Papin puntari 27.8.1998
Lomaviikon runsaalta marjamättäältä löysin oman Eldoradoni. Oli ilo poimia sinistä pompulamustikkaa, joka tarjosi iloa silmälle ja lepoa sielulle. Kun suljin silmäni, näin sinisiä mustikoita. Ja kun avasin, jälleen näin sinisiä mustikoita.
Siinä mättäällä mietin miten tärkeää olisi säilyttää läheinen vuorovaikutus luontoon. Jos kadottaa vaikka marjojen poimimisen tai sienestämisen ilon elämästään, voi huomaamattaan vieraantua luonnosta. Luonto muistuttaa miten pieni on kaunista ja miten isokin ilo on usein pienestä kiinni. Tämä sadekesän ”tarjouksena” moni marjasta ja sienestäjä on löytänyt oman onnellisen Eldoradonsa.
Eloradolla tarkoitamme paikkaa, jossa toiveet täyttyvät ja elämä kukoistaa. Alkuaan Eldorado ei tarkoittanut marjojen poimintaa eikä edes onnen ongintaa vaan yksinkertaisesti se tarkoitti kullan etsintää.
Espanjalaiset valloittajat olivat intiaaneilta kuulleet uskomattoman suurista kultaesiintymistä. Nykyisen Kolumbian paikkeilla espanjalaiset yrittivät päästä käsiksi näihin Chibcha-valtakunnan tarunhohtoisiin rikkauksiin. Espanjan sana el dorado merkitsee ”kullattua.”
Kulta on kaunista. Vuosisadasta toiseen kulta on merkinnyt menestymistä ja vaurastumista. Kultakruunut ja valkeat vaattehetkin, lauletaan hengellisessä laulussa. Kulta on myös autuuden tunusmerkki. Ihmisen lopullinen Eldorado häämöttää siellä missä kadutkin ovat puhdasta kultaa.
Vallan tunnusmerkkinä kulta tulee varmaan säilyttämään asemansa. Kautta aikain myös korut ja kultaesineet ovat olleet suosittuja. Niitä ei suosita vain niiden kauneuden tähden vaan enemmän siksi, että niihin sisältyvä viesti kertoo rakkaudesta, antautumisesta tai jostakin muusta arvokkaasta.
Pankit ovat perinteisesti sitoneet varantojaan kultaan, kullan arvon on laskettu kestävän aikojen vaihtelut, sodat ja katastrofit. Kullan asema on kestänyt rajuimmatkin poliittiset myrskyt ja sotien kurimukset. Entä nyt?
Kulta onkin alkanut menettää merkitystään ja tipahtamassa muiden metallien tasolle. Kullan hinta maailmanmarkkinoilla on alimmillaan kahdeksaantoista vuoteen. Kullan rahapoliittinen merkitys on siten hiipumassa ja pankkien kultavuoret hupenemassa. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF etsii monien pankkien lailla kullalleen ostajaa.
Maailmalla kuohuu. Venäjällä pankit huojuvat, hallitukset vaihtuvat. Amerikkalainen presidentti-show ei kaikessa huvittavuudessakaan jaksa kauan naurattaa. Ja jos kultakin menettää merkityksensä, niin mihin enää voi luottaa?
Tunnettu suomalaisuuden puolustaja Tarmo Kunnas muistutti äsken, että myös suomaalainen tapakulttuuri kuohuu. Parhaimmillaan suomalainen on tehokas ja yritteliäs. Mutta suomalaisten vamma on köyhä yhteydenpito, kommunikaatiovaje. Emme sosiaalisuudessa lähimainkaan yllä keskieurooppalaiselle tasolle. Päinvastoin. Aki Kaurismäen tai Arto Paasilinnan kuvaukset ilmeettömistä tuppisuusuomalaisista huvittavat meitä, koska ainakin salaa protestoimme puhetaitoa (retoriikkaa) seremoniallisuutta, riittejä ja symboleja.
Voimme selitellä köyhää yhteydenpitohaluamme suomalaisen perinteen ominaislaadulla, pitkillä välimatkoilla ja ankaralla pakkassäällä. Mutta kelpaako tämä selitys enää maailmassa, jossa kohta kyetään siirtämään 10 miljoonaa viestiä samanaikaisesti ja jossa eldoradojemme ovet ammotavat levällään halusimme tai emme?
Veli-Matti Hynninen