Radio Deille 050701
Siinä ne istua tokottivat totisina kaksi kravattikaulaista kirkonmiestä MTV:n aamulähetyksessä selittämässä körttiläisyyden olemusta. Järvenpään herättäjäjuhlavalmistelut olivat loppusuoralla.
Yhden eteläsuomalaisen peruskörtin Heikki Väyrysen aloitteesta oli näitä Järvenpään juhlia jo vuosikaupalla suunniteltu. Kilometrikaupalla oli kannettu seurapenkkiä juhlakentälle, oli varattu ohrapuuroa, kinkkukiusausta ja hernekeittoa nelikymmentuhantiselle juhlakansalle. Oli mietitty, suunniteltu, hikoiltu ja rukoiltu. Ja nyt vihdoin televisiokin heräsi kysymään että mitä se körttiläisyys oikein on.
Eivät körttiläisyytensä hyvin tuntevat pastorit Jouko Kuusinen ja Jussi Rytkönen suinkaan jääneet sanattomiksi. Jälleen juhlille tulee herännäissympatian innoittamia tavallisia ihmisiä maan kaikilta kulmilta, he lupasivat. Enemmistö tulijoista on niitä arkielämän ja vastoinkäymisten nujertamia ihmispoloja, joilta saattaa puuttua hengellinen kotipaikka tai jotka muutenkin potevat uskon ja voiman puutetta.
Herännäisyys on kirkkomme herätysliikkeistä epäilemättä avarakatseisin ja sallivin. Se ei vain myötäile tai suosi kulttuuriakaan – vaan luo sitä. Oopperat, näytelmät, sävellykset, konsertit, myös kirjallisuuden ja journalismin tuotteet ovat olennainen osa körttiläisyyttä. Moni on minullekin tunnustanut herännäisväriään lähinnä siksi, ettei muualle muka ole kelvannut. Kerran Herättäjäjuhlille saapunut korkea, ulkomaalainen kirkonmies kysyi maallikkosaarnaaja Aku Rädyltä , että mikä on Suomen maallistumistilanne? Yllättävistäkin vedoistaan tunnettu Aku Räty viittasi kädellään juhlakansaan päin ja maalasi, että täällä ne Suomen maallistuneet ovat juuri nyt koolla. Turha jaotella, me kaikki olemme armoa ja jumalallista uudistumista tarvitsevia ihmisiä.
Luulen että tässä on herännäisyyden yksi ydinajatus. Me olemme kaikki samalla viivalla, täysin riippuvaisia Jumalasta ja hänen toimintatavastaan. Pyhä Henki ei ole Nokian herätyksen tai minkään muunkaan herätys- tai karismaattisen liikkeen, eikä yhdenkään kuppi- tai kirkkokunnan omaisuutta, vaan se on jumalallista suvereenisuutta. Henki puhaltaa missä tahtoo ja lahjoittaa uskon sille ja silloin kun tahtoo. Me emme voi hengenliikkeitä ohjailla, voimme vain taipua pyytämään jumalallista anteeksiantamusta, armahdusta ja uudistusta.
Körttiläisyys ei napita tiukkaan eikä tapita silmiin. Körttiläinen saattaa vihellellä huolettomasti kuin tukkipoika lautallansa kunnes tulee seinä vastaan. Mutta silloinkaan ei sievistellä eikä teeskennellä, kun on polvilleen rojahtamisen aika. Lattianraosta – tai vieläkin alempaa – on armoa totuttu anelemaan. Vaikka huomattavin osa Suomen papistosta laskee itsensä jonkin asteiseksi körttiläiseksi ja vaikka herätysliikkeen vaikutus laajasti tunnetaan, körttiläisyys on aina kuitenkin pienten ihmisten pientä liikettä. Tai niin kuin körttiläinen itse saattaa tokaista joutuneensa elämässä ”pienelle paikalle” .
Armolahjat eli karismat voivat myös eri herätysliikkeissä olla erilaiset. Jumala on kekseliäisyydessään kai niin säätänyt, että eri porukoille on jaettu erilaisia karismoja. Parantaminen ja ihmeteot lienevät herännäisyyden käytetyimmät armolahjat. Ystävänmieli ja vieraanvaraisuus ovat näet körttiläinen tapa tehdä ihmeitä. Missä pöytä pannaan koreaksi, tarjotaan yösija, nostetaan malja ja tulijan omanarvontunto, siinä seurassa mieli virkistyy ja hyväntuulisuus kasvaa siinä määrin, että tapahtuu paranemisen ihme. Ihmissuhteet kohenevat ja sairaudet kaikkoavat ystäväseurassa. Olen monesti kokenut miten varauksettoman hyväksymisen armolahja vaikuttaa ihmeellisesti.
Yhdessä asiassa herännäisyys on tinkimätön. Vaikka se syntymästään saakka on tottunut toimimaan protestiliikkeenä, sitä ei mitenkään voisi ajatella Kristuksen kirkosta irrallisena liikkeenä. Rakkaus kirkkoon, yhteinen elämä pelastettujen yhteisön osana on herännäisyyden herkkä silmäterä. Jokainen Kristuksen ruumiiseen kastettu on elimellinen osa Kristusta. Kirkko on alusta lähtien opettanut, ettei henkilökohtainen varmuus ole Pyhän Hengen läsnäolon tae vaan takaajana on itse kirkkoäiti. Kirkko kuuluttaa armonsanan ja jakaa sen erotuksetta jokaiselle.
Järvenpäähän vaeltanut juhlakansa on nostanut juhlan teemaksi Sibeliuksen virren sanan ”Soi kunniaksi Luojan”. Siioninvirret eivät kaunistele elämän alakuloa, niissä voi väliin kuulla sydämen särkevää valitusta, mutta syvimmältä kumpuaa kuitenkin aina kiitos. Järvenpäässä on koolla eurokörttiläinen, kiitollinen kansa.
Veli-Matti Hynninen