Verenvetoa ja dramatiikkaa

Puntari 140202

Voisiko sanan kutsumus kääntää muotoon verenveto? Jos pienestä pitäen tuntee verenvetoa johonkin osaamatta sitä sen tarkemmin edes selittää, voi jonakin päivänä huomata olevansa vaikka pappi. Minulle kävi näin. Muut ammatit eivät ole pappeutta voittaneet, vaikka moni muukin asia kiinnostavuudessaan kiehtoo ja panee toimimaan. Yhteiskunta ja yhteiselämä on haastava juttu.

Puhuimme alkuviikosta seminaarissa kutsumuksesta ja sitoutumisesta. Arkkipiispa John Vikström tarjoili meille piispansauvallaan viran kolme ”hedelmää.” On kerättävä kokoon (collige vaga= sauvan koukku) epävarmat kuljeskelijat, tuettava heikkoja ja sairaita (sustenta morbida= sauvan varsi) ja on puhallettava velttoihin ja haluttomiin (stimula lenta=sauvan piikki) uutta intoa. Piispat ja papit on kutsuttu nimenomaan heikoimpien ja avuttomimpien ääneksi ja auttajaksi. Seurakunta vahvistaa elämään yhdessä (confirmare= yhteen vahvistamista) heikoimpien ehdoilla. Kriisit, repeämät ja tappiot ovatkin elämän arvokkainta ainesta, koska niiden kautta löytyy kestävys ja uusi jaksaminen.

Tätä uskoa minuun valoi seminaarissa myös Hollolan seurakunnan talouspäällikkö joka tunnusti, ettei talouttakaan voi hoitaa rukoilematta. Aivan kuten paastossa teemme. On otettava läpivalaisuun koko elämä ja kannettava se Jumalalle. Sitoutuminen on toisillemme antautumista, intoutumista, rakastumista. Täytyy uskaltaa heittäytyä, panna kaikki peliin. Tutkimuksen mukaan me suomalaiset olemme Euroopan yritteliäintä kansaa. Mutta riskinottokykymme on huonoimmasta päästä. Pahin riski onkin se, jos ei rohkene ottaa riskejä lainkaan.

Seurakunnan raamatullinen perusmalli on paimen ja lauma. Jos lauma lähtee omille teilleen, se hajoaa. Siksi paimenen on huolehdittava siitä, että kuljetaan yhdessä. Tällä matkalla roolijako on selkeä: talous, hallinto, työehdot, toimintatavat, toimitukset ja jumalanpalvelukset on vapautettava palvelemaan yhteisyyttä, ei hajaannusta.

John Vikströmin, Jaakko Eleniuksen, Heikki Seppäsen ynnä monen muun kokeneen kirkonmiehen äänenpainoissa kuulin rohkaiseva kannustusta. Kirkon on opittava dramatisoimaan, prosessoimaan ja ottamaan riskejä. Vanhat lääkkeet eivät enää pure. Tämä postmodernin ajan jälkeinen, globalisoituva (maailmanlaajuistuva) aika on muuttanut kaiken. Rohkeimmatkin tiennäyttäjät ovat auttamattomasti ajastaan jäljessä. Seminaarissa opin, että meidän pitää olla paljon tähänastista rohkeampia ja ärhäkämpiä muutokseen.

Hyvä esimerkki muutoksesta on media. En tarkoita vain viestintävälineitä, nettejä, kännyköitä, verkkoja ja vempaimia. Niitähän on joka lähtöön. Vaan tarkoitan, että koko ajatustapa on muuttunut. Ennen ajateltiin, että sanoma voidaan ikään kuin siirtää paikasta toiseen ja että se voidaan jollakin välineellä ottaa vastaan. Tämä viestinnän siirtomalli on kuitenkin historiaa. Paljon tärkeämpää on tuottaa yhteisyyttä, luoda uutta todellisuutta ja nykyistää vanhaa. Viestintä on elämää, jota on elettävä.

Yhteiset kokemukset, se mitä maailma pohjimmiltaan on, se on kerta toisensa jälkeen uusinnettava, luotava uudestaan, pantava olemaan olemassa. Tätä kutsutaan viestinnän ja elämän rituaalimalliksi. Me tarvitsemme rituaaleja, riittejä, puitteita, juhlia, perinteitä, myös kirkollisia toimituksia ja messuja joissa (pelastus)historian tärkeät kohdat eletään aina uudestaan ja uudestaan todeksi.

Meidän yhteinen tehtävämme on tuottaa ja pitää yllä yhteiskuntaa ja kulttuuria omassa lähiympäristössämme, Euroopassamme ja maailmassamme. Me olemme tuottajia (subjekteja) joiden varassa maailman muutos etenee. Maailma ei lepää, se on liikkeessä. Säälittävintä on pökkelöityminen (skelrosis),kangistuminen, rististä ja riskistä irtisanoutuminen.

Juuri vietetty ystävänpäivä ja alkanut paasto innoittavat meitä laulamaan näitä lauluja yhdessä. Nyt on menossa jotakin hyvin suurta ja tärkeää, merkityksellistä, koko elämä kantavaa. Nyt tarvitaan lisää kokeilijoita, kehittelijöitä, riskeeraajia. Ristintie on riskinottamista, kärsimiseenkin suostumista, uuden oivaltamista dramatisointia, prosessointia, ristiin suostumista. Se joka uskaltaa, se voittaa.

Veli-Matti Hynninen