Papin puntari 140598
Suomen jääkiekkoilijat Sveitsissä ovat tuoneet Maamme-laulun juhlintaan omat hikiset mausteensa. Suomalaiset ratsastavat parhaiten aina voitonharjalla, silloin kun jäähallissa lippu nousee, Maamme-laulu soi ja Ari Sulander palkitaan. Kumtähden viralliset juhlinnat kukanpäivänä eivät lainkaan kilpaile samassa sarjassa, vain urheilu hullaannuttaa suomalaiset. Vasta ladulla ja keinojäällä tämä lumen ja pakkasen kansa tuntee olonsa kevyeksi: On maamme köyhä, siksi (keino)jää.
Paciuksen nuotit ja Paavo Cajanderin suomennos tekivät Runebergin Vårt landista kansallislaulun 150 vuotta sitten. Siitä lähtien nuottia on venytetty ja oikeita sanoja tapailtu, Maamme ei ole helppo laulettavaksi eikä aina kuunneltavaksikaan. Kansallislaulun merkitystä kansallisena herättäjänä ja itsenäisyyden vahvistajana ei silti tarvitse epäillä. Suomen leijonan on pitänyt etsiä syviäkin sävellajeja ja karjua ulos tärisevää tuskaansa ennen kukoistuksen kuoriutumista.
Jokainen aika tarvitsee omat nostattajansa. Mitä formulat ja jääkiekko nyt, sitä Snellmanin tai Cygnaeuksen isänmaallisuus 150 vuotta sitten. Suomi teki nousuaan, ylioppilaat kohottivat maljoja keväälle ja pitivät puheita isänmaalle. Fredrik Cygnaeusta (1807-1881) pidetään isänmaan yhteisenä opettajana ja Suomen suurimpana puhujana, omana Demostheneenamme. Tulisieluinen Cygnaeus antautui kokosydämisesti isänmaalleen, hän sytytti aatteet ja täytti sielut hurmoksella. Vähitellen kasvoi itsenäinen isänmaa: SUOMI – FINLAND.
Kaivoin esiin Cygnaeuksen Flora-juhlassa 13.5.1848 pitämän puheen. Aikalaiset ylistävät tätä isänmaan suurimmaksi puheeksi, jossa puhuja käsitteli Suomen niemen pyhää ja kallista kasvua. Kuinka se kasvoi kautta vuosisatojen, vuoroin pilkattuna ja vuoroin kunnioitettuna; kuinka se suli meidän olemukseemme kehdosta hautaan; kuinka se vahvisti uupuneen viljelijän uskallusta kamppailussa napapiirin valtoja vastaan eurooppalaisen sivistyksen puolesta.
Kuinka tämä niemi oli luovuttamaton kuin elämä ja enemmän kuin elämä; kuinka se painoi petturin maahan ja korotti rehellisen kansalaisen voimaa; kuinka se pojilleen sisälsi kaikki, vaati kaikki, antoi kaikki ja kuinka meidän sen nimen kunnialle; sen arvossa pidetylle paikalle omana aikanamme ja sen himmentymättömälle elämälle kautta vuosisatojen tulee elää ja kuolla.
Maamme-laulu kajahti julkisesti ilmoille 1848 toisenlaisessa ilmapiirissä kuin 1998 Peltosen voittomaalin jälkeen Zürichin jäähallissa. Silloin ylioppilaat kohottivat arvokkaasti maljojaan isänmaalle, nyt suomalaiset kiekkofanit repivät oluttölkkejään auki Suomen kiekkokunnialle. Mutta kansallislaulussa soi sama sävel. Se nostattaa tuntoja, mittaa suomalaisuuden arvoa ja punnitsee tulevaisuutta. Miten selviytyä suomalaisena Venäjän keisarivallan alaisessa Suomessa? Miten pärjätä muussakin kuin jääkiekossa tässä emujen ja eurojen sotkemassa uudessa Euroopassa?
Kansallistunto ja -into olivat Maamme-laulun syntyajan tuntomerkkejä. Oman ominaislaatumme vaalimisessa ei ikinä, ei nytkään ole häpeämistä. Formula ja jääkiekko ajavat Suomen asiaa Snellmanien ja Topeliusten lailla yhteiseksi parhaaksemme. Cygnaeuksen kerrotaan voimakkaan puheensa jälkeen menettäneen äänensä ja tokaisseen: ”Olenhan kerran puhunut.”
Moni suomalainen huutaa tänäänkin äänensä käheäksi, jotta kiekkokulta paremmin irtoaisi. Sama kaiku on askelten, sama ääni on kellojen. Yhteistä voimaa kaivataan, jotta kukoistus puhkeaisi kuorestaan.
Kuten Juice Leskinen 150 vuotta Cygnaeuksen jälkeen Kumtähden kentällä laukaisi: Hyvä Suomi – Yes!
Veli-Matti Hynninen