Enonkosken Uutiset 15.4.2002
Enonkosken 120-vuotisjuhlalehteen 150402
Kauempaa näkee tarkemmin, lupaa runoilija.
Mutta koskeeko tämä tarkkanäköisys meitä? Entisiä tai nykyisiä enonkoskelaisia, jotka punnitsemme syntymäpaikkaamme pääkaupukiseudulta tai milloin mistäkin? Onko 120-vuotias Enonkoski sitä miltä se vuonna 2002 näyttää? Läheltä tai kaukaa, huoli Enonkoskestamme on yhteinen. Mikä määrää tulevaisuuden? Minkälainen on Enonkosken tulevaisuus?
Itsestä kiinni
Ranskalainen yhteiskuntateoreetikko Jean Baudrillard haastaa villinrohkeaan luomisvimmaan. Jokaisella paikalla on oma henkensä, oma ominaislaatunsa. Myös paikkakunnan on itse luotava tulevaisuutensa. Baudrillard väittää ettei mikään asia tai ilmiö ole olemassa itsestään. Jokainen asia, ilmiö ja suhde pitää aina itse luoda. Asiat ovat todella olemassa vasta sitten kun me panemme ne olemaan olemassa. Ei siis ole muunlaista Enonkoskeakaan kuin se minkä me itse luomme.
Enonkosken kunnan satakaksikymmenvuotinen historia on hyvä ponnistuslauta. Mutta se miltä kotiseutumme tulevaisuudessa näyttää, on siis vastuullamme. Euroopan unioni, valtio tai mikään muu paikallista laajempi taho ei voi määritellä tulevaisuuttamme. Unionin pääperiaatteisiin kuuluva subsidiariteetti ohjaa päätksenteon mahdollisimman alas. Enonkoskelaisen on itse päätettävä itseään koskevista asioista. Ihmisen on aina saatava osallistua itseään koskevan päätöksentekoon, vaatii myös YK:n toimintaperiaate.
Luokkansa mallioppilas
Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta kelpaa malliksi monelle. Suomalainen sosiaaliturva on maailman huippuluokkaa. Terveydenhoitomme, peruskoulutuksemme, luku- ja kirjoitustaitomme, syntyvyytemme, taloutemme ja tekniikkamme kulkevat maailman kärjessä. Vaikka suuri osa suomalaisista asuu syrjäseudulla, syrjäytyneiden määrä on meillä poikkeusellisen pieni. Me olemme oppineet voittamaan vastukset ja selviytymään ankarissakin olosuhteissa. Me olemme todistaneet että syrjäisyys (periferia) voi olla voimavara (resurssi).
Jos Suomi on luokkansa paras oppilas maailmalla, me itäsavolaiset olemme puolestamme monessa Suomen kärkijoukkoa. Missä muualla on jaksettu repiä toimeerntulo niin syvältä metsästä ja kivikkoisesta peltomaasta kuin vaikkapa Enonkoskella? Sodanjälkeinen Suomi haastoi ennen muita meidät hirmuiseen raadantaan ja selviytymisvimmaan. Kukoistava maaseutu tuottavine metsineen, kalaisine järvineen ja hoidettuine kasvimaineen on sodanjälkeisen yrittäjyytemme voimannäyte. Salosavotoille oli lähdettävä, kiviset pellot raivattava, infrastruktuurit rakennettava ja lapset koulutettava. Uotilan linja-autossa kulkivat kaupunkiin koululaiset, ajatukset ja tavarat. Enonkoskelainen selviytymistarina kestää vertailun.
Suomi kuuluu tätä nykyä yritteliäisyyden kärkimaihin. Savolaisille tyypillinen ahkeruus, taipuisuus ja sitkeys on nostanut koko kansakunnan korkealle. Yrittänyttä ei laiteta, tiedetään Enonkoskellakin.
Mutta on meillä parannuksen paikkojakin. Jos yrittäminen onkin meillä verissä, niin sitäkin enemmän tunttu sitten puuttuvan riskiottokykyä. Onko hyvinvointi opettanut meidät pelaamaan liikaa varman päälle? Mihin on kadonut meistä itäinen ihminen? Missä viisikymmentälukua leimannut laskelmoimaton ahkeruus, tyytyväisyys ja ilo?
Onneksi savolainen pilke ja leikinlasku ovat vielä tallella ja samalla selvitymisen avaimet taskussa. Ilman huumoria olisimme jo ajat sitten olleet hukassa.
Uusi vuosituhat tarjoaa meille enonkoskelaisille kaksi haastetta: enemmän riskinottokykyä, enemmän kannustavaa iloa. Ilman riskejä ahkerinkaan yrittäminen ei tuota tulosta. Elämän suurin riski piileekin siinä, jos lakkaamme ottamasta riskejä lainkaan. Varman päälle pelaajat eivät 2000-luvulla pitkälle pötki.
Juuri kuulin keväisessä Roomassa villin väitteen, että meillä savolaisilla olisi muka tavallista vahvempi vahingonilo. Jos väite olisi totta, kateus saisi siivet selkäänsä ja vetäisisi naapurilta jalat alta. Mutta tätä tietä ei tulevaisuutta rakenneta. Vasta yhteen hiileen puhaltamalla ja tervettä kilpailuhalua kehittämällä löydämme onnellisen tulevaisuuden. Suvaitsevaisuutta, erilaisuuden sietokykyä tarvitsemme. Vai miksi vanhemmissa kulttuureissa ei sanaa vahingonilo tunneta lainkaan? Mitä ilonaihetta on siinä, jos toisella menee vielä huonommin kuin itsellä?
Hilaisuuden, saunan ja rauhan kotimaa
Juuri 120-vuotisjuhliaan viettänyt Joel Lehtonen punnitsee Putkinotkossa tarkasti itsäsavolaista elämänmenoa. Alakuloinen kirjakauppias Aapeli Muttinen ei jaksa oikein iloita omaisuudestaan eikä tulevaisuudestaan, mutta täytyyhän sitä ihmisen elää, koska on kerran syntynyt. Mutta rutiköyhän Juutas Käkriäisen elämä taas täytty todellisista rikkauksista. Siihen sekoittuvat kalkattavat akat, viheliäiset kaupunkilaiset, viheltävät viinapannut, remuavat lapsikasat ja karkailevat kotieläimet. Metsä ja järvi tarjoavat tarvittavan pakopaikan, elämän onni näyttää kasvavan kaaoksesta, päättömästä koheltamisesta ja loppumattomasta liikkeestä. Juutaksen ja Rosinan perhe-elämässä korostuu köyhän rikkaus, joka aina voittaa rikkaiden kotkotukset.
Ja sitten. Kun kaaos kasvaa täyteen mittaansa, koko elämä muuttuu kertalaakilla heti kun kylpy joutuu ja porukka pääsee saunaan. Epäjärejstys päättyy oitis kun sauna valmistuu kylpykuntoon. Enonkosken kunnan ikätoverina Joel Lehtonen näyttää suorastaan tarjoavan enonkoskelaisille saunan avainta. Pankaa saunat lämpiämään ja peskää turistien selät. Kun kylpy joutuu, koko elämä järjestyy.
Sauna on suomalaisten – ja erityisesti meidän savolaisten – selviytymistapa. Kun Suomi onnistui saamaan vuoden 2005 yleisurheilun MM-kisat Helsinkiin, hakukomitea painui Nairobissa oitis kokouksen pääteeksi juhlimaan – saunomalla. Savusauna ja vastanläiske vasta tekevät kesästä kesän ja elämästä juhlan.
Kuuntelin ihmeissäni Roomassa miten uteliaasti ihmiset puhuivat Enonkosken luostarista. Hiljaisuuden, rauhan ja saunan kaipuu täyttää yhä enemmän metropolistuneen maailmamme mielen. Oletteko huomanneet, että meillä Enonkoskella on juuri sitä eniten mitä maailmalla on vähiten? Meillä on puhdasta luontoa, sinistä järveä ja humisevaa korpea. Miksi emme rakentaisi kotiseudustamme hiljaisuuden ja saunan keidasta? Tänne on varmasti niin paljon tulijaa kuin meistä löytyy saunottajaa ja soutajaa. 120-vuotias iskee iloisesti silmää ja lausuu:
Enonkoski – saunan, rauhan ja hiljaisuuden kotimaa.
Metsän ovi ammollaan
Nyt on nähtävä metsä puilta.
Jos me savolaiset olisimme ehtineet kirjoittamaan raamatun, ei olisi puhettakaan paratiisin puutarhasta vaan metsästä paratiisina. Metsä on ikuisuuden ja onnen kielikuva.
Kaupunkilaisuuden pilaama suomalainen tuntee olonsa oikeaksi asta omalla mökillään oman järven rannalla. Meissä suomalaisissa elävä tarve ”haestella omala mäelä ommoo ilimoo oma järve rannala” täyttyy juuri omassa kesämaisemassa.
Hiljaisuus retritteineen kuuluu kuvaan Enonkosken lostarissa ja kaikialla missä etsitään kestävää pohjaa elämälle. Harras metsän kansalainen on nopea tarttumaan luonnonmukaiseen elämäntapaan.
Luomu ei ole uusi keksintö, se elään syvällä savolaisen sielussa. Metsän hiljaisuudessa pimeys vaihtuu valoksi ja yö päiväksi. Metsään ei mennä vain onnen hetkinä vaan sinne puretaan myös kauneuden kaikki ulottuvuudet, myös elämän ahdistus ja tuska. Metsä on yliopistoakin suurempi opettaja, sen tumma viileys ja vapauttava riippumattomuus tuovat onnen lähellemme. Metsän taipuissa ja samalla yllättävää iloa ei mikään voi korvata. Suuri poeettamme Eino Leino lataa juuri metsään kauneimman kaipauksensa: ”Metsähän oli mun mieli, kauvas kaupungin melusta.” Ihmekö siis, että suomalaiselle Jumalakin on varmimmin tavattavissa usein juuri metsässä. Metsä ei ole toivottomuuden erämaa vaan ihana puisto, toimeentulo ja eletty elämä.
Ei metsä tietenkään ole vain suomalainen keksintö. Metsä on koko olemassaloa koskettva (ontologinen) peruskokemus, jonka tuottamaa hurmaa kaupiungistuvat ihmiset tulevat entistä enemmän janoamaan. Enonkosken eksoottisin matkailunähtäväyys 2000-luvulla vosi olla opastettu kiertokävely syyshämärän, märän metsän siimeksessä. Tai sitten Simanalan jokimelojien kanoottiretki lentokentältä Saarijärvelle. Koloveden luonnonmaisemia tai raikkaita marja- ja sienimetsiä tietenkään unohtamatta. Pilkkijakkara Hanhijärven jäällä tai souturetki Vuorikosken metsälammella voi olla monelle kivikylän kasvatille unohtumattoman unelman täyttymys.
Onni pakenee sitä joka ei jaksa kaivata hetken pysähtymistä eikä mielensä rauhoittumista. Meille monille Enonkoski on aidon elämän ja onnen kotiseutu. Enonkoski on myös myyttisen hiljaisuuden ja intuitiivisen rauhan kaivattu kotipaikka. Juhlavuotena meillä on oiva aihe ja oikea aika iloita kotiseudustamme.
Onnea!
Veli-Matti Hynninen
Veli-matti@hynninen.info
www.hynninen.info