipikkuleipiä. Pilkettä ja romantiikkaa tarvitaan aina.
Franciscus tuotti alati mielihyveisiinsä kuuluvaa kärsivällisyyttä. Sitä hän myös opetti. Puhtain ilo syntyy loputtomasta kärsivällisyydestä. Kerran kun veli Leo ja Franciscus pitkän patikkamatkan jälkeen saapuivat kotiluostarinsa portille, ovenvartija ei suostunut lainkaan tuntemaan rättiväsyneitä miespoloja eikä päästänyt heitä sisään. Kun viluiset ja nälkäiset veljet jo ties miten monennen kerran löysivät itsensä vimmaisen vartijan iskusta samasta katuojasta, tokaisi Franciscus Leolle: Jos emme vielä nytkään suutu ovenvartijalle vaan osoitamme hänelle vain sulaa rakkautta, olemme varmaankin löytäneet täydellisen ilon.
Veli-Matti Hynninen