Helluntain radiosaarna 2001-06-03

Veli-Matti Hynninen

Iljan kukat
berlin

Uskomme Pyhään Henkeen, Herraan ja eläväksi tekijään, Joka lähtee Isästä ja Pojasta. Ja jota yhdessä Isän ja Pojan kanssa kumarretaan ja kunnioitetaan. Ja joka on puhunut profeettojen kautta.

Tämä Nikaian- Kostantinopolin uskontunnustus vuodelta 381 jKr kiteyttää kristillisen uskomme ytimen näillä tunnetuilla sanoilla. Kristus on ollut jo maailmankaikkeuden luomisessa läsnä. Hän on maailman keskus. Myös Jumalan Pyhä Henki lähtee Isästä ja hänestä, Kristuksesta. Kristus on todellisesti läsnä seurakunnassaan, saarnassa, kasteen ja ehtoollisen sakramentissa..

Uskontunnustus kuvaa Isän ja Pyhän Hengen suhteen, samaksi kuin Isän ja Pojan suhteen. Niin kuin Poika on Isän kanssa samaa olemusta, niin on myös Pyhä Henki samaa olemusta kuin Isä.

Tätä oppia Pyhän Hengen olemuksesta ja vaikutuksista on totuttu kutsumaan pneumatologiaksi. (kr. Pneuma = henki, tuuli) Tähän samaan pakettiin kuuluu myös eklesiologia eli oppi kirkosta (kr ekklesia= kirkko) sekä soteriologia eli oppi pelastuksesta (kr. soteria= pelastus).

Tästä on tänään puhe tänään helluntaina Pyhän Hengen vuodattamisen, kirkon perustamisen päivänä. Jumala on itse on todellisesti läsnä meidän elämässämme Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Hän ja vain hän voi pelastaa meidät. Vain hän voi lahjoittaa iankaikkisen elämän.

Jo VT puhuu Jumalan Hengestä. Ruah elohim on kaikkea elämää antava voima, elämän lähde. Kaikki elävä kasvaa ja sykkii. Myös ihmisen elämään kuuluu liike, luovuus, into, rohkeus, ilo, uskallus elää tätä Jumalan antamaa elämää täydesti ja luottavaisesti.

Henki on universaalinen, kosminen elämänvoima. Se koskettaa sinua ja minua henkilökohtaisesti. Hengen vaikutus ei rajoitu vain ns uskonnolliseen elämään, eikä pelkästään ihmisiin´. Henki koskettaa koko luomakuntaa, koko olemassa olevaa todellisuutta.

Henki on voima, ja samalla persoona. Se on hyvin monivivahteinen ja monivaikutteinen. Se on läsnä kaikessa missä Jumala on mukana. Olisi väärin luulla, että on olemassa kahdenlaisia kristittyjä, niitä jotka ovat saaneet Pyhän Hengen ja niitä jotka elävät Pyhän Hengen voimasta. Ei, Pyhä Henki on lahjoitettu meille jo kasteessa, siiloin kun Jumalan synnytti meidät, kun uudestisynnyimme eli tulimme Jumalan lapsiksi. Pyhä Henki hallitsee kristityn koko elämää. Pyhä Henki tekee meissä työtään alati.

Pyhä Henki on lahja. Se on uskottu kaikille seurakunnan jäsenille. Kun Pyhä Henki vuodatetaan helluntaina, se sinetöi kaikki Jumalan aikaisemmat pelastusteot. Henki on niiden varmistus ja pantti.

Paavali korostaa sitä ettei henkeä voida erottaa antajastaan Hengen antajasta. Hän puhuu Hengessä olemisesta tai Kristuksessa olemisesta. Sekä ”Henki ja Kristus meissä” tarkoittaa jokseenkin samaa. Paavali puhuu ”Kristuksen Hengestä”, ”Herran Hengestä”, Pojan Hengestä ja myös ”Kristuksen mielestä.” Kaste ja Henki tuovat meille Kristuksen, niin että pukeudumme häneen ja että hän on jatkuvasti meissä. Kristus itse on ”eläväksi tekevä Henki.” Henki oin siis ylösnousseen Jeesuksen Kristuksen läsnäoloa maailmassa, meidän elämässämme.

Pyhä Henki siis luo kirkon, jolle on uskottu lähetystehtävä.

Tässä onkin helluntain toinen ihme. Syntyy Jeesuksen Kristuksen seurakunta eli kirkko. Uskonisä Martti Luther selittää Pyhän Hengen ja kirkon yhteenkuuluvuutta Iso Katekismuksessaan näin:

Kun sinulta kyystään, mitä tarkoitat sanoessasi ”Minä uskon Pyhään Henkeen”, osaat varmasti silloin vastata: ”Uskon, että Pyhä Henki – nimensä mukaisesti – pyhittää minut. Mutta millä tavalla hän sen tekee ja mitä välineitä hän siihen käyttää? Vastaat näin: Hän käyttää siihen kristillistä kirkkoa syntien anteeksiantamista, ruumiin ylösnousemista ja iankaikkista elämää.” PH:lla on maailmassa sitä varten erityinen yhteisö, äiti, jonka Jumalan sanalla synnyttää jokaisen kristityn ja kantaa häntä.

Jumala on isä ja kirkko on äiti. Äidin helmaan Pyhä Henki synnyttää uuteen, katoamattomaan elämään tarkoitettuja ihmisiä. Maria, Jeesuksen äiti, on uusi kantaäiti, uusi Eeva, josta syntyi Pyhän Hengen luovasta voimasta uusi Adam, Kristus. Helluntain tapahtumissa Marian (ja uuden Eevan) sijaan syntyy kirkko kaikkien kristittyjen äidiksi.

Pyhän Hengen eläväksi tekemä sana ja sakramentit ovat kirkon lähde ja perusta kun se julistaa evankeliumia ja jakaa sakramentteja.

Pyhän Hengen toiminta, Kristuksen persoona ja lunastustyö sekä kirkko jäsenineen liittyvät elimellisesti toisiinsa. Helluntaina ei syntynyt yhdistys, ei poppoo, ei samanmielisten yhteenliittymä, vaan syntyi elävä seurakunta, Kristuksen ruumis. Me olemme osa häntä Jeesusta Kristusta, me olemme elimellinen osa Kristuksen ruumista.

Rakkaat Kristityt!

Tänä helluntaina me rukoilemme erityisellä tavalla Hengen kosketusta, Pyhän Hengen voimaa, Jumalan perheväen yhteyttä, Pyhä Henki voi parantaa, Pyhä Henki voi uudistaa, Pyhä Henki voi luoda meistä kokonaan uusia.,

Pyytäkäämme rakkaat ystävät että tämä Henki saisi vallata meidät, saisi siunata meidät, saisi kokonaan meidät antautumaan Jumalalle ja toisillemme. Me olemme yhtä perhettä, samaa ruumista, Kristuksen seurakuntaa eli kirkkoa. Me saamme nyt ottaa vastaan Pyhän Hengen lahjan ja olla avoimia toisillemme. Saamme kiittää ja ylistää sinua Isä, Poika ja Pyhä Henki. Sinä olet meidän pelastajamme. Sinä olet meidän aarteemme. Me emme luovu sinusta. Kiitos ettet sinä luovu meistä vaan pidät meitä otteessasi, vedät meitä puoleesi. Kiitos että Sinä olet olemassa ja annat isiesi meille.

Kiitos Herra!