STT:lle pääsiäisenä 2001-04-06 Veli-Matti Hynninen
Oi, juhlien juhla – pääsiäinen!
Pääsiäinen kohoaa muiden juhlien yläpuolelle ylivertaisuudellaan. Se on päivien kuningatar, se voittaa kuolemankin. Ajallinen murtautuu ajattomuuteen, näkyvä sulaa näkymättömyyteen. Mikä muu juhla voisi luvata yhtä paljon kuin pääsiäinen? Jos pääsiäinen on totta, enää ei tarvitsisi pelätä syöpää, ei sairastumista, ei kuolemaa. Sillä pääsiäinen lupaa poistaa kivun, haihduttaa tuskan ja kukistaa kuoleman. Mitä pidemmälle matka joutuu, sitä suotuisampaa. Vaikka nyt olisi kuinka hyvin – tai huonosti – edessä on aina parempaa. Kun Kristus nousee kuolleista, kuoleman vallat tuhoutuvat ja elämä hallitsee.
Pääsiäistä, jos mitä, pitää siis juhlia.
Nauru kunniaan
Pääsiäisenä aurinko tanssii, ihmiset vapautuvat iloon. Pääsiäinen palauttaa myös naurun kunniaan. On laskettu kuusivuotiaan lapsen kihertävän kolmesta neljäänsataan kertaa päivässä. Kouluikäinen nauraa jo vähemmän. Muta mikä hyydyttää hymyn aikuiselta? Aikuinen nauraa keskimääräin enää viisitoista kertaa päivässä. Mutta miksi neljänkympin jälkeen naurujen välit tästäkin vielä harvenevat?
Naurulla on myös uskonnollinen puolensa. Naurava ihminen näyttää olevan tosikkoa lähempänä Jumalaansa. Ja onhan aina tiedetty, että ilonpilaaminen on syntiä. Vaikka synti voidaan saadaan anteeksi, ilo palaa oikeille raiteilleen vasta silloin, kun nauru saa sille kuuluvan paikan. Pääsiäisenä kristityt jo muinoin kokoontuivat haudoille tanssimaan ja iloa pitämään. Tällä he halusivat pilkata ilotonta maailmaa, joka lohduttomassa harhassaan luuli elämän päättyvän kuolemaan.
Aleksis Kivelläkin ”nauraessa kieli virkeästi livertelee ja naurun hopeekello usein kilahtelee.” Naurun kukka hillitsee myös tapoja (Castigat ridendo mores) ja saa ihmisen tuntemaan elämänsä arvokkaaksi. Pääsiäisnauru on leikin lähisukulainen. Leikkivä ihminen yltää tosikkoa joustavammin spontaaniuteen, nopeaan reagointiin ja välittömyyteen. Totiset torvensoittajat ovat oma lukunsa, heitä pääsiäinen tuskin innostaakaan.
Teologian lisäksi naurulla on myös biologinen, fysiologinen ja psykologinen ulottuvuutensa. Se parantaa muistia, avaa patoja, upottaa ikäviä tunteita ja nostaa parhaat puolemme eloon. Työpaikalla tai sukulaisten kanssa pääsiäispöydässä porukassa nauramista voi viritellä, siihen voi myös harjaantua.
Pääsiäisaamuna naiset ehättivät juoksujalkaa Jeesuksen haudalle kokemaan ihmeen. Ja siitä he riensivät kiireesti eteenpäin viemään ilouutista ensin lähipiirille ja sitten koko maailmalle. Ilosanomalle piti heti saada levikkiä, jakelua ja peittoa. Aidon papin tai piispan tunnistaa yhä pääsiäisen innoittamasta kekseliäisyydestä ja kiireestä, ilosanoman saarnaajalla askel ei paina.
Pääsiäinen tartuttaa ilon ja hyväntuulisuuden. Koko luomakunta herää uuteen toivoon. Koiratkin nauravat hännällään, mutta syvä nauru on kuitenkin ihmisyyden yksi varma tuntomerkki.
Totisuuden lisäksi pääsiäinen vapauttaa myös muista synnin kahleista. Pääsiäisessä on mantraa ja mystiikkaa. Pääsiäisen tuntomerkkejä ovat avoimuus, antautuminen, vapautus ja hyväntuulisuus.
Yöttömän yön juhla
Juhannusta on totuttu pitämään Pohjolassa yöttömän yön juhlana. Pääsiäinen on sitä toisella tavalla. Herran päivää juhlitaan läpi yön, eikä moni malta käydä pyhänä yönä levolle lainkaan. Valvomalla läpi yön muistetaan Jumalan vapauttaneen Israelin kansan Egyptin orjuudesta. Pääsiäisyönä Kristus voittaa kuoleman kuolemallaan. Kirkkoisä Krysostomos muistuttaa, että pääsiäisenä myös tuonelan portit avataan ja ihmissuku vapautetaan uuteen todellisuuteen.
Vuoden 2001 pääsiäinen päättää Riemuvuosi 2000:n juhlinnan. Viidenkymmenen vuoden välein juhlittava riemuvuosi saikin vuosituhatluvun taitteessa tavallista mittavammat puitteet. Se täytti sydämet ja kielet riemullisella kiitoksella ja uudella toivolla. Pelastus tuli jo kaksituhatta vuotta sitten tähän maailmaan. Bush, Putin, Halonen ja Eurooppa ovat päässeet takomaan uutta pohjaa maailmalleen toivon pilke silmäkulmassaan. Alkanut uusi vuosituhatluku on oikeutetusti nimetty Toivon vuosituhanneksi. Vaikka Riemuvuosi nyt päättyy, toivo ei katoa eivätkä juhlatkaan tähän lopu.
Nyt on alkamassa jotakin aivan uutta ja ihmeellistä.
Pääsiäisen tunnukset
Riemuvuoden pääsiäisessä kaikuvat vapauden akordit. Vangit päästetään vapauteen ja velat julistetaan anteeksi. Koko elämä täyttyy uudesta tarkoituksesta, Kristuksen voitto kuolemasta saa elämän kukoistamaan.
Pääsiäinen loistaa kauniina myös kukillaan ja väreillään. Naulakukkana tunnettu neilikka (Nägelein, Nägelblum) viittaa ristiinnaulitsemiseen. Pääsiäislilja taas on puhtauden ja viattomuuden tunnus. Narsissi eli pääsiäiskello (Osterglocke) puolestaan viittaa ylösnousemukseen ja kuoleman voittamiseen. Kukat, raeruhot tai hiirenkorvalle puhkeavat koivunoksat muistuttavat miten uusi puhkeaa esiin usein yllättävästi. Uutta voi kyllä vaatia, mutta kukoistus puhkeaa aina omia aikojaan.
Muna on myös ikuisen elämän symboli. Edessä oleva uusi on vielä salattua, mutta kerran se vielä murtautuu esiin ”vankilastaan.” Legenda tietää jo Maria Magdalenan lahjoittaneet uhriveren merkkinä punaisen munan keisari Tiberiukselle. Munien maalaaminen on kristittyjen yhteistä perinnettä alkuajoista lähtien.
Keltaiset kananpojat, pääsiäismunan seuraava askel, muistuttaa salaisuuden avautumisesta uudeksi elämäksi. Eivät vain ihmiset ja kananpojat, myös aurinko tanssii pääsiäisenä. Koko luomakunta herää nyt ylistämään Luojaansa. Aurinko muistuttaa siitä jumalallisesta valosta, joka kaikkein kirkkaimpana loistaa Kristuksessa.
Myös pääsiäisjänis kuvaa hedelmällisyyden vertauskuvana uuden elämän esiin puhkeamista. Jo israelilaisten pääsiäiseen kuului teurastetun karitsan nauttiminen. Pääsiäislammas muistuttaa Kristuksesta uhrikaritsana, syntien anteeksiantajana ja uuden elämän lahjoittajana.
Piispa Daniel Juslenius kertoo mämmin kuuluneen lounaissuomalaiseen pääsiäispöytään jo 1700-luvulla. Itä-Suomessa mämmi nostettiin juhlapöytään vasta myöhemmin. Mutta nykyään mämmi tuntuu pitävän sitäkin enemmän kiirettä. Sitä löytyy kauppojen hyllyiltä jo aikoja ennen pääsiäistä, kauppiaat huolehtivat, että tämä happamattoman leivän tunnus ei pääse unohtumaan pääsiäisruokavalikoimastamme.
Jusleniuksen mämmireseptiin kuului yksi osa ruisjauhoja ja kaksi osaa jauhettuja ruismaltaita. Nämä imellytettiin lämpimässä vedessä, ja sitten tuokkonen sai kuusi tuntia kypsyä miedossa lämmössä. Vaikka ulkomaalaiset eivät sitä hevillä usko, ja vielä harvemmin uskaltavat itse kokeilla, mämmi on ulkonäköään parempi herkku, suomalainen makuelämys vailla vertaa.
Mämmi muistuttaa Kristuksesta happamattomana leipänä. Kun Egyptistä oli paettava kiireesti, ei eväsleipää ehditty hapattamaan. Hapan ei pahan vertauskuvana kelpaa pyhälle juhla-aterialle. Eihän juhlapöytään mielellään hyväksytä hapannaamojakaan. Miten hapan ihminen voisi yhtyä juhlailoon ennen kuin happamuus sulaa ja hymy irtoaa? Ylösnoussut Kristus itse johtaa eroon pahasta, antaa synnit anteeksi ja lahjoittaa happamattoman elämän.
Mämmikin siis syvimmältä olemukseltaan muistuttaa Kristuksessa maailmaan koittaneesta pääsiäisilosta ja täyttymyksestä.
Pääsiäistä ei suotta kutsuta juhlien juhlaksi ja päivien kuningattareksi. Se lupaa tuottaa ihmiselle parhaan onnen, suurimman ilon ja riemullisimman vapautuksen.
Veli-Matti Hynninen
Kirjoittaja on kirkkoherra Loviisasta.