Papin puntari 28.5.1998
Että helluntaina pitää olla heila, muuten sitä ei ole koko kesänä, sen jokainen muistaa. Mutta miten moni muistaa helluntain tulet?
Helluntain laulussa pyydetään puhaltavaa tuulta ja sytyttävää tulta: ”Helluntain tuulien, sen tulen liekkien, taas tulla suo.” Tulenliekki on helluntain tuntomerkki. Liekki lämmittää ja valaisee, se tuottaa myös tuskaa ja kuolemaa. Tuli on jumalallinen elementti, joka puhdistaa ja päästää pahasta.
Noitaroviot puhuvat tulentaikavoimasta omaa surullista kieltään. Pahasta puhdistava kiirastuli tai zarathustralaisten tuntema maaginen tuli kääntää tämän uskomuksen mukaan kirouksen siunaukseksi ja vääryyden oikeudenmukaisuudeksi.
Symbolikielessä ”uusi tuli” sytytetään usein uutta luovien tapahtumien ja elämää inoittavien käännekohtien merkiksi. Ei siis ihme, että kirkon syntymä, Pyhän Hengen vuodattaminen on saanut tunnuskuvakseen tulenliekin. Kun Pyhä Henki vuodatettiin, paikallaolijat näkivät kahdentoista ”tulisen kielen” laskeutuvan apostolien päälle.
Pahaa vastaan taistelevat ihmiset kuljettavat joskus tulta paikasta toiseen halutessaan levittää rauhan ja rakkauden ilosanomaa. Soihtu- ja kynttiläkulkueina tämä rauhanviestiä levitetään pimeään maailmaan. Hiroshimapäivän (6.8.) kynttiläkulkue Loviisassa ja monilla muilla maailman kolkilla on tämän pyhän juhlatulen kuljettamisesta meille läheinen ja osuva esimerkki. Tuli on myös vaarallinen elementti. Antiikin kaupunkeja haluttiin suojella lausumalla ääneen sana ignis (=tuli) ja suorittamalla samalla hetkellä veden valumista kuvaavia käsiliikkeitä. Tuli on olemukseltaan miehinen alkutekijä. Vesi puolestaan pehmeämpänä ja sulavampana kuvastaa paremmin naisellisuutta. Veteen voi sukeltaa ja siihen voi sulautua, tulen kanssa on usein kamppailtava. Vaikka kesytetty tuli onkin turvallinen palvelija, siihen liittyy usein miehistä hyökkäävyyttä. Tulen ääriviiva on leiskuvanakin terävänpuoleinen, vedellä se on vastaavasti enemmän syvä ja sulava.
Tulen perässä on myös juostu maailman halki. Palavan tulen yli hyppäämällä on uskottu puhdistauduttavan. Ernst Appel määrittelee suuren tulen jumalalliseksi voimaksi. Jos ihminen unessa näkee lähestyvänsä suurta taivaaseen asti yltävää tulta, hän on saattanut päästä näiden salaperäisten voimien vaikutuspiiriin. Tulisieluisuus ja hengenpalo kuvastavat asialleen antautuneen ihmisen intoa. Intohimoon asti yltävä into sisältää kuitenkin myös omat vaaransa. Sillä tulella voi polttaa näppinsä tai pahimmillaan tuli voi polttaa ihmisen vaikka poroksi. Usein siis parempi pienen tulen lämpö kuin suuren polte.
Afrikkalainen näkee tulen leviävän sinne missä on vielä ruohoa. Suomalainen sanalasku puolestaan sanoo, että tuli on leikitön vieras, hyvä renki, mutta huono isäntä. Vaikka tulella ei pidä leikkiä, joskus tuli leikkii meillä ja erityisesti tunteillamme. Sietää siis pitää mielessä, miten Giordano Bruno poltettiin samassa tulessa jonka Prometheus kähvelsi jumalilta. Raamatussa profeetat puhuvat tulesta temmatusta kekäleestä. Israelilaisten matkaa joudutti pilvipatsas päivällä ja tulipatsas yöllä. Profeetta Elia temmattiin taivaaseen ilman kuolemaa istuttamalla hänet tulisten hevosten vetämiin tulisiin vaunuihin. Tuomittujen olotilaa verrataan joskus tuliseen järveen. Raamatusta on peräisin myös kuva tulikasteesta. Johannes Kastaja sanoi kastavansa vedellä, mutta hänen jälkeensä tuleva kastaa Pyhällä Hengellä ja tulella.
Tulikasteen sukulainen on tulikoe, johon vaikkapa Suomen jalkapallomaajoukkue voi joutua Saksaa ja Ranskaa vastaan pelatessaan. Metallin aitous voidaan testata panemalla se tuleen. Samoin vasta koeteltu ihminen alkaa muotoutua kokonaiseksi. Elämää karaisevat tulikokeet tervehdyttävät ja vahvistavat.
Helluntain tulet opastavat meitä alkuperäsiyyden lähteille. Kuten Umberto Eco päättää romaaninsa Ruusun nimi sanoihin: ”entisyys on ruusu, josta on jäljellä vain nimi, meille ovat jääneet pelkät nimet.” Tulta tarvitaan helluntaina. Sitä tarvitaan usein myös muistin palauttamiseen.
Veli-Matti Hynninen