Puntari 181001
Peaceforum: Loviisan rauhanfoorumissa kansojen liput liehuvat rauhantyön merkeissä
Euro kukkarossa, hitsipilli kädessä, kultuurin kukka rinnassa ja tähtivarjo kainalossa. Mikä se on? Arvoitus on kyllä aika helppo. Oma uljas Eurooppammehan siinä poseeraa aurinkoinen hymy huulillaan.
Euro on rauhanvaluutta. Toisen maailmansoodan jälkeen sotaan väsyneet eurooppalaiset synnyttivät liikkeen, jota nyt kutsumme Euroopan unioniksi. Se luotiin vastustamaan sotaa ja väkivaltaisuutta, vahvistamaan rauhaa ja oikeudenmukaisuutta, luomaan kestävää taloutta ja suojelemaan koko elämää.
Hitsipilli Euroopan kädessä taas muistuttaa yhteenkuuluvuuden ja vuorovaikutuksen tärkeydestä. Me kuulumme toisillemme. Nyt hitsataan saumat vahvoiksi, ruostekohdat verskeiksi ja eurooppalainen elämäntapa siksi mitä se parhaimmillaan aina on ollut – kristilliseksi.
Tässä tehtävässä kirkkojen lisäksi kulttuurilla on keskeinen rooli. Kulttuurin kukka kukoistaa siellä missä luovuudelle ja uudelle innostukselle löytyy sijaa. Aivan kuten tuore nobelistimme Vidiadhar Surajprasad Naipaul muistuttaa, ettei riitä vaikka ”olemme rikkaita ja valkoihoisia”. ”Ei se ole mikään selitys” , lausuu Sir Vidia Naipaul. Tarvitsemme monikulttuurisuuden ja erilaisuuden sietokykyä, joka löytyy vain itsetunetmuksen tietä. Naipaul haastaa voittamaan vihan ja väkivallan luomalla rohkeaa ja laadullisesti korkeatasoista vuorovaikutusta kansojen ja kulttuureiden kesken.
No, entä tähtivarjo Euroopan kainalossa, mitä se sitten tarkoittaa? Tähdet Eurooppamme lipussa ovat Neitsyt Marian sädekehästä. Juutalaisuudella, kristinuskolla ja islamilla on yhteinen pohja. Kaikilla näillä kirjauskonnoilla on siis sama lähtökohta ja yhteinen tehtävä. Uskonnollinen tai kansallinen fundamentalismi on aina tuomittavaa riippumatta siitä mikä uskonto tai mikä kansa sitä nostattaa. Euroopan tähdet muistuttavat siitä, että tämän tähtivarjon alla erilaisilla uskoilla, ajatuksilla ja odotuksilla on rauhanomaisen yhteiselon tyyssija.
V.S. Naipaulin valintaa on ehditty arvostella jo poliittiseksi ratkaisuksi taistelussa islamia vastaan. Häntä on kuitenkin suotta syytetty islaminvastaisuudesta. On epäilty, ettei hindulaisesta maaperästä nousevan brittikirjalijan islamkritiikillä olisi pohjaa. Ymmärrään Naipaulin kantavan oikeutettua huolta siitä etteivät uskonnot pääsisi tuhoamaan kansojen alkuperäistä kulttuuria ja historiaa. Näen Naipaulin arvostelevan enemmän uskonnollista imperialismia ja suvaitsemattomuutta kuin itse uskontoa. Tässähän on suuri ero. Jos uskonto lankeaa ajamaan väkivaltaa tai muuta vääryyttä, sitä on arvosteltava.
YK:n aseidenriisuntaviikolla (20.-27.10.) myös kirkot toteuttavat kansainvälistä vastuuviikkoa. Kirkkojen vastuuviikko ehditiin aiemmin palkita jo Reilun kaupan norsupalkinnolla. Kirkoilla on mahdollisuus tarttua maailmankaupan epätasapainosta nousevien ongelmien selvittämiseen. Muulloikin kun vastuuviikolla kirkkojen on syytä huolehtia kohtuullisen kulutuksen ja kehitysmaiden köyhyyden nostamista haasteista. Kirkon mahdollisuutta sanankäyttäjänä ja moraalisen vastuun valvojana ei ole aihetta vähätellä.
Nobelin rauhanpalkinto YK:lle ja sen pääsihteeri Kofi Annanille vihjaa YK:n mahdollisuuksien kasvuun. YK:lla on sittenkin tulevaisuutta. Rauhanliikkeillä ja YK:lla on yhteinen tehtävä olla kuuluttamassa suurin kirjaimin yhtä ja samaa vaatimusta: Ei sotaa! Kun YK:n päivänä 2001 siniristit vedetään jälleen salkoihin ja kokoonnutaan rauhan ympärille, ilmassa on tavallista enemmän värinää ja uuden toivon kaipausta.
Englantilainen rauhanaktivisti Rae Street pyörähti hiljan täällä Suomessa. Hän kävi ojentamassa meille rauhanruusun (Peace Rose). Ruusu kädesään hän muistutti miten ydinaseiden lisäksi, biologiset ja kemialliset aseet kylvävät juuri nyt hourailevan maailmamme sieluun vaarallisinta kyynmyrkkyä. Uhan alla miltei kaikki ilmoittautuvat rauhantekijöiksi. Mutta riittääkö rauhantyö vain hädänhetkellä? Oikeaa rauhantyötä tehdään kaikkina päivinä ja kaikilla rauhanfoorumeilla.
Ei sotaa!
Veli-Matti Hynninen