Papin puntari 12.8.1998
Maan päältä tie tähtiin ei ole helppo. Sama latinaksi Non est astra mollis e terris via.
Senecan näytelmässä Raivoava Herakles tämä lause viestii elämän vaikeakulkuisuutta. Mitään ei saavuteta helpolla, ei ilmaiseksi, eikä itsestään. Kristityt ovat jo kauan käyttäneet samantapaista lentävää lausetta Per aspera ad astra, eli kärsimysten kautta tähtiin. Tosin tässä kärsimys viittaa lähinnä kieltäymykseen, askeesiin, joka kautta aikojen on liitetty uskonkilvoitukseen.
On kuitenkin syytä huomata, että tämä velvoittava lause koskee ihmisen elämän arkikysymyksiä Pelastuksen asiassa ei ihminen itse ansaitse kärsimisellään eikä millään muullakaan autuutta itselleen. Pelastus on aina kokonaan Jumalan teko ja jumalallinen lahja. Mutta muissa asioissa ihmisen on kamppailtava, satsattava, kärsittäväkin, ainakin antauduttava vaivannäköön.
Toinen latinalainen lause on minua viime aikoina paljon puhutellut. Malo arboris nodo malus cuneus requirendus est. Kovaan pahkaan tarvitaan kova kiila. Raamatun latinantaja Hieronymus toteaa tämän totuuden kirjeessään (Epistulae 69:5). Lause kuvastaa ytimekkäästi elämän perusluonnetta. Lieneekö Joel Lehtonen oppinut tämän läksynsä Hieronymukselta vai mistä, kun hän eräässä yhteydessä vertaa puun kovuutta elämän kovuuteen. Vain sillä jolla on aikaa laiskotteluun asti on aikaa myös iloita.
Lomalukemisisiin kuuluu myös trendikkäitä antiikin kertomuksia. Kaunopuhuja Tiberius Gracchusta pidettiin myös loistavana kansanpuhujana. Kerrotaan, että hänellä oli palveluksessaan huilunsoittaja. Kun Gracchus puhui kansalle, huilistin tehtävänä oli seisoa hänen takanaan ja soittaa taustalla. Jos puhe laimeni tai pitkästytti, huilunsoittajan tuli korottaa huilun ääni sellaisiin innostaviin lukemiin ettei kukaan pitkästyisi ja että puhuja pääsisi uudestaan vauhtiin. Ja päinvastoin. Jos puhuja kuumeni liikaa ja tarvittiin rauhoitusta, soittajan tehtävänä oli sopivalla musiikilla ajaa tunteet alas.
Myös nykytutkijat ovat samaa mieltä. Esimerkiksi sopivalla barokkimusiikilla voidaan ruumis ja mieli saattaa sopusointuun. Sen väitetään avaavan emotionaalisen oven, joka johtaa ihmisen supermuistiin. Siis sopivassa mielenvireessä ihminen muistaakin asioita paremmin ja pystyy keskittymään niiden hoitoon.
Ja myös tunnelma ratkaisee. Hauskassa seurassa ihminen viihtyy. Miksi ei sitten tätä tunnetta saisi tuoda myös niihin tilanteisiin, joissa teemme työtä, opimme uusia asioita koulussa tai työpaikoilla, tai taivumme sanan alle jumalanpalveluksessa. Rippikoulussa tätä tunnepuilta on jo vuosikaudet korostettu, mutta miksi me monissa muissa tilanteissa olemme niin kovin hitaita omasumaan tätä perusasiaa?
Toinen antiikin kertomus muistuttaa yksinkertaisen elämäntavan siunauksellisuudesta. Cato eli hyvin yksinkertaista elämää. Hän ei juonut koskaan muuta kuin vettä ja tyytyi kaikkein huonoimpaan ruokaan. Hän eli korkeaan ikään ja katui ainoastaan kolmea asiaa: että hän oli kerran antanut päivän kulua tekemättä mitään, että hän kerran oli tehnyt merimatkan paikkaan, jonne saattoi päästä maitsekin ja että hän kerran oli kertonut salaisuuden vaimolleen.
Jos kesällä kerkeää lukemaan niin pääsee ehkä ihmettelemäänkin sitä mistä jo monet sukupolvet ennen meitä ovat ammentaneet voimaa ja iloa elämäänsä. Ihmekö sitten, että nämä antiikin kertomukset ovat muodissa.
Veli-Matti Hynninen